Tyttäreni on 3v. ja 8kk ja hän oppi kesän loputtua hyppäämään veteen pää edellä/vatsalleen, käsikellukkeiden tukemana. Juoksee laiturilta veteen ilman mitään itsesuojeluvaistoa.
Polkee pyörällä lujaa, apurattailla. Jos ei jaksa ylämäkeen, nousee työntämään, että pääsee taas polkemaan.
MM-kisoja katsoo isän kanssa ja matkii satasen aitoja, pituus- ja korkeushyppyjä. Kilpaa täytyy aina juosta jonnekin kun olemme ulkona.
Kävelemään oppi 10-11kk ikäisenä, jonka jälkeen tasapaino ollut liiankin hyvä. Normaalit leikit ja hyppimiset leikkipuistossa sujuu kavereiden kanssa, mutta kun kaikki ei pysy mukana, vanhemmatkaan.
Viime syksynä hän kävi temppukoulussa hieman vanhempien kanssa ja pärjäsi loistavasti, hieman isommat pojat nolotti alkuun.
Nyt alkaa temppukoulu jälleen. Kysymys kuuluukin;
vanhemmat joiden lapset ovat olleet aktiivisia liikkumaan jo ennen eskari-ikää, onko lapsi jatkanut liikunnallista harrastamista ja oletteko kannustaneet lastanne siihen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä tyttö oppi uimaan ilman kellukkeita 3vuotiaana ja päällensä hyppi 3,6kk. 4v oppi polkemaan pyörää ilman appareita ja nyt ikää 4v5kk ja harrastaa taitoluistelua.Vanhemmat siskot on myös ollut aina liikunnallisia, varsinkin uimaan on opittu jo3-4 vuotiaana ilman kellukkeita.Tällä hetkellä 6v telinevoimistelee kilpatasolla ja taitoluistelee.10v luistelee kilpatasolla.
Meillä iskä on ollut vanhempien tukemana pikkulapsesta asti harrastusetn parissa ja harrastaa yhä.
Omat mukulat 4v ja 5v harrastaa tällähetkellä luistelua, mailapelit menee jo hyvin. kun koko perhe harrastaa ja liikkuu akktiivisesti, tulee lapsistakin aktiivisia, jos ei suomenmestareita, ainakin terveitä ja normaalipainoisia.