Lähtöoletukseni on, että olen toiminut tyhmästi ja mitään ei ole enää tehtävissä, mutta kyselen silti.
Olen omista rahoistani maksanut täysi-ikäisen poikani hautauskulut. Pesänjakajia on kaksi, me eronneet vanhemmat. Olen pyytänyt toiselta vanhemmalta valtakirjaa, joka valtuuttaisi minut käyttämään ja sulkemaan pojan pankkititilin. Tämä toinen vanhempi on ilmoittanut ettei aio valtakirjaa antaa, eikä suostu mihinkään yhteistyöhön kanssani. Minulla on toisen vanhemman valtakirja, jolla hän valtuutti minut järjestämään hautajaiset.
Onko mitään tehtävissä, että saisin pojan tilillä olevan varat
Olen omista rahoistani maksanut täysi-ikäisen poikani hautauskulut. Pesänjakajia on kaksi, me eronneet vanhemmat. Olen pyytänyt toiselta vanhemmalta valtakirjaa, joka valtuuttaisi minut käyttämään ja sulkemaan pojan pankkititilin. Tämä toinen vanhempi on ilmoittanut ettei aio valtakirjaa antaa, eikä suostu mihinkään yhteistyöhön kanssani. Minulla on toisen vanhemman valtakirja, jolla hän valtuutti minut järjestämään hautajaiset.
Onko mitään tehtävissä, että saisin pojan tilillä olevan varat
Vastaukset 7
Vanhimmat
(jatkoa edelliseen)Varat siis hautauskuluja kattamaan. Tilillä ei ole niin paljon rahaa, että kulut tulisisvat katetuksi.
Olisiko kellään ehdotuksia miten voin toimia? Onko mitään keinoa saada rahat tilitltä ja sulke se, vai jääkö pojan tili "auki" täältä ikuisuuteen?
Ymmärsin niin että olet yhdessä eronneen puolison (?) kanssa perimässä, joten perunkirjoituksessa esität vaatimuksen pesälle ja selvityksen hautauskuluista ja siitä, että olet ne maksanut omalta tililtäsi. Hankalaa on, jos kuolinpesä on ylivelkainen.
Kuolinpesän hallinnosta mm.
http://www.mainio.net/print.asp?path=1;1132;1135;80436;7833
Perukirjoitus on tehty ja siihenkään ei saatu tämän toisen vanhemman allekirjoitusta. Kieltäytyy kaikesta muusta, paitsi pojan tavaroista, joita tämän kodista vei.....
Kokeileppa sitä, että viet henkilökohtaisesti laskut siihen pankkiin jossa pojalla on tili. Sano että maksaavat näitä laskuja niin paljon kuin tilillä on rahaa. Jos laskuja jää yli pankkitilin , niistä on vastuussa tilaaja. Ymmärsin että sinä äitinä olet tilannut hautajaiset, niin sitten sinä olet vastuussa loppu laskusta. Yleensä vainajan tililtä saa maksettua kaikkia niitä laskuja, jotka ovat vainajan nimissä.
Jos perukirja on ollut miinus merkkinen, vie laskut ja perukirja sos.toimeen, sieltä saattaa saada hautausavustus.
Kirjoita lasku poikasi kuolinpesälle.
Erittele laskussa kaikki kulut mitä olet maksanut ja liitä liitteeksi kopiot alkuperäisistä kuiteista, huom. laskuta vain todelliset kulut älä mitään laskennallisia kuluja.
Jos ei ole kuittia niin jokin muu tosite esim. tiliotteen kopio (mustaa kaikki ylimääräiset tapahtumat).
Pankki maksaa kaikki laskut jotka todistettavasti kohdistuu vainajaan tai kuolinpsään. Jos pankki ei jostakin syystä maksa niin viimeistään pesänselvityksessä asia huomioidaan ja maksetaan.
Jos pesä on velkainen niin kyllä siinäkin tapauksessa kohtuulliset hautajaiskulut maksetaan ensin päältä.
Tärkeää on että laskutat vain sellaisia summia josta sulla on jonkinlainen tosite.
toivottavasti sulla on kuitit tallessa hautajaiskuluista? esitä kuittien mukainen lasku (kuitit liitteenä) ja saat omat rahasi takaisin vainajan tililtä. muistathan, ettei kumpikaan vanhemmista voi nostaa yhtään mitään YKSIN vainajan tililtä ennen perunkirjoitusta. eli perussääntö on aina: vainajan tililtä maksetaan kaikki hautajaisiin liittyvät kulut sekä perunkirjoituksesta aiheutuvat kulut (muistakaa laittaa perunkirjaan varaus hautakiveä varten oma summa esim 2000-3000e). loput rahavarat jaatte siiten mitä niistä jää jäljelle. sama koskee muutakin omaisuutta esim auto, kiinteistö yms.
Kiitos vinkeistä! Vein kuitit ja perukirjan pankkiin sekä selitin tilanteen. Asiat ovat nyt hoidossa. Tällaisessa elämäntilanteessa ei oma järki näytä toimivan, joten tosi mukavaa, että otitte kantaa ja näin sain asioita eteenpäin. Kiitos.