Mitä tarkoitetaan tehometsätaloudella?
Tehometsätalous
..ziana..
81546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tehometsätaloudella tarkoitetaan jaksollista kasvatusta. Aukkohakkuu, muokkaus, istutus, harvennus ja päätehakkuu, sitten sama kierto alusta. Eli ne on näitä nykyisiä väkisinkasvatettuja puupeltoja.
hoitoa taloudellisesti kannattavalla tavalla.
Siinä maksimoidaan metsästä saatava taloudellinen tuotto niin, että puustopääoman määrä lisääntyy kestävästi.
Virkistyskäyttö ei tässä mallissa ole merkittävässä roolissa, vaikka ei sitä pois suljeta.
Tehometsätalous uudistaa metsät enimmäkseen avokkuulla ja sitä seuraavalla muokkaus-istutus/kylvö-viljelyketjulla.
En yhdy "metsäomaisuuden" kantaan tehometsätaloudesta.
Tehometsätaloudessa maksimoidaan metsän kasvu. Tavoitteena on siis jatkuvasti saada metsästä niin paljon puuta kuin mahdollista ja mahdollisimman kalliissa muodossa.
Oleellista on, ettei kustannuksista ole niin paljon väliä. Aikatekijää ei huomioida. Ei myöskään oman työn osuutta. Sijoitetun pääoman korko jätetään säännönmukaisesti huomioimatta. Taloudellinen tulos oikein laskien on sivuasia. Huomioidaan vain puusta maksettu hinta.
on niillä pieni ero
teho....http://personal.inet.fi/koti/timo.sarkka/valokuvat/ristiinapg/maaseutua/Kuusikkoa.jpg
ja sitten se vähemmän tehokas...http://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomikuvat/riisinmetsa1.gif
toki huomaa sen eron pankkitililläkin
ja tästä alkaa sitten se loputon keskustelu kumpi parempi...
Siitä mallia löytyy täältä:
http://mattipekkarinen.net/repussa/index.htm
Matti
tarkoittaa metsien "fiksailua" tyyliin maatalous, ei siis uskota että metsä on metsä eikä ihmisen perunapelto.
Metsään viskotaan kakkia ja sitä kitketään ja paapotaan dollarin kuvat silmissä kunnes tulee sadon korjuun ja teuraan aika jolloin kaikki sato harvestoidaan ja likvidoidaan tilille (osuuspankkiin metsärahaksi), sitä se on.
Tehometsätalous tuottaa ihmiskunna tarvitsemaa puuta kestävästi ja tehokkaasti. Metsäalaa voidaan jopa kasvattaa, tehostamaalla-yllätysyllätys- maataloutta:
Tehokas pellon viljely Suomessa mahdollistaa ainakin puolen miljoonan hehtaarin metsittämisen (samalla ympäristöongelmat vähenevät). Saadaan seuraavan 100 vuoden aikana ainakin 200 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta (mikä vastaa 4 vuoden kokonaishakkuita nykykäytöllä). Olisi paremmin liikkumavaraa metsiensuojeluunkin. Ja 500000 hehtaarin hiilinielu.
-
suunnilleen toisen mokoman verran pelivaraa lisäisi, jos 30% metsistä lannoitettaisiin vain kertaalleen (kasvuun ja kehitysasteeseen sopivana aikana) seuraavina satana vuotena. Siis 7 miljoonalla hehtaarilla, kullakin 30 kuutiometrin kasvun lisäys…
-
Tähän asti on metsänhoidossa toimittu viisaasti: Nykyhehtaarin puumäärä on kai ainakin 30 kuutiometriä enemmän kuin 50 v sitten? Energiasisällöltään se vastaa noin 10 tonnia öljyä! Hiilisisällöltään se vastaa yli 10 tonnia öljyä. Suomessa on yli 20 miljoonaa hehtaaria metsää, eli 4 ha/asukas. Lisääntynyt metsänkasvu on siis sitonut hiilimäärän, joka VASTAA 40000 ÖLJYKILON POLTTAMATTA JÄTTÄMISTÄ! Siis jokaista asukastamme kohden, VAUVASTA VAARIIN
-
Jos suojeluun otetaan vielä paljon lisää järeitä metsiä, on puun vaje otettava talousmetsistä, jolloin
puuvarat kääntyvätkin laskuun. Suojeluun otetussa tukkimetsässä ei hiilimäärä muutu juuri miksikään. Saman verran lahoaa kuin uutta kasvaa.
Matti
... ja kansantaloudelle, jopa monimuotoisuudellekin, sillä nuorissa metsissä on elämää kaikkein eniten.
Avohakkuun jälkeisessä taimikossa ja nuoressa metsässä on valtavasti pensas- ja kenttäkerroksen kasvillisuutta, näkösuojaa ja ruokaa. Horsmaa ja vattua on kiusaksi asti, ja niissä miljoonittainen hyönteismäärä: perhosia, kimalaisia, kärpäsiä ym ym. Hyönteisten myötä viihtyviä lintuja on aivan eri lailla kuin tukkimetsässä. Hirvelle ja jänikselle on ruokaa. Koskemattomassa metsässä ei ole.
Hiilitaseesta on "valmista" täällä: http://mattipekkarinen.net/metsat.htm
Matti