Tietoa Sortavalasta

Oliskohan joku jolla olisi tietoa Hämäläisten suvusta joka asui noin -20 luvulla Sortavalan maalaiskunnassa Harlu nimisellä paikkakunnalla ja tietojeni mukaan pariskunta menehtyi heikoille jäille Laatokkaan. Tällä pariskunnalla oli luultavasti kolme lasta jotka asuivat Suomessa.
Olisin kiitollinen jos jollain on tietoa.
61134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noin tuoreita tietoja kannattaa kysellä Mikkelin maakunta-arkistosta, jos ei kukaan privaatisti kerro.
Alle 100 vuotta vanhoja henkilötietojahan ei saa netissä julkaista.

Äänestä
  • En ole ollut tietoinen mainitsemastasi arkistosta kun en ole harrastanut sukututkimusta aikaisemmin ja lisäksi olen kuulunut suomesta poissaolevaan väestöön jo 42-vuotta,asun nykyisin Ruotsissa, joten aloittelijalla kun ei tiedot riitä.

    Äänestä

  • Juuria etsimässä kirjoitti:

    En ole ollut tietoinen mainitsemastasi arkistosta kun en ole harrastanut sukututkimusta aikaisemmin ja lisäksi olen kuulunut suomesta poissaolevaan väestöön jo 42-vuotta,asun nykyisin Ruotsissa, joten aloittelijalla kun ei tiedot riitä.

    maakunta-arkiston yhteydessä toimii lakkautettujen seurakuntien arkisto. Sieltä kannattaa kysellä ja mahdollisimman tarkat tiedot etsittävistä henkilöistä mukaan. Saattaa maksaa aika paljon tunnilta, mutta lomamatkalla Suomessa voi itsekin tutkia, JOS OSAA eli tuntee kirkonkirjojen systeemin. Opettavat kyllä ainakin maakunta-arkiston puolella.
    Sitten kun nykyään mahdollisesti elävien ihmisten nimet (ja syntymäajat) on tiedossa, niin (maksullinen) puhelu Väestörekisterikeskuksen osoitetoimistoon (060001000) selvittää nykyisen osoitteen. Naisista kannattaa kysyä nykyinen sukunimi. Ei tule kohtuuttoman kalliiksi, kun et jää turhaa jaarittelemaan.
    Saattaapa puhelinluettelosta sitten löytyä puhelinnumerokin. Suomen puhelinnumerot eivät ole ilmaisessa jakelussa (ahneus!), mutta todella halpa kyselytapa kyllä löytyy.

    Äänestä


  • yhteystiedot kirjoitti:

    Tuolla on lisää tietoa ja yhteystiedot
    Mikkelin maakunta-arkistosta

    http://www.narc.fi/Arkistolaitos/mma/

    ...kiinnostusta muillakin....KIITOS

    Äänestä

  • siis sinne kirjoitti:

    ...kiinnostusta muillakin....KIITOS

    Mikkeliin kannattaa varata aika ja laite, sillä luovutetun alueen Karjalatietokannan lukuun on vain kaksi konetta, eikä mikrofilmilaitteitakaan ole kuin kymmenkunta. Näin oli tilanne vuosi sitten, en tiedä tämänhetkistä.

    Aika ja paikkavarauksella varmistat pääsyn laitteelle. Muutoin saattaa käydä niin, että katselet vain muiden tutkintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juurten etsijä. kirjoitti:

Oliskohan joku jolla olisi tietoa Hämäläisten suvusta joka asui noin -20 luvulla Sortavalan maalaiskunnassa Harlu nimisellä paikkakunnalla ja tietojeni mukaan pariskunta menehtyi heikoille jäille Laatokkaan. Tällä pariskunnalla oli luultavasti kolme lasta jotka asuivat Suomessa.
Olisin kiitollinen jos jollain on tietoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu