Tyttäreni on pienessä kyläkoulussa (koulussa oppilaita n.90) toisella luokalla, luokalla 15 oppilasta. Viime vuonna oli yhdysluokka 1-2 ja silloin kun kyseltiin sellaista lukujärjestystä, missä olisi päivittäiset oppiaineet merkittynä, ei kuulemma onnistunut kun oli yhdysluokka, ainut mitä lukujärjestyksessä oli merkitty oli liikunta, muuten oli vain x - merkkejä tuntejen kohdalla.
Nyt sitten odotin ja niin moni muukin vanhempi, että saataisiin kunnollinen lukujärjestys, olisi vanhemmille ja lapsille helpompi tietää mitä kirjoja ym. milloinkin tarvitaan.
Koulun rehtori on luokan opettaja, kirjoitin hänelle viestin tiedustellen asiaa perustellen kantaani esim. sillä että lasten on turha kantaa koko ajan kaikkia kirjoja edestakaisin kodin ja koulun välillä, niskat&selät&olkapäät siinä kipeytyvät. Kerroin myös kuinka mielestäni myös lukujärjestys oppiaineineen lisäisi struktuuria ja turvallisuuden tunnetta oppilaille kun tietäisivät mitä päivältä odottaa. Lisäksi vanhempien olisi helpompi tarkistaa kotitehtävät.
Opettajan vastaus oli kovin ylimalkainen; kotitehtävät voi oppilas tarkistaa taululta, opettaja opastaa lapsia ottamaan kotiin vain ne kirjat, joista kotitehtäviä. Hänen toimintatapoihinsa kuulemma kuuluu päiväohjelman läpikäynti aamuhetkessä. Ei hän mielestäni pysty valvomaan, ettei kukaan oppilaista kanna turhaan ylimääräisiä kirjoja kotiin, ei ainakaan ole vielä onnistunut.
Lisäksi näiden viestien jälkeen tuli mieleeni, että miten me vanhemmat voimme olla varmoja, että lapsillemme opetetaan opetussuunnitelman mukaiset tuntimäärät oppiaineita jos lukujärjestystä ei ole. Ja pitääko opettaja itse kirjaa niistä?
Haluaisin tietää kuinka yleistä tälläinen on ja kuinka muilla pienillä koululaisilla asia on hoidettu?
Vanhempi lapseni oli eri koulussa 1. ja 2. luokan, hänellä oli kyllä molemmilla luokilla lukujärjestys oppiaineineen, vaikka olikin yhdysluokalla.
Kiitos vastauksista etukäteen!
Nyt sitten odotin ja niin moni muukin vanhempi, että saataisiin kunnollinen lukujärjestys, olisi vanhemmille ja lapsille helpompi tietää mitä kirjoja ym. milloinkin tarvitaan.
Koulun rehtori on luokan opettaja, kirjoitin hänelle viestin tiedustellen asiaa perustellen kantaani esim. sillä että lasten on turha kantaa koko ajan kaikkia kirjoja edestakaisin kodin ja koulun välillä, niskat&selät&olkapäät siinä kipeytyvät. Kerroin myös kuinka mielestäni myös lukujärjestys oppiaineineen lisäisi struktuuria ja turvallisuuden tunnetta oppilaille kun tietäisivät mitä päivältä odottaa. Lisäksi vanhempien olisi helpompi tarkistaa kotitehtävät.
Opettajan vastaus oli kovin ylimalkainen; kotitehtävät voi oppilas tarkistaa taululta, opettaja opastaa lapsia ottamaan kotiin vain ne kirjat, joista kotitehtäviä. Hänen toimintatapoihinsa kuulemma kuuluu päiväohjelman läpikäynti aamuhetkessä. Ei hän mielestäni pysty valvomaan, ettei kukaan oppilaista kanna turhaan ylimääräisiä kirjoja kotiin, ei ainakaan ole vielä onnistunut.
Lisäksi näiden viestien jälkeen tuli mieleeni, että miten me vanhemmat voimme olla varmoja, että lapsillemme opetetaan opetussuunnitelman mukaiset tuntimäärät oppiaineita jos lukujärjestystä ei ole. Ja pitääko opettaja itse kirjaa niistä?
Haluaisin tietää kuinka yleistä tälläinen on ja kuinka muilla pienillä koululaisilla asia on hoidettu?
Vanhempi lapseni oli eri koulussa 1. ja 2. luokan, hänellä oli kyllä molemmilla luokilla lukujärjestys oppiaineineen, vaikka olikin yhdysluokalla.
Kiitos vastauksista etukäteen!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Lukujärjestys on sellanen siksi, että ekalla ja tokalla opetellaan olemaan koulussa ja totutellaan tunteihin.
Aineet voivat vaihdella päivittäin lasten oman kiinnostuksen mukaan. Jos esim. oli matikkaa ensin, niin voipi olla että se muuttui kuvaamataidoksi yhtäkkiä. Eli ei ollu valmista raamia mitä milloinkin oli vaan sitä mitä lapset halusivat sillä hetkellä tehdä.
Meillä toimi hyvin. Kirjoja ei nyt paljon ollu, ja samat kirjat kulkivat joka päivä repussa.
Päivä saattoi muuttua ihan oleellisesti. Ainoat mitkä pitivät paikkansa oli menot ja paluut koulusta.
Minusta tuo oli hyvä systeemi.
Kolmannella taas oli ihan oikea lukkari.
Itse käytän tällaista rastilukujärjestystä, ainoastaan liikunta- ja käsityötunnit on merkitty pysyvästi paikoilleen.
Syynä tähän systeemiin ei todellakaan ole laiskuus, vaan ns. lapsentahtisuus. Pyrin pitämään laissa määritetyn määrän oppitunteja viikossa kustakin oppiaineesta, mutta joitakin oppiaineita (yleensä matematiikka) tarvittaessa enemmänkin, jos tuntuu siltä, että jokin asia vaatii lasten oppimiseksi enemmän kuin tuon määrätyn viikkotuntimäärän. Vanhemmilla lapsilla saatan pitää myös vaihdellen esimerkiksi uskonnon ja historian jaksoja eli käymme yhden kuukauden enemmän historiaa ja seuraavan kuun uskontoa, jolloin paneudutaan intesiivisemmin johonkin tiettyyn jaksoon.
Tämä systeemi vaatii tietysti sen, että kirjat pidetään aina koulussa, ei kotona ts. vain läksykirjat tuodaan illaksi kotiin repussa. Mielestäni systeemi sopii kaikissa tilanteissa alakouluikäiselle muutoinkin paremmin, sillä kokemukseni mukaan tavarat tai ainakin osa tavaroista tuntuu monilta jäävän kotiin, vaikka lukujärjestyksen mukaan niitä tarvittaisiinkin koulussa.
...jos sinulla on näin. Minun lapseni opettaja kyllä tuntuu käyttävän rastilukkaria ihan vain voidakseen olla oman tahtisensa. Ope tykkää opettaa tiettyjä aineita enemmän kuin toisia. Lapsikin ihmettelee, kun esimerkiksi äikkää ei tunnu olevan "koskaan", vaikka sitä pitäisi olla monta tuntia viikossa.
Tosin mikäpä estää luokanopettajaa tekemästä, mitä huvittaa, vaikka olisikin lukkari. Totuus on, että lukkarin puute monesti kielii myös siitä laiskuudesta; voi edetä fiilispohjalta.
Minusta normaali lukujärjestys on parempi, ainakin kolmannesta luokasta alkaen. Silloin voi kotonakin seurata koulunkäyntiä paremmin, ja lapsikin tosiaan tietää, mitä on seuraavana päivänä edessä. Ja opettajan tulisi seurata sitä lukujärjestystä: näin taattaisiin se, että kunkin aineen tunteja tulee pidettyä yhtä monta kuin on säädetty!
Opetussuunnitelmahan määrää, mitä taitoja ja tietoja lapsen on hallittava siirtyessä luokka-asteelta toiselle. Siinä mielessä rastilukujärjestys ei anna, tai ainakaan sen ei pitäisi antaa, opettajalle mahdollisuutta toteuttaa vain omia mieltymyksiään.
Olen kokenut itse oman systeemini hyvänä ja vanhemmatkin ovat sitä puoltaneet. Lähetän säännöllisesti koteihin kylläkin infoa, mitä ollaan tekemässä kunakin ajanjaksona, joten luokkani vanhemmat ovat perillä, mitä koulussa tapahtuu. Olemme myös ehtineet käydä vaadittavat asiat joka vuosi läpi -tosin joskus koko vuoden saldoa katsoessa muutama liikunta- tai askartelutunti on saattanut jäädä pitämättä esimerkiksi juuri matematiikan tai äidinkielen lisäopetuksen vuoksi. Näin siis, jos jokin asia on ollut koko ryhmälle hankala.
Mutta kukin tavallaan, toimiahan voi monin eri tavoin päästäkseen samaan lopputulokseen.
ymmärrän hyvin tuon lukujärjestyksettömyyden. Se on lapsilähtöisempää siten,lapset oppivat huomaamattaan. Kun ei pakoteta oppimaan. Siirrytään tilanteesta toiseen kuin huomaamatta. Vaikkapa niin että luemme satua kissasta joka halusi kilpavoimistelijaksi...siitäpä onkin luonnollinen reitti vetää jumppaa...hophop kengät jalkaan mennään ulos jumppaamaan...ja taas mentiin.
Se oppiminen lähtee lapsesta itsestään,ei siitä että ope (vanhemmat) haluaa.
Kuitenkin suunnitelma viedään loppuun asti, eli opitaan se taito joka on alkusyksystä tavoitteisiin laitettu. Ja ilman lukujärjestystä.
Kyllä sen aikataulutuksen ja kellon kanssa kerkee sieltä kolmanneltakin.
...on ainakin vaikea uskoa, että oppilaat tarvitsevat matikasta roimat läksyt liki joka päivältä, mutta äikästä tarvitaan kotona harjoittelua vain kerran kuussa. Toisaalta enpä viitsi valittaa, koska pelkään, että läksyjen kokonaismäärä vain lisääntyisi. Tuskinpa ope nimittäin vähentäisi muita läksyjä vaan äikän tehtävät tulisivat siihen päälle.
On varmasti sellaisiakin opettajia, jotka ajattelevat opetussuunnitelmaa ja oppilaiden tarpeita. Mutta koska kaikki eivät ole sellaisia, tarvitaan säännöt, jotka takaavat oppilaiden tasa-arvoisuuden. Olkoon lukkarissa aina äikäntunti silloin, kun sellainen on merkitty!
lapsesi väittää.....
Ei ope tunnin alussa välttämättä lapselle ilmoita: " nyt on äikän tunti".
Saattaa olla, että on lukemista, kirjoittamista, käsialaharjoituksia, piirretään ilmaan kirjaimia, improvisoidaan, näytellään, katsellaan näytelmiä, kuunnellaan satua ......
.... ei lapsi välttämättä edes tajunnut, että siinä meni nyt äikän tunti.
Ja sitä paitsi, jos vähääkään ymmärrät lapsen maailmasta; tuo "ei koskaan" voi tarkoittaa, että pari kertaa.
vrt." ei kukaan muukaan " tai "kaikki muut "
Vuoden lopussa matikankirja on täynnä, äikänkirja on tyhjä! Matikasta on läksyä joka päivä, äikästä ei juuri koskaan. Kun kysyn päivän kulusta, lapsi muistaa kyllä laskeneensa, mutta ei näytelleensä tai piirrelleensä kirjaimia ilmaan, kuunnelleensa satua tai mitään muutakaan.
Olen itse äikänope, joten tiedän kyllä hyvin, että äikkä on monipuolinen aine, joka voi sisältää monenlaista. Keskustelemme kotona paljon päivänkulusta.
Jotenkin kaikki merkit, ei vain lapsen kertoma, viittaavat siihen, että äikkää on selvästi vähemmän kuin sitä pitäisi olla lukkarin mukaan, mikä on tosi outoa, kun ottaa huomioon aineen tärkeyden. Omien oppilaideni vanhemmat taas ovat toisinaan valittaneet, että heidän lastensa entiset luokanopet ovat jättäneet matikan vähälle! Vaikea tietysti sanoa, mikä on totuus, mutta se on ainakin totta, että luokanopettajien tulisi ottaa etukäteen säädetyt tuntimäärät tosissaan!
ei estä muokkaamasta opetusta ryhmän tarpeiden mukaan. Tällöin lapset kyllä ymmärtävät, jos heille kertoo että jätetään ylli huomiseksi ja jatketaan näitä harjoituksia vielä ensi tunti. Näin opekin pysyy paremmin kärryillä viikkotuntimäärissä ja niiden oikeellisuudessa ilman hirveää laskemista.
Eikä kunnon lukkari estä pitämästä teemapäiviä tiettyyn aiheeseen keskittyen eikä se estä jonkun aineen painottamista. Itse olen tehnyt molempia ilmoittaen siitä vain etukäteen kotiin tiedotteella tyyliin että "Perjantaina meillä on luokassa matikkapäivä, jonka aikana...Perjantain tunnit pidetään silloin ja silloin matematiikan tuntien paikalla..." Hyvin on teemallisuus ja lapsentahtisuus (mielestäni) sujunut vaikka lukujärjestys onkin.
Olen samaa mieltä aineenopen kanssa siitä, että rastilukujärjestys edesauttaa tiettyä lipsumista, jolloin ope saattaa ääritapauksissa opettaa itselleen läheisiksi katsomia asioita paljonkin ja sivuuttaa aineen, josta ei itse niin välitä. Tai vetää päivän lonkalta katsoen aamulla open oppaasta mitä tänään voitaisiin tehdä (ts. juosten kusten...)
Toisilla varmaan rastit toimii ja toisilla ei, mutta tiivistäen halusin ilmaista kantani siitä, että aineet ilmoittava lukujärjestys ei sulje teemallisuutta ja joustavuutta pois luokan työskentelystä.
luokanope
Itse opettajana koen rastilukkarin aivan loistavana! Tällöin ei tarvitse 45 minuutin jälkeen asian ja oppimisen jäädessä juuri herkulliseen kohtaan vaihtaa ainetta sen tähden, että niin on lukujärjestyksessä. Silloin edetään sen kirjoitetun lukujärjestyksen eikä oppimisen mukaan.
Ja jos minä haluaisin laiskotella, niin kyllä silloin valitsisin sen kirjoitetun lukujärjestyksen. Sehän olisi helppoa edetä 45 minuuttia kerrallaan.. eikä siinä ajassa muuta ehdi tekemään kuin valmista oppikirjaa. 45 minuuttia uskonnon kirjaa ja tehtäviä, 45 minuuttia yhtä matematiikan aukeamaa, 45 minuuttia äidinkielen harjoituskirjaa... jne.
Rastilukujärjestys mahdollistaa sen, että voimme luokassa oppia myös yli tuntirajojen. Meidän ei tarvitse keskeyttää matematiikan pulmatehtäviä, äidinkielen tarinan kirjoittamista tai luonnontiedon tutkimusta siihen, että just 45 minuutin jälkeen on vaihdettava "alaa". Pienten kanssa on usein oppiminen hedelmällisintä, kun he eivät edes tiedä mikä oppitunti se virallisesti on meneillään. Ja tällöin nimenomaan tarvitaan sitä opettajan suunnittelua ja mielikuvitusta, kuinka saada järjestettuä järkeviä ja mielekkäitä oppimistilanteita luokkaan(sekä tietyn oppiaineen sisällä että yli oppiainerajojen). Laikuuten iskiessä minäkin turvaudun siihen 45 minuuttiin sekä oppikirjaan ja opettajan oppaan valmiisiin ideoihin :)
vanhempainillassa ja kyselkää siellä suoraan?!
Meillä 1 ja 3 luokan pojilla molemmilla on tuo x lukkari joissa vaan liikat, Kolmosen kässät ja englantitunnit merkitty, ja mielestäni se on hyvä, kun molemmat luokat vilkkaita lapsia pursuaa, mukaan lukien omat, opelle jää oikeesti valinnanvara mitä kannattaa opettaa esim. pitkän päivän iltapäivällä jolloin onkin yleensä kuvista ja muita vähempi työläitä aineita.
Ekaluokan pitkänä paivänä, joka 6h, on just "äikkää" vikat tunnit jolloim luetaan jokin satu tai harjoitellaan jokin nukketeatteriesitys tai jotain muuta.
Alkuopetuksessa on aivan tavallista pitää rasteja erityisesti lukuaineiden kohdalla. Lapsilähtöisyys on eräs vahva peruste, opiskellaan joustavasti ja tilannetajuisesti. Ja lisäksi lapsilla on paha taipumus olla hyvin kankeita muutoksien edessä. Jos yhtäkkiä ei olekaan uskonnon kohdalla uskontoa (vaikka iltapäivällä onkin yhteinen koulun pääsiäisjuhla), niin siitä joku ei meinaa päästä yli laisinkaan, "kun piti olla uskontoa tässä kohtaa"...
Itse olen luopunut rastisysteemistä, koska lukujärjestyksen opettelu palvelee mielestäni erilaisten rakenteiden ymmärtämistä elämässä, eikä vähiten matematiikassa. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että joudun panostamaan hämmästyttävän paljon myös lasten mielten joustavuuteen. Sanon monessa eri tilanteessa, että lukujärjestykseen voi tulla muutoksia ja siitä ei kannata hermostua - epävarmuuttakin pitää oppia sietämään.
Monet kollegat pitävät rasteja erinomaisen joustavina alkuopetuksessa. Opetussuunnitelmien mukaiset lukujärjestykset oppiaineineen pitää jokaisen opettajan toimittaa "johdolle" lukuvuoden alussa, joten kaikilla on selkeä näkemys siitä, montako tuntia mitäkin ainetta pitäisi oppilaan viikkon kuulua.
Toivottavasti lapsesi oppii ottamaan vain tarvittavat kirjat kotiin, ettei tule selkä kipeäksi. Taitaa olla sellainen tilanne.
Alkuopetuksessa on aivan tavallista pitää rasteja erityisesti lukuaineiden kohdalla. Lapsilähtöisyys on eräs vahva peruste, opiskellaan joustavasti ja tilannetajuisesti. Ja lisäksi lapsilla on paha taipumus olla hyvin kankeita muutoksien edessä. Jos yhtäkkiä ei olekaan uskonnon kohdalla uskontoa (vaikka iltapäivällä onkin yhteinen koulun pääsiäisjuhla), niin siitä joku ei meinaa päästä yli laisinkaan, "kun piti olla uskontoa tässä kohtaa"...
Itse olen luopunut rastisysteemistä, koska lukujärjestyksen opettelu palvelee mielestäni erilaisten rakenteiden ymmärtämistä elämässä, eikä vähiten matematiikassa. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että joudun panostamaan hämmästyttävän paljon myös lasten mielten joustavuuteen. Sanon monessa eri tilanteessa, että lukujärjestykseen voi tulla muutoksia ja siitä ei kannata hermostua - epävarmuuttakin pitää oppia sietämään.
Monet kollegat pitävät rasteja erinomaisen joustavina alkuopetuksessa. Opetussuunnitelmien mukaiset lukujärjestykset oppiaineineen pitää jokaisen opettajan toimittaa "johdolle" lukuvuoden alussa, joten kaikilla on selkeä näkemys siitä, montako tuntia mitäkin ainetta pitäisi oppilaan viikkon kuulua.
Toivottavasti lapsesi oppii ottamaan vain tarvittavat kirjat kotiin, ettei tule selkä kipeäksi. Taitaa olla sellainen tilanne.
Samoja ovat! Tietsikka temppuilee...
Meidän kyläkoulu on vielä pienempi. kaksi opettajaa ja kuusi luokka jaattuu heidän välissä.
Minäkin olin huolissani siitä, etten tietä oikein heidän oppimisista ja läksyistä ja marisin vähä siitä, että jos läksyt on tekematta niin se on mun syytä sitten kun en ole komentanut ja käskenyt oppimaan.
Vanha ope katteli mua silmälasien yli ja tokaisi siihen, että " Suomessa oppiminen on vapaehtoista! Lapsi pitää itse tehtävistä huolehtiä ei vanhempi!".
Meidän koulussa tapahtuu muudenkin oudoja, kirjoitin uuden aloituksen " Sermin takana".
Muistelen omaa kouluaikaani niin kyllä meillä vaan vanhemmat vahtivat, että teen läksyt. Omat lapset eivät ole vielä kouluikäisiä, joten voin vaan olettaa tekeväni itse samoin.
Mielestäni vanhempien tulee katsoa läksyjen perään koko pakollisen koulun ajan eli peruskoulun loppuun. Kyllähän sitä itsekin lapsi tajuaa, että läksyt on tehtävä, mutta ei se homma niin mene, että lapsi tulee kotiin ja mielenkiintoisemmat asiat vievät voiton, läksyt unohtuvat ja se on sitten voivoi.
Antaa vaan äidin jatkaa omia hommiansa, kun "lapsenhan ne läksyt kuuluu vahtia". Mielestäni opettajalla on siis ihmeellinen kanta.
Siis 5.llä luokalla saatiin vasta ainelukkarit, kun opettaja vaihtui. edellinen sanoi aina, että on hyvä kun KAIKKI kirjat on mukana. Mutta eihän niitä jaksa kantaa! Seuraava ope sanoi, että kaikki kirjat pidetään kotona, mitä ei tarvita. Nyt olen seiskalla.
Tuo on minusta ihan ok, eli samoin toimitaan meidänkin koulussa. Vielä 3.luokkalaisellakin on vain merkitty liikunnat ja enkut tekstiili- ja tekninen työ, muut on niitä "ruksi-tunteja". Sehän se juuri on idea, että ope voi vaihdella tunteja vähän lasten jaksamisen ja innostuksen mukaan, eikä kaikki tehdä niin orjallisesti jo alakoulusta alkaen. Kyllä sitä orjallisuutta saa "kärsiä" sitten ylemmillä luokilla ihan tarpeeksi.
Ja hei, opeta lapsesi siihen, että kaikki kirjat säilytetään koulussa ja kotiin otetaan VAIN se josta on tullut läksyä. Eihän se tietenkään ole tarkoitus että kaikkia kirjoja rahdataan koko ajan edes-takaisin. Miten voisi edes odottaa sellaista, että opettaja tarkastaisi kaikkien reput että mitä siellä kannetaan, se on ihan opetettava itse sille lapselle! Meillä ainakin tämä systeemi on toiminut oikein hyvin, nyt jo kahden koululaisen kohdalla.
Haluaisin tuoda esille vielä yhden näkökannan rasti lukkareiden puolesta. Usein varsinkin pienimpien koululaisten kanssa samalla tunnilla käydään useampaa eri oppiainetta.
Esim. Ensin opettaja lukee tekstin, jossa kerrotaan karhuista , sitten oppilaat vastaavat kysymyksiin tarinasta kirjallisesti ja lopputunnista vielä jokainen piirtää kuvan tekstistä. Onko tämä tunti äidinkieltä (kuullun ymmärtäminen, kirjoittaminen), kuvista (lopputunnin piirrostehtävä vai ymppiä (tekstissä oli faktatietoa karhuista ja oppilaat vastasivat sen jälkeen kysymyksiin tekstin sisällöstä)?
Tämän tyyppisillä harjoituksilla saadaan äidinkielestä vähemmän kiinnostuneet oppilaatkin harjoittelemaan kuullun ymmärtämistä ja kirjoittamista mieluisalla tavalla. Toisaalta tunnin jakautuminen enemmän keskittymistä vaativaan osaan (kuunteleminen kysymykset) ja helpompaan osaan (piirtäminen) helpottaa pienten koululaisen jaksamista.
itse myös käytän rasteja. Mielestäni on parempi hoitaa edelliset työt päätökseen vaikka aikaa kuluisikin enemmän kuin tuo 45min. Kamalaa jos kaikki hommat jätetään roikkumaan kesken vain siksi, että lukkari kertoo esim.kuviksen vaihtuvan äikäksi. Parempi tehdä kuvistyö valmiiksi ja sitten aloittaa toinen aine.
Kun lapsi saa läksyä niin se tulee kotiin ja tekee ne ja vie kirjat takaisin kouluun. Eihän kirjoja ole tarkoitus kotona säilöä..
Eikä se ole lukkarista kiinni jos lapsi kantaa turhaan kirjoja kotiin joista ei ole läksyjä tullut.
Meillä on ruksilukkari ainakin ja siinä on ainoastaan tiettyjen muiden opettajien tunnit merkattu ja liikunta. Ruksitunti voi ola sitten mitä vain eli vaikka osin juuri äikkää ja osin matikkaa tai sekoitus jne. Tuossa on varaa keskittyä aina siihen mikä on sillä hetkellä parasta eli ope voi reagoida luokkaansa ilman että on pakko päntätä jotain tiettyä kun ulkona paistaa aurinko ja voisi mennä metsään ympän tunnille jne. Eli se nataa varaa muutella suunnitelmaa tarpeen mukaan.
Koomista että useimmiten valitetaan kun koulu on niin ja näin ja jäykkää jne ja kun siihen tehdään liikkumavaraa niin sekään ei passaa. Kyllä siellä koulussa opetetaan varmaan ihan kunnolla ne kaikki aineet ilman lukujärjestystäkin. Ei se paperi taka amitä siellä tunnilla tehdään yhtään enempää kuin ne ruksit tekee olostasi epävarman.
Lisäksi 1-2lk opetussuunnitelma on yhtenäinen kokonaisuus jolloin ykkösen joku asia voidaan ihan tavallisessa luokassakin jättää kakkoselle ja toisinpäin. Eli opetusuunnitelma on määritellyt noiden kahden vuoden aikana opetettavat asiat kokonaisuutena. Ei se ole niin yksiviivaista..
Meillä oli vielä viitosella muutama ruksitunti eli niiden sisällä saattoi ope vaihtaa järjestystä sen mukaan miten mielenkiinto pysyi yllä ja samalla mahdollistaa projekteja yms.Eikä aine ole aina niin puhtaasti yhtä lajia vaan se voi todella olla sekoitu smontaa ainetta samalla kertaa varsinkin joissakin isommissa töissä joita tekivät esim äikän, kuviksen jaympän tunneilla jne.