Kummalla puolella

teillä oli kasvain?Minulla vasemmalla.
16867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

oli.

Äänestä
  • sädehoitojen vuoksi,onko kumpi puoli hankalampi?

    Äänestä

  • Vasemmalla kai onneksi, ettei tarvinnut opetella käyttämään hiirtä uudelleen kun oikeakätinen olen. Välillä sormet ei oikein kunnolla taivukaan taas..
    Kävin lymfassa, ja kyllä on upea ihminen se hoitaja. Sanoinkin, että ihan kuin psykiatrilla kävisi. Neuvoi ottamaan yhteyttä ravintoterapauttiinkin, että saisin tämän painoni kuriin. Koin, että hän todella ymmärsi mistä puhuin.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    sädehoitojen vuoksi,onko kumpi puoli hankalampi?

    minusta on ollut helppoa,että se on ollut vasemmalla. Edes jostain saatoin olla hyvilläni. Olen saanut treenattua kainalon seutua ja ei ole enää niin kipeä. Lihaksia kiristää vielä. Se sädehoito turvotti ja kipeytti,mutta aikaa ja aikaa,niin näköjään paremmaksi tulee.

    Olen ystäväni luona kylässä. Palaan kotiin huomenna. Illan jatkot! :)

    Äänestä

  • Kukka-maaria kirjoitti:

    Vasemmalla kai onneksi, ettei tarvinnut opetella käyttämään hiirtä uudelleen kun oikeakätinen olen. Välillä sormet ei oikein kunnolla taivukaan taas..
    Kävin lymfassa, ja kyllä on upea ihminen se hoitaja. Sanoinkin, että ihan kuin psykiatrilla kävisi. Neuvoi ottamaan yhteyttä ravintoterapauttiinkin, että saisin tämän painoni kuriin. Koin, että hän todella ymmärsi mistä puhuin.

    syöpä oli oikealla puolella.

    sinulla tuntuu oleva,ilo käydä tuollaisella.Siinä hyvä,että vasemmalla,kun on oikea kätinen.Saitko lähetteen hoitavalta lääkäriltä lymfaan?

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    sinulla tuntuu oleva,ilo käydä tuollaisella.Siinä hyvä,että vasemmalla,kun on oikea kätinen.Saitko lähetteen hoitavalta lääkäriltä lymfaan?

    Luultavasti sain ensimmäisen lähetteen omasta sairaalasta, ehkä leikkaavalta lääkäriltä. En usko, että Syöpäpolilta sain muuta kuin neuvon hakeutua siihen kalliiseen yksityiseen lymfaan. Nyt sitten menen aina työterveyslääkärille pyytämään vuosittain lähetteen. Saan muutaman kerran sitä, olisko 5-6 kertaa, riippuen käden tilanteesta. Hoitaja - tai lymfaterapeuttihan se nimike kai on - kertoi miten sairaalassa oli juuri tehty iso leikkaus naiselle, jolle oli tullut elefanttikäsi. Taidanpa laittaa hoitohihan ensi viikolla...

    lymfa hieronnasta ollut hyötyä? Minulla oli jonkin verran kipea leikattu ja imusolm.poistettu käsi silloin,kun olin töissä.Yritin käyttää työssä raskaammassa vasenta kättä.Yksitoikkoinen liike aiheutti jäykkyyttä ja pientä turvotusta.Nyt,kun olen ollut kuntoutustuella pois töistä,ei särkyä eikä turvotustakaan ole ollut.Olen kuitenkin muistanut joka päivä tehdä pumppaus liikkeitä ja puristellut sitä palloa.Työteveyslääkäri määräsi syys talvella minulle 10.kertaa fysikaalista hoitoa,joka helpotti.Ja sitten,kun palaan töihin,jos käsi turpoaa,sanottiin,että työterveys kustantaa mahdollisen lymfahoidon,jos on tarpeen.

    Äänestä

  • muumiaitee kirjoitti:

    Että siitä on hyötyä. Nyt vaan pitää laittaa se ikävä hansikaskin...puristaa hirveesti käsivartta =(.

    Mulle ei siis työterveys korvaa, kirjoitti lähetteen sairaalan fysioterapiaan. Mutta ei tarvitse maksaa kuin poliklinikkamaksu, oliskohan se ollut 6 e kerta. Laskuttavat kun lymfat annettu.

    Äänestä

Se on jotenkin "huonompi" puoli ollut aina.... Vasemmanpuoleinen keuhkokuume ollut jo muutaman kerran, samoin välikorvantulehdus, angiina alkaa aina vasemmalta ja kun olkanivel vuosi sitten murtui, se oli tietysti vasen. Omituista.

Äänestä

siitä, että kummalla puolella se oli, mutta vastaanpa silti, kun kysymys oli "kummalla puolella kasvain"...
Minulla kasvain oikealla ja päässä.

Äänestä
  • Kuinka voit?

    Äänestä

  • tässä ja nyt kirjoitti:

    Kuinka voit?

    Minulla oli oikealla puolella. Ajattelen, että se on siinä mielessä parempi, että sädehoidossa ei tarvitse varoa sydäntä.

    Äänestä

  • Ränkkäruusa kirjoitti:

    minäkin,minulla oli vasemmalla puolella,ja saa nähdä nyt säteiden kanssa?

    Äänestä

  • Ränkkäruusa kirjoitti:

    Minulla oli oikealla puolella. Ajattelen, että se on siinä mielessä parempi, että sädehoidossa ei tarvitse varoa sydäntä.

    sydän! No,mutta turhaanhan tässä miettii,kun emme itse ole voineet vaikuttaa,mihin se syöpä on iskenyt. Hoidot ovat olleet rankkoja joka tapauksessa. Tänä aamuna ajattelin,miten ne sytostaatit ovat kiertäneet aivoissa...
    Mulla on kylkiluut vieläkin kipeät säteistä. Keuhkon kärkeä suojattiin muotilla.

    paikkaa johon tauti iskee.Hitsi,kun on nahka palanut,ja ihan ruikulla vatsa.Voiko särkylääkettä ottaa niihin kylkiluu kipuihin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ira¤ kirjoitti:

teillä oli kasvain?Minulla vasemmalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu