Olen opettajana erityisluokassa ja nyt huomaan, että avustajat alkavat väsyä. Luokkatiloissa ja luokan koostumuksessa on ollut muutoksia, mutta se ei oikeuttane siihen, että työtehtäviin suhtaudutaan ikävällä asenteella niskoja nakellen, tehdään vain minimi, äksyillään lapsille ja koulun johdolta tuleville aikatauluille sanotaan ei. Itsellä työmotivaatio ainakin viekä olemassa, mutta en halua ajatella, että näiden ihmisten kanssa yhteistä työuraa jäljellä vielä useita vuosia. Moni kielteinen asia kohdistuu suoraan minuun - olenhan läsnä toisin kuin esim. johto kansliassaan. Töihin ei ole kiva mennä kun joka päivä tuntuu, että väki huokailee kahta kauheammin. Mutta minä en esim. heidän työnkuvaansa voi muuttaa.
Miten saisi tilanteen tasapainotettua, "kantelemaan" koulun johdolle vai hiljaista kärsimistä? En haluaisi itse kärsiä ja väsyä tilanteesta koska olen vielä suht pirteä mutta ei kai toisia voi pakottaa sairaslomalle/toiseen työpaikkaan edes heidän oman etunsa nimissä?
Miten saisi tilanteen tasapainotettua, "kantelemaan" koulun johdolle vai hiljaista kärsimistä? En haluaisi itse kärsiä ja väsyä tilanteesta koska olen vielä suht pirteä mutta ei kai toisia voi pakottaa sairaslomalle/toiseen työpaikkaan edes heidän oman etunsa nimissä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
On aikamoista tasapainoilua, kun miettii opetustaan monipuoliseksi ja oppilaita innostavaksi ja kiinnostavaksi. Toisaalta pitää miettiä opetustat toteuttaessa, miten avustajat jaksavat. Meidän koulussa avustajat huolehtivat myös aamu- ja iltapäivätoiminnan pyörittämisestä, joten en voi omine ajatuksineni heitä kokonaan väsyttää. Yksin en tunteja voi pitää, sillä lähes jokainen luokkani oppilas tarvitsee aikuista vierelleen selviytyäkseen koulunkäynnistä. Vain muutamia tunteja voi pitää yksin tai yhden avustajan kanssa.
Minun luokassani sattuu kyllä olemaan huipputyypit koulunkäyntiavustajana eivätkä napise turhasta, mutta silti aina näitä asioita joudun miettimään.
Opettajani tietenkin joutuu ottamaan vastuun luokan toiminnasta ja tavallaan avustajien jaksamisestakin, pakko sietää vähän enemmän, mutta tarkoituksella en ketään tahdo uuvuttaa. Työ erityiskouluissa ja -luokissa on raskasta, etenkin kun ap/ip toiminta on siinä lisänä.
pulmia tulee arjessa vastaan. Itse tympäännyin avustajien jatkuvaan töiden valitsemiseen ja niistä valittamiseen ja olen nyt pyörittänyt työtäni aivan minimiavustuksella. Huomaan jaksavani paremmin, kun ei tarvitse koko ajan varoa negatiivisia aikuisia.
Oppilaille olisi toki hyötyä toisestakin aikuisesta, mutta vain silloin jos tämä toinen suhtautuu työhänsä ja lapsiin myönteisesti.
Johdolle olen kertonut tilanteen ja saan sieltä tukea, joten näillä mennään.
avustajan, ei suoraan pystymetsästä. Silloin saatte työhönsä sitoutuneen tyypin,edes nimellisesti.
Palavereissa kuuluisi myös kertoa avustajille missä mennään,mutta usein kuulema avustaja ei edes pääse palavereihin.
Koulutus auttaa edes vähän jaksamaan raskaalla alalla joka on vielä alipalkattu.
eli kyllä meillä kaikki ovat koulunkäyntiavustajia eikä pystymetsän kouluavustajia. He vain toivoisivat olevansa opettajia ja siitä se pulma sitten lähteekin. Minä otan kopiot, kun avustaja haluaaa opettaa - ei kuulemma kuulu hänen tehtäviinsä.
Ei se ole kantelua, jos kerrot ongelmistasi esimiehelle. Jos et kerro ja ongelma räjähtää käsiin, niin silloin sinua syytetään siitä ette ole kertonut aiemmin. Sitä paitsi omasta jaksamisestasi on kyse myös.
Mielestäni teidän tuollaisessa tilanteessa kannattaisi ottaa aikalisä ja selvittää mikä mättää. Olimme vuosi sitten koulutuksessa jossa käsiteltiin juuri tuota ope ja avustaja yhteistyötä.
Itse työskentelen kahden open kanssa ja minulla on käsitys että meillä menee hyvin. Ainakin yritän omalta osaltani toimia niin että meillä olisi mukavaa töissä. Olemmehan siellä nokakkain monta tuntia. Näin ollen on melkoisen kiduttavaa jos heti aamusta on tunne että olisipa jo koulu loppu, puolin ja toisin.
Tuossa mainitsemassani koulutuksessa oli myös puhetta siitä että aina ei vaan yksinkertaisesti henkilö kemiat synkkaa yhteen jolloin olisi parempi että työpareja muutettaisiin.
Minä en taas ymmärrä sitä että jokainen käy rehtorin luona valittamassa kuinka kamalaa on sen ja sen kanssa työskennellä. Kyllä teidän pitää aikuisina osata myös yhdessä ottaa asia puheeksi.Jossain koulussa oli jopa kaavake jossa sovitaan yhteistyöstä luokassa ja tuo kaavake käydään tarpeen mukaan läpi allekirjoituksineen.
Tuosta palkkauksesta on pakko mainita että tämä mini palkka ei kovin paljon kannusta varsinkaan jos on kouluttautunut erityiskoulunkäyntiavustajaksi puolitoista vuotta eikä sitä huomioida palkassa mitenkään. Edes sivissä ei tiedetty mitä sillä todistuksella pitäisi tehdä.Onneksi emboa riittää ettei ole tarvinnut sitä siihen pehmittää ; ))
tappaa työinnon.
esim. 30h/1164 euroa
Olen koulunkäyntiavustaja ala-asteella ja pidän työstäni tosi paljon. Olen ns. yli-koulutettu näihin hommiin, sillä olen koulutukseltani yhteisöpedagogi. Teen 38h viikkoja sekä avustajana että iltapäiväkerho-ohjaajana, siis yhteensä 38h/v. En siis valita ja olen tyytyväinen työhön, mutta silti palkkausta voisi vähän miettiä. Koulunkäyntiavustajat tekevät arvokasta työtä ja niinkuin joku aiemminkin sanoi niin opettajat eivät pystyisi tekemään työtään ilman meitä.
Olen opiskellut yli 3,5v ammattikorkeakoulu tasolla ja omaan pitkän kokemuksen lasten ja nuorten hoidosta. Palkassakin tämä saisi näkyä.
Avustajatkin yleensä pitäisi arvostaa työtään enemmän ja sitä kautta nostaa avustajien asemaa.
Työskentelin viitisen vuotta kka:na erityisluokilla ja tein töitä monien opettajien kanssa.
Parhaita yhteistyökumppaneita olivat koulutetut erityisopet, heillä oli varaa antaa avustajankin käyttää omia hoksottimiaan ja havainnoida oppilaita, osallistua työn suunnitteluun ja toteutukseen.
(opena voi myös olla melkein metsästä revitty, kunhan on sopiva - voi olla, että kandin opinnotkin ovat jääneet kymmenen vuotta sitten kesken, mutta kun on rehtorin mielestä sopiva..)
Avainsanoina on toimivassa yhteistyössä molemminpuolinen kunnioitus ja näkemys siitä,
miksi työtä oikein tehdään ja kuka on kka:n työn kohde, "asiakas".
Sellainen opettaja, joka teetättää avustajalla pääasiallisesti kopiointeja, liimaa-leikkaa töitä ja unohtaa sen, että oppilas on toiminnan kohde,
(ei opettajan avustaminen) polttaa kyllä hyvänkin avustajan voimavarat ja työinnon loppuun.
Myös yhteinen suunnittelu on ehdottoman tärkeää,
työtä jonka suunnitteluun ei voi osallistua tekee vain työnä,
ei siihen pystykkään sitoutumaan tai innostumaan.
Allekirjoitan täysin. Toimin avustajana evy -luokalla parinani erityisopettaja. Hän osaa asiansa, hän opettaa ja minä avustan.
Roolit ovat selvillä.
Minä kunnioitan häntä todella opettajana,
ja kuten olemme keskustelleet pyrimme toisillemme kertomaan mitä toisiltamme haemme tai mihin olemme pettyneitä.
Avustajana olen hyvin varovainen, käsitykseni mukaan useammat opettajat kokevat avustajan yrittävän astua reviirilleen?
Olen käynyt läpi tilanteita joissa opettaja (joka mielestäni on ensisijainen esimieheni ja palvelen työssäni hänen tarpeitaan) sulkee minut kuvainnollisesti luokan oven ulkopuolelle. Kyllä, se vei motivaation työhön ja aiheuttaa mielessäni vieläkin närästystä kyseistä henkilöä kohtaan ihmisenä.
Avustajana toivoisin että kuuluisin yhtälailla luokan rekvisiittaan siinä missä opettaja ja oppilaatkin. Haluaisin että minua kohdellaan kuin olisin yhtälailla asiantunteva aikuinen ja pari, kuin kilpakumppani. Haluaisin osallistua suunnittelemiseen ---->
miksei se yhtä tärkeää minulle olisi.
Ei opettajakaan tunnille mielellään mene sitä suunnittelematta.
En minäkään halua sinne täysin metsästä hypätä.
En sinua syytä, mutta minä olen niin kauan mieleisessäni työssä kun voin siellä hyvin
ja yhteistyöni opettajan kanssa on kunnossa.
Lasten "ongelmien" takia me siellä olemme, emme toistemme emmekä tappelun.