mitä puolassa

Suunnittelen tässä jo ensi kesän retkiä...Puolaan ajattelin lähteä tutkailemaan, mutta mitä siellä kannatta kokeilla ja tehdä? En siis tarkoita nyt nähtävyyksien luettelemista, niitä löytyy kyllä, vaan mitä Puolassa on mitä suomessa ei ole? Siis esim. käyttötavarat, elintarvikkeet, ehkä joku erikoinen tapa tai tottumus, jne tutustumisenarvoisia juttuja siis.
2726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En tainnut ihan ymmärtää kysymystäsi, sillä monet tutustumisen arvoiset jutut liittyvät juuri nähtävyyksiin. Mutta ruoka, se nyt tulee mieleen. Kokeile sitä, siis puolalaista ruokaa ja leivonnaisia. Niitä et taatusti saa suomesta. Ja olet varmaankin jo huomannut, että moneen kaupunkiin liittyy jokin tietty perinne, kuten tietty leivonnainen. Se kait kuuluu tutustumisenarvoisiin juttuihin, että syö kaupungin kuuluisuutta (vältä kuitenkin kannibalismia).

Kahviloissa on kalliimpaa juoda kahvia kuin teetä. Ja siitä tulikin mieleeni, että ostapa itsellesi tuliaisiksi erilaista teetä kuin mitä Suomesta saa. Puola on teemaa.

Ja mitä puolassa on mutta suomessa ei, on päätiet jotka menevät pikkukylien ja -kaupunkien halki. Myöskään heinäkuormia teiden tukkona ei suomessa näe niinkuin siellä. Ylipäätään liikennekulttuuri on erilaista kuin täällä meillä. Ja itäpuoli puolasta on jotenkin erilainen kokemus. Käy siellä. Ja muista ihailla teiden varsilla ja risteyksissä olevia pyhimys tai mitä lie rukoushökötyksiä ja niiden kauniita värikkäitä nauhakoristeita. Niin, siis puolahan on vahvasti uskonnollinen, katolilainen maa.

Ja yksi asia vielä mitä suomessa ei ole, nimittäin homoystävälliset ravintolat ja hotellit. Tällaisia siellä mainostetaan, suomessa en ole moiseen termiin törmännyt (vai miltäs kuulostas: skandic hotelli - homoystävällinen perhehotelli tai Rosso - homoystävällinen ravintola jossa kaikki saavat ruokaa sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta). En tiedä miksi on noin, vai tuleeko homot käännytettyä helposti ovelta ulos ellei ole sit tällainen homoystävällinen paikka. Hassua.

Varaa aikaa ihan vain päämäärättömään kuljeskeluun, oleiluun ja pällistelyyn, niin johan alat itsekin löytää niitä etsimiäsi juttuja siellä paikanpäällä.

Yksi ihan oikeasti erilainen tapa kuin suomessa on (etenkin jokunen vuosi sitten, nyt on vähenemässä jo) ihmisten tapa tarjota kotejaan turisteille. Yleensä kyseessä on joku eläkeläinen joka yrittää surkean eläkkeensä lisäksi tienata vähän rahaa tarjoamalla huonetta. He eivät yleensä puhu englantia, eivätkä juuri koskaan mainosta itseään tai kerro tietojaan esim. turisti-infoille välitettäväksi. Tämmöisen ihmisen tunnistaa siitä, että hän pyörii aseman lähellä ja tulee lappu kourassa jotain puolaksi pulputtamaan. Jos et ole varma mistä on kyse, niin lähde seuraamaan tätä, ja todennäköisesti päädyt asuinlähiöön, kerrostaloon jonnekin asuntoon. Ovat kuitenkin siisti ja halpa majoitusvaihtoehto. Aamupala kuuluu hintaan tai on erikseen ostettavissa, halvalla tietysti. Maksu on tietysti käteisellä. Aika erikoinen mutta myönteinen kokemus. En ole kuullut että koskaan olisi ketään ryöstetty tai muuta sellaista, huoneentarjoajat ovat ihan tavallisia köyhiä ahkeria ihmisiä tavallisissa asunnoissa. Ainut miinus on siinä, että jos on autolla liikkeessä, niin pelottaa jättää auto tavalliselle parkkipaikalle tai peräti kadun varteen (se on ihan oikeasti riski). Mutta on niitä maksullisia vartioituja parkkipaikkoja olemassa.

Äänestä
  • Itse ihastuin Puolassa eritoten maissipeltoihin, niitä ei suomessa näe ja teihin, joita reunustaa upeat, isot jalopuut, joita ei suomessa kasva.

    Kokeiltiin myös "mummomajoitusta", oli ihan ok. Mummolla oli kyllä seurat, joihin tuli porukkaa vaikka kuinka ja paljon ja virret raikui, mutta jätettiin ne sinne lauleskelemaan keskenään. Kysyin yhdeltä huoltoasemalta pikkukaupungissa majoitusta ja yksi asiakas tuli tarjoamaan kahtakin vaihtoehtoa kotikadultaan. Ystävällistä porukkaa siellä kyllä on vaikkei olisi edes yhteistä kieltä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä ei suomessa kirjoitti:

Suunnittelen tässä jo ensi kesän retkiä...Puolaan ajattelin lähteä tutkailemaan, mutta mitä siellä kannatta kokeilla ja tehdä? En siis tarkoita nyt nähtävyyksien luettelemista, niitä löytyy kyllä, vaan mitä Puolassa on mitä suomessa ei ole? Siis esim. käyttötavarat, elintarvikkeet, ehkä joku erikoinen tapa tai tottumus, jne tutustumisenarvoisia juttuja siis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu