Juotattaisitko minut humalaan?
Nostaisit lasin huulilleni
ja katsoisit himoiten,
kuinka nuolisin huuliani?
Kohottaistko leukaani,
nähdäksesi merkin,
joka on minulle jo
syntymässä annettu?
Katsoisitko syvälle
silmiini....isiin
näkisit sen,
mitä sinulle lupasin.
Antaisitko sen,
jota odotin,
elämäni kadottaen,
vain kipu seuranain.
Heräsinkö, syksyn tullen
huomasin kaiken olleen
pelkäää sumua, surua
epäkypsää, sen tajusin.
Lohduttaisiko sinua,
en ole naisesi
koskaan, emme kohtaa,
kerro se vaimollesi.
Nostaisit lasin huulilleni
ja katsoisit himoiten,
kuinka nuolisin huuliani?
Kohottaistko leukaani,
nähdäksesi merkin,
joka on minulle jo
syntymässä annettu?
Katsoisitko syvälle
silmiini....isiin
näkisit sen,
mitä sinulle lupasin.
Antaisitko sen,
jota odotin,
elämäni kadottaen,
vain kipu seuranain.
Heräsinkö, syksyn tullen
huomasin kaiken olleen
pelkäää sumua, surua
epäkypsää, sen tajusin.
Lohduttaisiko sinua,
en ole naisesi
koskaan, emme kohtaa,
kerro se vaimollesi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ethän hyvä runoilija vain riko pyhää kirjaa vastaan ja himoitse toisen omaa? Viittaan taidokkaan runosi viimeiseen kappaleeseen.
Itse onnellisesti naimisissa kun olen, voin vain todeta vaimostani J.H. Erkon sanoin:
"Ei impee missään rakkaampaa,
ei siveempää, ei jalompaa
kuin Hämeen valkotukkainen,
tuo sinisilmä neitonen
on rusoposkinen!"
Voi kuinka toivon, että löytäisit kaipuullesi rauhaisan tyyssijan.
Lohdutukseksi vielä: Mikä ei tapa se vahvistaa.
Runo Hämeen neidosta oli minulle uusi,
mutta sen viesti oli jo minulla tiedossa.
En himoitse toisen omaa,
ajatuksia on vain niin monenlaisia,
ja on ihanaa, kun sanojen kanssa
voi leikitellä, samoin ajatusten.
Kirjoittaminen perustuu pitkälti
(hyvään) mielikuvitukseen.
Viimeinen lauseesi on niin totta,
se kannattaisi kaikkien muistaa.