( 1. luvun jatkoa... )
” Kaisa ”, äiti kuiskasi oven raosta. Makasin sängylläni ja esitin nukkuvaa. ” Voi kultapieni ”, hän sanoi ja silitti hiuksiani. Käännyin kasvot seinään päin. En halunnut äidin näkevän kyyneliäni. Hän sulki oven ja etäisesti kuulin rappusten töminän tuijotin kattoa ja hyräilin Gardigansien Lovefoolia. Yhä edelleen Hannan kasvojen piirteet painuivat mieleeni, vaikka yritin epätoivoisesti saada ne pois. Kuulin Hannan helehtivän naurun. Sen kaiken epätoivoisuuden, mikä minun mieltäni painoi, lävitse. Minun teki mieli kiljua. Huutaa sieluni pois ruumiistani. Minulla ei ollut mitään, ketään, yhtään.
Vieno aamu-tuuli keinutti verhojani ja säpsähdin hereille. Lovefoolin sanat ja sävel kaikui yhä päässäni. Ja huomasin nukahtaneeni vaatteet päällä. Hapuilin herätyskelloa pudottaen kännykkäni pöydältä lattialle. Lausuin muutaman pahan sanan aamuäreyden turvin ja nappasin vihdoin oikean herätyskellon käsiini. Se näytti seitsemää ja ynähdin epätoivoisesti. En olisi halunnut nousta vielä. Kävin istumaan ja värisin kylmästä ihmetellen kuka idiootti oli avannut ikkunani. Kävelin sen luo, kurottautuen kahvan luo. Yritykseni keskeytyi huomatessani Hannan pihalla. Hän keinui samassa keinussa, kuin eilen illalla. Mielessäni ajattelin olikohan hän ollut siinä koko yön, mutta muistin nähneeni keinun tyhjänä tullessani kotiin. Kipusin pöydälle ja suljin ikkunan. Takerruin verhoihin ja totesin sadannen kerran, että oli äly-vapaata käyttää sälekaihtimia ja verhoja.
Koko asuntomme oli pimeä. Laskeuduin rappuset hiljaa alas ja hiivin keittiöön. Äidin vieno tuhina oli oudon hiljainen. Isän kova kuorsaus ei peittoaisi sitä viikkoon. Hänen ollessa työmatkalla oli asunto hiljainen aamusta iltaan. Kaadoin muroja kippoon ja lisäsin sokeria ja maitoa. Menin takaisin huoneeseeni ja mutustaen samalla muroja. Tuijotin ikkunasta tyhjyyteen. Monesti tökkäsin lusikalla kivuliaasti poskeen yrittäessäni suunnistaa sen kanssa suuhun. Seinäkello läheni puolta kahdeksaa, kun vedin farkkuja jalkaani. Meikkijä en jaksanut sen kummemmin viimeistellä. Katselin vielä lopputulosta peilistä ja nappasin repun mukaani.
” Moikka ! ” huusin ovella. Äiti ynisi jotain vastaukseksi, mutta sitä en ehtinyt kuulla, kun pamautin oven kiinni. Jätin hissin tilaamatta ja rymistelin tapani mukaan rappuset alas. Ulko-oven avatessani ensimmäinen sadepisara lätsähti maahan. Manasin huonoa tuuriani ja laitoin hupparin hupun päähäni. Kesä oli juuri alkanut ja karistelimme menneen talven pölyt nilkoistamme. Koulukin oli lopuillaan. Kesäloman kutsun kuuli. Olin nuutuneen näköinen istuessani bussipysäkillä märkänä ja meikit levinneenä. Kuulin maata laahaavia askelia, mutten jaksanut kiinnittää huomiota. Ne pysähtyivät ja jäivät bussipysäkin huteran seinän taa. Sen alta näin paljaat sääret ja kengät, jotka oli ostettu Espanjasta. Sen tiesin varsin hyvin, sillä itse olin ne sieltä tuonut Hannalle. Hanna seisoi välinpitämättömänä seinän takana. Minua kivisti sydämestä. Miksei hän edes huomioinut minua ?
( Kommentteja ??? =) )
” Kaisa ”, äiti kuiskasi oven raosta. Makasin sängylläni ja esitin nukkuvaa. ” Voi kultapieni ”, hän sanoi ja silitti hiuksiani. Käännyin kasvot seinään päin. En halunnut äidin näkevän kyyneliäni. Hän sulki oven ja etäisesti kuulin rappusten töminän tuijotin kattoa ja hyräilin Gardigansien Lovefoolia. Yhä edelleen Hannan kasvojen piirteet painuivat mieleeni, vaikka yritin epätoivoisesti saada ne pois. Kuulin Hannan helehtivän naurun. Sen kaiken epätoivoisuuden, mikä minun mieltäni painoi, lävitse. Minun teki mieli kiljua. Huutaa sieluni pois ruumiistani. Minulla ei ollut mitään, ketään, yhtään.
Vieno aamu-tuuli keinutti verhojani ja säpsähdin hereille. Lovefoolin sanat ja sävel kaikui yhä päässäni. Ja huomasin nukahtaneeni vaatteet päällä. Hapuilin herätyskelloa pudottaen kännykkäni pöydältä lattialle. Lausuin muutaman pahan sanan aamuäreyden turvin ja nappasin vihdoin oikean herätyskellon käsiini. Se näytti seitsemää ja ynähdin epätoivoisesti. En olisi halunnut nousta vielä. Kävin istumaan ja värisin kylmästä ihmetellen kuka idiootti oli avannut ikkunani. Kävelin sen luo, kurottautuen kahvan luo. Yritykseni keskeytyi huomatessani Hannan pihalla. Hän keinui samassa keinussa, kuin eilen illalla. Mielessäni ajattelin olikohan hän ollut siinä koko yön, mutta muistin nähneeni keinun tyhjänä tullessani kotiin. Kipusin pöydälle ja suljin ikkunan. Takerruin verhoihin ja totesin sadannen kerran, että oli äly-vapaata käyttää sälekaihtimia ja verhoja.
Koko asuntomme oli pimeä. Laskeuduin rappuset hiljaa alas ja hiivin keittiöön. Äidin vieno tuhina oli oudon hiljainen. Isän kova kuorsaus ei peittoaisi sitä viikkoon. Hänen ollessa työmatkalla oli asunto hiljainen aamusta iltaan. Kaadoin muroja kippoon ja lisäsin sokeria ja maitoa. Menin takaisin huoneeseeni ja mutustaen samalla muroja. Tuijotin ikkunasta tyhjyyteen. Monesti tökkäsin lusikalla kivuliaasti poskeen yrittäessäni suunnistaa sen kanssa suuhun. Seinäkello läheni puolta kahdeksaa, kun vedin farkkuja jalkaani. Meikkijä en jaksanut sen kummemmin viimeistellä. Katselin vielä lopputulosta peilistä ja nappasin repun mukaani.
” Moikka ! ” huusin ovella. Äiti ynisi jotain vastaukseksi, mutta sitä en ehtinyt kuulla, kun pamautin oven kiinni. Jätin hissin tilaamatta ja rymistelin tapani mukaan rappuset alas. Ulko-oven avatessani ensimmäinen sadepisara lätsähti maahan. Manasin huonoa tuuriani ja laitoin hupparin hupun päähäni. Kesä oli juuri alkanut ja karistelimme menneen talven pölyt nilkoistamme. Koulukin oli lopuillaan. Kesäloman kutsun kuuli. Olin nuutuneen näköinen istuessani bussipysäkillä märkänä ja meikit levinneenä. Kuulin maata laahaavia askelia, mutten jaksanut kiinnittää huomiota. Ne pysähtyivät ja jäivät bussipysäkin huteran seinän taa. Sen alta näin paljaat sääret ja kengät, jotka oli ostettu Espanjasta. Sen tiesin varsin hyvin, sillä itse olin ne sieltä tuonut Hannalle. Hanna seisoi välinpitämättömänä seinän takana. Minua kivisti sydämestä. Miksei hän edes huomioinut minua ?
( Kommentteja ??? =) )
Vastaukset 1
Vanhimmat
...Love fool on minunkin lempparini...
[Tvelv points to Svi:den!]
No niin. Kelvollista tekstiä sinänsä. Jäin kaipaamaan jotain kirjallisempaa otetta, enemmän jotain omaa. Missä oli tuon punainen lanka? Vähän enemmän puhtia, tuntui jotenkin aneemiselta. Lisää rohkeutta.
Love fool rules.