miksi mediaan

En oikein jaksa ymmärtää miksi, jotka sanotte olevanne kaaleita, annatte median käyttää hyväksi meidän kulttuuria ja pomputtelee sitä kuin kumi palloa. Voin sanoa, ettei valta osa meistä romaneista halua että meidän asioita riepotellaan missään ja vielä vääristellen.
Siis, ei kukaan saa puhua toisten puolesta. Voit itsestäsi puhua niin paljon kuin haluat mutta romanit eivät ole ataneet valtakirjaa riepoitella meidän asioita, kenellekään.Joten älkää suotta kinastelko kuka on meidän edustaja. Järjestöäsi toki voit edustaa mutta muista etei väitteittesi takana ole koko romani yhteisö.

Lopettakaa tuo rumpa ja aikuistukaa. T:HN
1277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitä minäkin ihmettelin ja ihmettelen, siksipä laitoinkin jo kysely miksi kaikki haluaa olla edes hitusen meikäläisiä! Pompottelu ja kaikki kirjoittelu ei ole meistä lähtöisin. On asiallisiakin valkolaisia, mutta mutta ...! Eikö sittenkin me puhuta nyt itsestämme ja asiallisesti. Tässähän on se suunta mihin liian nopea esim. kielen hallitseminen asiattomilta voi johtaa? Meidät tulee hyväksyä ilman rasismia jne. Tutustutaan varovasti ja oikeilla askelilla. Olet aivan oikeassa HN.! Hyvää jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain huonoa kirjoitti:

En oikein jaksa ymmärtää miksi, jotka sanotte olevanne kaaleita, annatte median käyttää hyväksi meidän kulttuuria ja pomputtelee sitä kuin kumi palloa. Voin sanoa, ettei valta osa meistä romaneista halua että meidän asioita riepotellaan missään ja vielä vääristellen.
Siis, ei kukaan saa puhua toisten puolesta. Voit itsestäsi puhua niin paljon kuin haluat mutta romanit eivät ole ataneet valtakirjaa riepoitella meidän asioita, kenellekään.Joten älkää suotta kinastelko kuka on meidän edustaja. Järjestöäsi toki voit edustaa mutta muista etei väitteittesi takana ole koko romani yhteisö.

Lopettakaa tuo rumpa ja aikuistukaa. T:HN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu