Kuinka kauan voi rakastaa saamatta vastarakkautta? Onko tämä suru vain tarkoitettu naiselle vai voiko mieskin surra samaista asiaa. Ajoittain asiaa voi käsitellä järkevästi, mutta tehokkaassa tunteiden manipuloinnisssa nainen sortuu taas mm. tapaamaan miestä, jolla ei ole mitään tunteita. Naiselle riittää vain sanat "on vain niin ikävä" ja järki on mennyttä.
Sateisen päivän
mietteitä
191825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En ota kantaa tunteeko mies surua. Jotenkin vaan kirpaisi tuo manipulointi. Vaikka olisi ollut jotain enemmänkin, niin kyllä suhtkoht viisasta ja selväpäistä naista saa pidettyä kierroksessa yli vuoden siihen ikävään ja kaipuuseen vedoten vaikka vain seksiä oli ikävä.
Joo myö miehet ollaan sikoja, mutta näin sunnuntai nousuissa olen avomieleinen. Miehet ajattelee hepillään, aina. Niin se vaan menee.
Niin no kerronpa vastakohdan eli minä miehenä pitäisin kyllä naista kauemminkin, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä että naisen toimintoja ohjaa halut no ei siinäkään mikään, pitää vain minunkin oppia orientoitumaan siihen, että se on seksiä ei mitään muuta , mutta kun ei oikein luonto siihen sopeudu, nytkin tänäviikonloppuna tapasin upean naisen ja hän oli jotain aivan upeaa!!
Taitaa olla sama nainen ku BB:n Einarilla. Kyllikki vispaa peiton alla.
Mulla kuitenkin oli ihana viikonloppu ja ei tää nainen ollu kuitenkaan mikään teini( ; No taas arki alkaa, mutta onneksi vasta huomenna :D
Juuri noin ajattelinkin ja ymmärrän olevani "höynäytetty", mutta ainahan ihmisen pitäisi turvautua unelmiin ja uskoa rakkaimmasta ihmisestä pelkkää hyvää sekä toivoa, että joskus toinen ymmärtää ja arvostaa aitoa tunnetta. useinkin se tapahtuu liian myöhään ja paluuta entiseen ei ole.
Miksi minä en ole tavannut kaltaistasi miestä? Tietenkin minulla on naisena halut, mutta en halua ellen tunne ensin rakkautta mieheen. tuntuu pahalta olla vain pikaisen seksin tarpeessa olevan miehen manipuloitava ja vielä kun sen tajuaa täysin. Tunne vain on konstikas ja ....
Juuri näin, tulihan se sieltä taas. Miksi tällä palstalla ei voi keskustella asiallisesti(ja tunteellisesti)? aina siihen puuttuu joku kypsymätön, joka on katkera kaikesta ja kaikille.
Ole onnellinen viikonlopusta ja onhan se viikonloppu taas viikon kuluttua. Nauti tunteistasi järkevästi.
Sitä se vaan on, elämää. Älä nyt pidä itseäs höynäytettynä tai höynäytettävänä. Ainahan se on niin, että jollekin joku ihminen ei ole mitään, mutta jollekin toiselle juuri se oikea. Tai jotain.
Tai kyynnisemmin. Jokainen kusettaa toisia joskus ja tulee kusetetuksi. Se on vaan ihmisestä itsestään kiinni, miten paljon haluaa kusettaa muita ja tulla kusetetuksi. ja aamulla pitäisi pystyä katsomaan itseään peiliin.
Kerrot asian kirpaisevan todellisena ja niin kuin se on. Jos olisi ikävä, niin ei esim. loman aikana luettele pitkää listaa, mitä aikoo lomallaan tehdä ja unohtaa, että on luvannut kokonaisen päivän loman aikana tälle "ikävöimälleen", jolle aikaa on vain ne muutamat pakolliset minuutit, joiden aikana se "ikävän" poistamiseen menee.
niimpä en tiedä muako tarkoitit, mutta kuitenkin miehenä etsin sellaista pysyvää suhdetta enkä halua enää noita yhden illan juttuja.Mistä sutkin sitten löytäs?
Vaikutat lämpimältä ja mukavalta. Minut löydät, jos näet hyvin surullisen ja pettymystä peittelevän aikuisen naisen jossain täällä. Tai sitten, jos laitat jonkin tiedon, millä voin löytää sinut. Tarvitsen lähinnä nyt olkapäätä ja lohduttajaa. Muu tulee myöhemmin.
Niin se kohtalo voi johdattaa ja elämä saa uutta tuulta purjeisiin, mutta tässäkin kaupungissa on satoaj, ellei tuhansia kuvaukseen sopivia naisia.Mielelläni kanssasi keskustelisin enemmänkin, mutta tällä palstalla hieman vaikeaa
Jotenkin vain herätit mielenkiintoni, mutta nyt olet kadonnut kai..
En katoa noin vain. Saat minut tuntemaan oloni niin mukavaksi...On totta, että vaikeaahan se on tällä palstalla, mutta mietitään keinoa toteuttaa jatkoa. Olen juuri nyt niin yksinäinen.
Nyt ei muuta kuin ylös ulos ja lenkille. Oikeesti. Kuulas syyskeli vaikka kävellen kuppilaan kahville. Yksin jos sisälle jää, kohta halkee pää. Lykkäs runon hän eli mä.
Ei mutta ei se elämä nyt siihen ikävään kaadu. Anna ikävän olla ja hävitä, mutta älä anna sen olla päälimmäinen asia elämässäsi.
Ei kai tässä muuta ole kuin, ehkä sähköpostin välityksellä, mutta vaaranahan se on vaikka että se että täällähän voi kuka tahansa olla mitä tahansa. Aitoutta kun täällä harvoin löytää. Yritä nyt piristyä ja kerro miten jatkot?
Tässä nyt tämä osoite ja toivottavasti ei kukaan teet mitään kepposta no yrittänyttä ei laiteta
[email protected]
Kun ei sinusta enää kuulunutkaan mitään. No jos löysit sen onnen niin se kellä onni on se onnen kätkeköön.