Mietiskelin tässä pitäisikö aloittaa vauvamuskari tyttelin kanssa, eli on neljäkuinen.. Kertokaapas kokemuksia vauvamuskarista ja oletteko tykänneet.. kiitos etukäteen vastauksista.
Vauvamuskari?
7
6818
Vastaukset
- hermeliini81
Tästä on nyt aikaa kulunut jo yli 6 vuotta mutta kerrompahan kuitenkin.
Poikani taisi olla n.8kk ikäinen kun aloitettiin Tampereella muskari. Kesto 45min. Kokoonnuimme ja riisuimme lapset, sitten hetki leikitiin ja puettiin takaisin ulkovaatteet.
Leikkiin jäi aikaa n. 15min :) Ohjaajana toimi nuorehko lapseton naishenkilö joka oli ohjannut ennen vain kouluikäisiä lapsia...voin sanoa että kävimme 4 kertaa, ja sitten jätimme harrasteen eikä ole nuorempikaan lapseni osallistunut muskariin..
Vamasti jossain on hyviäkin muskareita mutta tämän kokemuksen jälkeen tuntui että osaan leikittää lapseni itse eikä rahatkaan mene hukkaan. - käyneet
nyt kaksi kertaa vauvamuskarissa 4,5kk pojan kanssa. Ihan jees puuhaa, ainakin pääsee vähäksi aikaa kotoa pois ja näkee samassa jamassa olevia kanssasisaria!
Itselleen lapselle hommasta tuskin irtoaa juuri mitään. Laulut on aivan vieraita, luultavimmin ihkauusia, joten mukana laulaminen on vähän siinä ja siinä. Leikitys onnistuu joissain hyvinkin, mutta jotkut laululeikit on selkeästi tarkoitettu jo huomattavasti vanhemmille lapsille.
Meillä vetäjä kertoi heti alkuun, että on kokematon näin pienten kanssa, isommille on vetänyt muskareita jo vuosia. Välillä sen huomaa, mutta suurin osa on ok. Ja todellakin vasta kaksi kertaa on kerho kokoontunut! Jaksan uskoa, että homma tulee tutummaksi, niin meille äideille kuin vetäjällekin.
Ja listan toiselle voisin kommentoida, että kuka se käskee saapumaan paikalle niin myöhään, että puoli tuntia menee lasten riisumiseen?? Kyllä me kaikki riisumme ja puemme lapset ennen ja jälkeen sen 45 minuutin, joka on varattu itse muskarille!- hermeliini81
Aivan, hyvä pointti..mutta kerhotila oli varattuna ja sinne pääsi vasta klo 18, ja tämän vuoksi kaikki pääsivät sisään silloin..ehkä 5min. aiemminkin..silti lopetimme jo n. 15min. ennemmin jotta ehdimme pukeutumaan...:) että näin.
Hassua että joka paikassa on kokemattomia ohjaajia! - eri kokemusta
hermeliini81 kirjoitti:
Aivan, hyvä pointti..mutta kerhotila oli varattuna ja sinne pääsi vasta klo 18, ja tämän vuoksi kaikki pääsivät sisään silloin..ehkä 5min. aiemminkin..silti lopetimme jo n. 15min. ennemmin jotta ehdimme pukeutumaan...:) että näin.
Hassua että joka paikassa on kokemattomia ohjaajia!ole kovin kattava otos.
Et voi yleistää. - kohta valmis ope
eri kokemusta kirjoitti:
ole kovin kattava otos.
Et voi yleistää.Valmistun itse muskariopettajaksi keväällä, koulutus 4,5v. Se on kyl totta että on liian monta "muskariopea" jotka tekevät työtä ilman minkäänlaista koulutusta/kokemusta! En ymmärrä mitä siellä tunneilla edes tehdään, kun ei ole ammattitaitoa. On tämä kuitenkin vaativa työ, opetus on tavoitteellista eikä pelkkää lasten laulattamista ja leikittämistä, kuten yleisesti luullaan.
Ota aina ensin selvää opettajan taustoista - onko koulutettu, ennen kuin maksat. Muuten voi tulla maksettua tyhjästä, niinkuin tuossa edellä joku kirjoitti(45 min:sta vain 15 min varsinaista toimintaa..huhhuh..). - Hipsirtiini
kohta valmis ope kirjoitti:
Valmistun itse muskariopettajaksi keväällä, koulutus 4,5v. Se on kyl totta että on liian monta "muskariopea" jotka tekevät työtä ilman minkäänlaista koulutusta/kokemusta! En ymmärrä mitä siellä tunneilla edes tehdään, kun ei ole ammattitaitoa. On tämä kuitenkin vaativa työ, opetus on tavoitteellista eikä pelkkää lasten laulattamista ja leikittämistä, kuten yleisesti luullaan.
Ota aina ensin selvää opettajan taustoista - onko koulutettu, ennen kuin maksat. Muuten voi tulla maksettua tyhjästä, niinkuin tuossa edellä joku kirjoitti(45 min:sta vain 15 min varsinaista toimintaa..huhhuh..).Ei se koulutuskaan aina sitä opetuksen tasoa katso: parhaiten opetuksesta saa tuntuman kun käy kokeilemassa pari kertaa. Itse nykyään opiskelen alaa, mutta olen pitänyt jo pitkään muskareita ihan vauvamuskareista eskari-ikäisiin. Tähän lähdin sen jälkeen kun olin päiväkodissa työskennellyt ja musiikista jo aiemmat paperit olivat kädessä, mutta ei kuitenkaan opettajankoulutusta. Tiedot ja taidot olen hankkinut ystävien kautta (käynyt heidän tuntejaan seuraamassa paljon) sekä kirjoista ja ihan käytännön kokemuksesta.
Eli kokeilemalla selviää ja eri paikoissa eri meiningit.
- Vauvamuskari
Aloitin muskarin 8kk vauvan kanssa ja kovin on molemmat tykätty parin kerran kokemuksella. Tapaa muita äitejä ja vauvatkin selkeästi jo ottavat jonkin verran kontaktia toisiinsa. Meidän muskarissa (seurakunnan järjestämä) muskarin ope on ainakin osaava, leikki ja laulu kohtaa hyvin, liikutaan, tanssitaan, nostellaan, heilutellaan, soitetaan marakassia, triangelia ja leikitään esim huiveilla. Laulun sanat yksinkertaiset. Todella hyvä kokemus 30min.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477