Hei,
akuutit kosteusongelmat/kuivalaho sekä puutteellisesti toteutettu rakennustapa ovat tänäpäivänä myytävänä olevien kiinteistön isohko ongelma. Ongelmia ilmenee yleensä ostotilanteen jälkeen lähes joka toisessa kiinteistössä tavalla taikka toisella. Rahastus tarkastukset elikkä silmämääräiset -kuntoarviot- eivät pois sulje ongelmia, oikeastaan päinvastoin ne voivat jopa tuoda oman höysteensä ostotilanteeseen jossa ostajaa viedään välittäjänkin toimesta 6-0.
Olemme tehneet yrityksemme puolesta tänä vuonna MYYJIEN tilauksesta rakennuksen -Rakennetukimuksia- noin 20kpl.
Rakennuksessa tehdään tietysti ensin silmämääräinen tarkastus jossa kirjataan puutteet/epäkohdat. Tutkimus perustuu rakenteiden availuihin. Ideana on se, että rakenteita avataan mahdollisimman paljon paikoista joista ei synnyt näkyvää vauriota. Löylyhuoneessa puretaan paneeleita siltä osin jotta päästään tarkistaan esim pesuhuoneen seinän kunto alapuuta myöden.
Ulkoseinissä ikkunoista irroitetaan vuorilaudat ja eristeen ja tuulensuojalevyjen kunto tarkistetaan. Välipohjista / alapohjista puretaan pinta materiaaleja niin että voidaan rasiaporalla ottaa materiaali näytteet.
Tuulettuvat alapohjat tutkitaan AINA niin, että sokkeliin tehdään ihmisen mentävä reikä tai kaivetaan kulku anturan alta. Sokkelin reikään on mahdollista sitten rakentaa ns. huoltoluukku(ei sis. hintaan)
Tutkimuksessa tutkitaan pääosin jokainen rakenne erikseen. Materiaali näytteet kuvataan ja jos tarvetta ilmenee lähetetään labraan tutkittavaksi.
Tutkimus pitää sisällään myös pesu/kosteidentilojen kosteusmittaukset jossa rakenteet tutkitaan pesutilojen toiselta puolelta rakennekosteusmittauksin.
Tutkimusten tavoitteena on antaa puolueetonta ja absoluuttista tietoa tutkittavista rakennuksista.
Eteen on tullut kuivalahoa sekä akuuttia mikrobikasvustoa joita ei takuulla olisi löytynyt millään muulla tavalla.
Tutkimus kestää keskim. Yhdenpäivän ja sitä suorittaa AINA kaksi henkilöä.
Olemme laskuttaneet keskim 1500-2000(alv0%) ko. tutkimuksesta.
Tämä agressiivinen tutkimus tapa tulee jatkossakin aivan varmasti lisääntymään. Se on vaan ajankysymys, koska ihmisillä on välittäjistä ja näistä nykypäivän "kuntotarkastuksista" erittäin huonoja kokemuksia. Vaatimukset/tieto ostajillakin lisääntyy.
Muistakaa vaatia tutkimuksiakin jatkossa.
HYVÄ TERO!!!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Höpöhöpö yrittäjät ja trollaajat tunnistaa kahdesta asiasta. Hinnat alvittomana ja maksamattomista mainoksista.
ymmärrän yskän. HöpöhÖPÖ tarkastajat tietää juuri tuosta. Pelkää että JOKU TUTKII IHAN OIKEASTI????
JAA MÄÄ VAI???
Eiköhön kannattais poistaa koko ketju....Aika härskiä mainostamista
ei tuo ole mainostamista, koska siinä ei esiinny minkäänlaisia yhteystietoja "mainostajaan", oma viestisi on kyllä asiaton
Miksi muuten joku kuntotarkastus maksaa niin paljon? Päivän liksa siis pari tonnia??? Siinähän vain käydään jonkun ohjelapuston mukainen lista läpi eri kohtia, tehdään ehkä pari reikää, joista mitataan kosteuksia tai katsotaan tilannetta? Aika kova päiväpalkka, olkoon koulutus mikä tahansa. Sama juttu juristeilla. Miksi ei esim. sairaanhoitajilla, työhän on totaalisti vastuullisempaa, kyseessähän on ihmisten henget!!!
Pitää varmaan seuraavassa asuntokaupassa tulostaa se ohjeisto netistä ja käydä asiat ostajan kanssa lävitse, sanoa, että aina voi olla piilovirheitä, kosteuksia tai jotain kummallista, mutta ettei asuntoa voi purkaa osiin. Sitten vaan ostajan allekirjoitus paperiin, että on tietoinen riskeistä ja että asiat on käyty ko. ohjeiston mukaisesti lävitse. Maalaisjärkeä!! Ei ne tarkastajatkaan mistään vastaa! Hirveä ylisumma vaan pitää niille maksaa, että käyvät paikat lävitse ja kirjoittavat havainnot paperiin. Pari tonnia, huh huh. Joku 500 euroa vois olla normaali ja järkeenkäypä päiväpalkka ajokilometerineen. Meinaan, jos on jotain laitteistoja hankittuna ja huollettavana. Jotkut miesvaltaiset alat toimivat todella röyhkeästi ja käyttävät kyllä toden teolla kuluttajaa hyväkseen.
sellaisesta, että se kuntotarkastajakaveri ei saa pitää edes puolia siitä summasta itse?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000005&conference=4500000000000486&posting=22000000004458893
Kaverit Raksystemsissä tekevät provikkapalkalla ja kun duunista maksetaan xx euroa niin kaveri joka sen tekee saa siitä 40% ja loput vie yritys niin siinä on se yhtälö. Raksystemsin henkilökunta on kovin vaihtuvaista ja epätasaista.
Itse (onneksi) ostin talon jossa ao yritys oli tehnyt kuntotarkastuksen. Käräjätuomari totesi että ilman sitä lausuntoa ei myyjän olisi tarvinnut korvata meille mitään mutta koska se oli olemassa niin meillä oli oikeus luottaa sen paikkansapitävyyteen...jota se ei siis todellakaan ollut. Hyvä siis meidän kannaltamme että lausunto oli olemassa. Huonoa se ettei siitä mikään kohta pitänyt paikkaansa jota luotettavuus oli alle 0%.
Myyjille tuo lausunto maksoi alkuperäisen hintansa lisäksi yli 40 000 euroa :c/
Noinhan se kunnon tutkimisen pitäisi mennä. Tosin näkyviäkin "vaurioita" joutuu tekemään jos oikeasti meinaa selon ottaa. Esimerkiksi ulkoseinien alareunan kunnon tutkiminen ei onnistu kuin avaamalla seinää ulko tai sisäpuolelta oletetuista mahdollisista kosteusvaurioituneista kohdista. Tällaisia ovat usein vanhempien talojen hyvin alhaalta perustetut ulkoseinät, joissa usein on huonosti laitetut höyrysulut pintalattian alapuolisessa tilassa. Joissakin taloissa on käytetty styroksin alla tasaushiekkaa, joka johtaa kosteuden seinän alapuuhun ja seinä lahoaa ajanoloon. Tätä huonoa seinän alaosan eristämistä tapaa vieläkin.
kohdalla. Yleesä juuri vanhoissa taloissa rakvuosi 40-60luku niin todella helppo konsti kurkata vuorilaudan taakse seinän kunto. Yleensä ikkunoiden kohdalta juuri vesi menee seinä rakenteeseen. Kiva yllätys oli kun talon paneeliverhoilun alla vinolaudoitus olikin laho
rakennetaan Tilastokeskuksen mukaan nyt enemmän betonitaloja kuin puutaloja.
ongelmia. ne on vaan vaikeampi korjata niissä kuin puutaloissa.