noista kaiken maailman huutelijoista täällä, alkääkä turhaan pahottako sellasesta mieltänne mistä teitä syytetään, kun itse paremmin oman tilanteenne tiedätte.
Selvästi näkee, että noilla huutelijoilla ei ole minkään laista käsitystä lastensuojelun nykytilasta.
Ei myöskään siitä, kuinka sattuman kautta voivat itsekin joutua syyniin ja vasten tahtoaan lastensuojelun asiakkaaksi.
Tiedän sen niin hyvin omasta kokemuksesta, että siihen ei paljon tarvita. Pelkästään se, että pitää lastensa puolia ja yrittää heidän parastaan , mutta näin toimiessaan joutuu vastustamaan valtaa pitäviä viranomaisia, joiden ego ei mitenkään kestä sitä, että joku tavis äiti voisi tietää lapsensa tarpeet paremmin kuin he.
Siitä vetävät herneet nenäänsä ja heidän kostonsa on kauhea.
Multa ei ole voitu enää näitä lapsia huostata, kun ovat jo, mutta pois on yritetty saada ja kun ei olla siinä onnistuttu, niin lapset ovat saaneet kärsiä, kunnolla. On aivan tietoisesti tehty parhaansa, että lasten elämä menisi aivan pilalle, eikä olla haluttu antaa lapsille mitään mahdollisuusksia. Suoranaisia julmuuksia on koettu. Ei heiltä ole kukaan turvassa.
Omat sossutkaan ei ole mahtaneet näille paikallisille viranomaisille mitään. Eivät siis kunnioita edes kolleegojaankaan, silloin jos sattuvat olemaan eri mieltä heidän kanssaan.
Se on monesti pelkkää valtataistelua. Todella heikolla itsetunnolla varustetuille ihmisille kun on annettu liikaa valtaa, jota käyttävät hyväkseen oman itsetuntonsa pönkittämiseen. Aivan sama kuinka monen lapsen elämän siinä sivussa pilaavat, kunhan oma ego tulee nostettua.
Turhaan minusta täällä noille puskasta huutelijoille mitään selittelette, sen enempää omasta tilanteestanne, kuin lapsennekaan.
Kertoohan sekin jo omaa kieltään noista ihmisistä, ettei rohjeta edes nimimerkkiä käyttää.
Jos ihminen voi seisoa sanomansa takana, niin luulisi että edes nimimerkin suojissa uskaltaisi sen sanoa.
En usko, että nuo monet, jotka sijareinakin täällä esiintyvät ovat koskaan edes sijaria nähneet.
Kyllä sijarin työssä viimeistään oppii huomaamaan, että meitä on niin moneksi ja kuka meistä on toinen toistaan tuomitsemaan. Kyllä tässä työssä tarvitaan paljon avarakatseisuutta.
Totta kai omakin mieli usein katkeroituu, kun näkee sen lasten surun omien vanhempien jälleen kerran pettäessä heidät, mutta toisaalta tietää, että jos vanhemmat pystyisivät käyttäytymään kuten toivois, niin eihän mitään syytä olisi ollut lapsia meille edes koskaan lähettää.
Nyt siis taas puhun vain näistä meidän tapauksista, enkä ota tässä kantaa aiheettomiin huostiin, vaan ihan näihin aiheellisiin, joita meidän lapset edustaa.
Elämässä kun vain harvat asiat menee niin kuin suunnittelee.
Aika harvoin enää jaksan tällä puolella käydä, kun alkaa itseäkin ahdistaa, toi äitien hätä minkä tuntee ihan konkreettisesti. Olen sen verran myötäelävä ja tulee tunne, että teitä pitäis jotenkin voida auttaa ja kun huomaa oman avuttomuutensa, niin se ahdistaa.
Kyllä monista kirjotuksista huokuu ihan todellinen hätä ja katkeruus aivan aiheesta, se tuntuu sivullisestakin pahalta, siitä sitten teistä äideistä ja teidän lapsiraukoistanne.
Usein näenkin mielessäni teidän lastenne surulliset silmät, jossain laitoksen nurkissa ja odottavan katseen, missä mun äiti on?
sitä tuskin henkilökunta näkee, tai edes haluaa nähdä.
Ei voi muuta kuin toivottaa teille ihan yliluonnollisia voimia, että jaksatte jatkaa taisteluanne.
Tietäkää, että lähetän teille jokaiselle roppakaupalla positiivista energiaa, että jaksaisitte.
Selvästi näkee, että noilla huutelijoilla ei ole minkään laista käsitystä lastensuojelun nykytilasta.
Ei myöskään siitä, kuinka sattuman kautta voivat itsekin joutua syyniin ja vasten tahtoaan lastensuojelun asiakkaaksi.
Tiedän sen niin hyvin omasta kokemuksesta, että siihen ei paljon tarvita. Pelkästään se, että pitää lastensa puolia ja yrittää heidän parastaan , mutta näin toimiessaan joutuu vastustamaan valtaa pitäviä viranomaisia, joiden ego ei mitenkään kestä sitä, että joku tavis äiti voisi tietää lapsensa tarpeet paremmin kuin he.
Siitä vetävät herneet nenäänsä ja heidän kostonsa on kauhea.
Multa ei ole voitu enää näitä lapsia huostata, kun ovat jo, mutta pois on yritetty saada ja kun ei olla siinä onnistuttu, niin lapset ovat saaneet kärsiä, kunnolla. On aivan tietoisesti tehty parhaansa, että lasten elämä menisi aivan pilalle, eikä olla haluttu antaa lapsille mitään mahdollisuusksia. Suoranaisia julmuuksia on koettu. Ei heiltä ole kukaan turvassa.
Omat sossutkaan ei ole mahtaneet näille paikallisille viranomaisille mitään. Eivät siis kunnioita edes kolleegojaankaan, silloin jos sattuvat olemaan eri mieltä heidän kanssaan.
Se on monesti pelkkää valtataistelua. Todella heikolla itsetunnolla varustetuille ihmisille kun on annettu liikaa valtaa, jota käyttävät hyväkseen oman itsetuntonsa pönkittämiseen. Aivan sama kuinka monen lapsen elämän siinä sivussa pilaavat, kunhan oma ego tulee nostettua.
Turhaan minusta täällä noille puskasta huutelijoille mitään selittelette, sen enempää omasta tilanteestanne, kuin lapsennekaan.
Kertoohan sekin jo omaa kieltään noista ihmisistä, ettei rohjeta edes nimimerkkiä käyttää.
Jos ihminen voi seisoa sanomansa takana, niin luulisi että edes nimimerkin suojissa uskaltaisi sen sanoa.
En usko, että nuo monet, jotka sijareinakin täällä esiintyvät ovat koskaan edes sijaria nähneet.
Kyllä sijarin työssä viimeistään oppii huomaamaan, että meitä on niin moneksi ja kuka meistä on toinen toistaan tuomitsemaan. Kyllä tässä työssä tarvitaan paljon avarakatseisuutta.
Totta kai omakin mieli usein katkeroituu, kun näkee sen lasten surun omien vanhempien jälleen kerran pettäessä heidät, mutta toisaalta tietää, että jos vanhemmat pystyisivät käyttäytymään kuten toivois, niin eihän mitään syytä olisi ollut lapsia meille edes koskaan lähettää.
Nyt siis taas puhun vain näistä meidän tapauksista, enkä ota tässä kantaa aiheettomiin huostiin, vaan ihan näihin aiheellisiin, joita meidän lapset edustaa.
Elämässä kun vain harvat asiat menee niin kuin suunnittelee.
Aika harvoin enää jaksan tällä puolella käydä, kun alkaa itseäkin ahdistaa, toi äitien hätä minkä tuntee ihan konkreettisesti. Olen sen verran myötäelävä ja tulee tunne, että teitä pitäis jotenkin voida auttaa ja kun huomaa oman avuttomuutensa, niin se ahdistaa.
Kyllä monista kirjotuksista huokuu ihan todellinen hätä ja katkeruus aivan aiheesta, se tuntuu sivullisestakin pahalta, siitä sitten teistä äideistä ja teidän lapsiraukoistanne.
Usein näenkin mielessäni teidän lastenne surulliset silmät, jossain laitoksen nurkissa ja odottavan katseen, missä mun äiti on?
sitä tuskin henkilökunta näkee, tai edes haluaa nähdä.
Ei voi muuta kuin toivottaa teille ihan yliluonnollisia voimia, että jaksatte jatkaa taisteluanne.
Tietäkää, että lähetän teille jokaiselle roppakaupalla positiivista energiaa, että jaksaisitte.
Vastaukset 26
Vanhimmat
mitä itsekin olen yrittänyt täällä tuoda esille. Amaliassa näkyy niin selvään juuri niitä piirteitä, joita lapsesta välittävässä aikuisessa kuuluu ollakin:
vastuuntuntoa, rohkeutta, rehellisyyttä ja rakkautta lasta kohtaan.
Oikeaa vastuuntuntoa on tuoda rohkeasti esiin myös ne epäkohdat, jotka estävät lasten oikeuksien toteutumisen lastensuojelussa, sekä muutenkin nyky-Suomessa aivan ilman lastensuojeluakin. Aivan samoin kuin Pyykön ohjelma 'Osasto 10' 80-luvun alussa herätti näkemään sen rahan puutteen, josta syöpäsairaiden lasten hoito kärsi, samoin nyt tarvitaan rehellisyyttä ja rohkeutta, että asiat saadaan mm. neurologian osalta oikealle tolalleen.
Kitkerää arvostelijaa ärsyttää se tosiasia, että ne lapset, joita ENNEN on pidetty häirikköinä ja vanhempien huonon kasvatuksen tuloksina, eivät neurologian kehityksen myötä aina sitä olekaan enää nykyisin.
Olisi niin mahdottoman kiva vain haukkua vanhempia kaikesta ja nyt uskalletaan puhua tällaista, että oireet voivatkin johtua geeniperinnöllisestä oireyhtymästä. Näistä lapsista pitäisi siis huostaanottaa VAIN ne lapset, joilla oireyhtymän lisäksi on MYÖS huonot kotiolot.
Eikä niin kuin nyt, että osassa psykan klinikoista oireyhtymän olemassa olo kielletään ja lapsi huostaanotetaan samoin kuin on tehty viimeiset 70 v suomalaisen lastensuojelun historiassa.
Tämä se on, mikä arvostelijaa ärsyttää.
Kun vanhemmat täällä yrittävät pelastaa huostaanotolta ne lapset, jotka eivät sinne kuulu, kitkerä arvostelija näkee punaista ja väittää, että syy on AINA vanhemmissa.
Ikävä kyllä tiede todistaa toista.
Sitä toista käsitystä esim. meidän kohdallamme puoltavat myös sosiaalityöntekijät ja lääkärit.
mutta myös se että Amalia on joutunut omien sijoitettujensa kanssa kohtaamaan sosiaali-ihmisten julmuuden
tuntuu kyllä jo todella irvokkaalta lastensuojelulta.
Mutta sossutkinhan ovat vain ihmisiä eivätkä jumalia
vaikka valitettavasti osalle sosssuja tämä mielikuva itsestään rajattoman vallan kanssa toimiessaan
on tullutkin!
Pyykkö sai valtavan kansanliikkeen liikkeelle omalla dokumentillaan
sekä herätettyä ja pakotettua päättäjät toimimaan lasten asiassa.
Oikein sydäntä särki dokumentin kuvia katsoessa ja sitä lasten vanhempien voimattomuutta.
Ja mitä esimerkiksi huonoihin kotioloihin lastensuojelussa tulee
olisi lastensuojelusviranomaisten annettava aina ensin avohuollon tukitoimina
asiallista ja ammattilaisten apua ja tukea lapselle ja perheelle ja muistaa se
että huostaanotto on
AINA JOKAISEN LAPSEN JA NUOREN KOHDALLA
ÄÄRIMMÄINEN TOIMENPIDE!
Tänä päivänä on vain valitettava tosiasia ettei tukitoimista ole mitään hyötyä, tai niitä saa muille lapsille/perheelle vasta kuin yksi on otettu huostaan. Monesti tarjotaan perhetyöntekijää joka tulee juttelemaan ja voi viedä lapsen kerrallaan vaikka uimaan. Eli onko tästä sitten mitään hyötyä? Ystäville voi jutella ja itse voi viedä lapset uimaan. Täytyy myöntää että heidän kanssaan on mukava "kinata". Heidän on välillä vaikea asettua äidin asemaan. Tällä tarkoitan: kysymys: Miltä susta tuntuisi jos sun lapsi otettaisiin huostaan? Etkö itse "taistelisi" lapsestasi? Vastaus on yleensä kuin jostain soskun oppaasta...
Todellisia tukitoimia olisi: Kodinhoitaja, lapsille maksettaisiin joku harrastus (ja ehkä äidille joskus vapaata jos on yh) tai vaikka jos sosku maksaisi perheelle käynnin pelkästään ulkona syömässä, olkoon mäkkäri tai hienompi ravintola, halvemmaksi tulisi kuin huosta.
Harmittaa kun en nähnyt tätä Pyykön ohjelmaa.
Voisiko joku ystävällisesti pikkuisen valaista minua???
jos ei ole rahaa mennä mäkkäriin tai muuten ulos syömään. Että yhteiskunnan pitäis maksaa vielä ravintolalaskutkin niin ei tarvi ottaa lapsia huostaan. Just, mainio logiikka sullakin. Ei ole vissiin tullut mieleen että ulos mennään syömään kun siihen on varaa ja harrastuksia on ilmaisiakin tai ainakin lähes ilmaisia. Juuri tuo asenne mua ärsyttää, kun itse epäonnistutaan niin vastuu sysätään yhteiskunnalle ja vielä kehdataan esittää älyttömiä toiveita ravintolalaskun maksamisesta tms. johon ei muillakaan perheillä tai yksin elävillä ole mitään oikeutta! Mieti vähän mitä syljet suustasi, myös kun seuraavan kerran "kinaat" perhetyöntekijän kanssa..
ennenkuin kirjoittelet tälle palstalle olleskaan. teet vain itsesi niin jumalattoman naurettavaksi ettet varmaan sitä edes ymmärrä.
Avohuollon tukitoimet ovat lastensuojeluasiakkaille
(asiakkuus alkaa omasta tahdosta tai pakolla ja sosiaaliviranomaisten toteamasta avun ja tuen tarpeesta perheelle)
tarjottavia erilaisia palveluita
joita sosiaalivoranomaisten on (olisi!) asiakkailleen lastensuojelulain perusteella tarjottava.
Lapsiperheille tarjottujen tukimuotojen ja apujen rajana on vain taivas ja lastensuojeluviranomaisen mielikuvitus.
Yhteiskunta maksaa lastensuojeluasiakasperheiden tukitoimet ja annettavan avun ja tuen,
halusitpa taikka ymmärsit tätä ls.lain määräämää asiaa tai et.
Älä käytä terveyskeskusta, koulua, päivähoitoa, julkista liikennettä, älä liiku maanteillä, älä katso televisiota, älä lue lehtiä, jne
kaikkiin näihin käytetään yhteiskunnan varoja ja tukia.
asian ydin tuosta Toniakin viestistä? Pieni vihje: ei ehkä kannata takertua tuohon ravintolaruokailuun.... ;)
Minulle vastustuksestani huolimatta tyrkätty perhetyöntekijä vei lapsiani mäkkäriin. Muuankin kerran hän tupsahti ovesta sisälle ja huuteli jo eteisestä vievänsä lapseni mäkkäriin. Koetin ehdottaa, ottaessani makaroonilaatikon uunista, että ei mäkkäriin kun ruoka on valmista. Koin kiusantekona, että valmistamaani tavallista kotiruokaa en päivälliseksi lapsilleni saanut tarjota. Olisin tottakai kattanut hänellekin lautasen. Hän mieluummin söi mäkkärin ruokaa, siis hän itsekin söi alvereiden, oliko se nyt 55%kunnan/45% ensi-ja turvakotienliiton sapuskoita. Hän myös hankki kilometrikorvauksilla, jokaisesta ajetusta kilometristä itseään ravitsemaan hän sai korvauksen.
Lapsissani oli nuorin sellainen, että hänen ruokailunsa mäkkärissä tarkoitti paastoa, hän ei pystynyt syömään sellaista ruokaa vaan hänen ruokansa piti muussata että hän syötyä oksennusrefleksin ollessa hyvin herkässä.
Minut perhetyöntekijä vei kiinalaiseen ravintolaan syömään ja söi itsekin tuhdisti.
En olisi välittänyt yhtään, kun aikaa meni joutavaan siinä elämäntilanteessani.
Perhetyöntekijä vei minut vielä viinakauppaan, ilmoitti että hän saa kilometrirahat ja että kun olen ainoa hänen "asiakkaistaan" joka ei käytä alkoholia ja että se kuulema rentouttaa. Mikäs auttoi, käytiin viinakaupassa hänen autollaan, hän osti työaikanaan kaksi pulloa ja kehotti minuakin ostamaan. Ostin likööripullon ja harmittelin rahani menoa. Hänen jätettyään minut kotiini ja häivyttyä paikalta, kaadoin liköörin keittiön tiskapöydän viemäriin.
Perhetyöntekijän ehdotettua, että mentäisiin kuppilaan drinkin ääreen selvittelemään asioita, tokaisin hänelle, että "oikeinko olet tosissasi" ja kyllä hän ilmoitti olevansa. En lähtenyt.
Erään kerran hän jutteli minulle, että mitähän nuo naapurit ajattelevat kun hän käy meillä päivällä ja kun hänen autonsa seisoo pihassa, "ajattelevatkohan naapurit, että hän ja minä lesboillaan". Sain tarpeekseni ja sanoin kuntaan, ettei perhetyöntekijä saa tulla meille. Siitä kohta seurasi, että yksi kouluikäisistä lapsistani käytiin sieppamaamassa kotoa kun tiesivät minun lähteneen opintoihini toiselle paikkakunnalle, jossa päivittäin kävin. Sosiaalityöntekijät olivat tulleet sisälle naispoliisin kanssa, eivät olleet soittaneet ovikelloa vaan suoraan tulleet sisälle, ottivat lapsen hartioista kiinni, veivät kunnantalolle ja eristivät sinne. Lapsen mennessä vessaan oli perhetyöntekijä lähtenyt mukaan ja vahtinut ettei lapsi karkaa.
Sosiaalijohtaja soitti minulle ja vaati, että saan tuon lapsen itselleni, jos annan muut hänelle. En suostunut vaan soitin lasten isälle, joka sanoi että hän laittaa parabellumin kainaloonsa ja hakee lapsen kotiin. Isä palautti lapsen noin seitsemäntoista aikoihin perjantai-iltana takaisin kotiin. Sain luvan pitää myös muut lapset.Kuluttavan tiukan keskustelun jälkeen kunnasta vihdoin tuli kirje, että perhetyöntekijä lopettaa käynnit, saan pärjätä itsekseni ja mitään tukea ei kunnasta anneta, ei rahallista eikä mitään apua. Olin tyytyväinen ja jatkoin opiskelujani.
Huostaanottopäätöksiä ei ollut olemassa, joiden perustella naispoliisi olisi lain mukaan saanut toimia, eikä mitään kotietsintälupaa ole tähän päivään mennessä pyynnöistäni huolimatta esitetty. Naispoliisi on ainoa, joka on kirjannut laittomat teot ja selitellyt niitä sosiaalitoimen sanomisilla. Jupakka on seisonut mikkelin syyttäjän pöydällä ja ilmeisesti vanhennutettu sinne. Pyysin syytteen nostamista uudelleen, koska ensimmäisissä syyttäjän minulle lähettämissä syyttämättäjättämispäätöksissä kaikkien sossujen ja perhetyöntekijän antamat kuulustelukertomukset ovat sanasta sanaan toistensa kopiot. En tiedä jos on törkeä lapsen omavaltainen huostaanotto sossu/poliisi, miten pitkä on syytteen nostamisaika, jos kymenen vuotta niin asia on siinä tapauksessa freesi vielä.
Sosiaalitoimisto teki huostaanottoja myöhemmin. Jupakka kehittyi, koska yhtä lapsistani kiusattiin koulussa pääsääntöisesti koulun johtokunnan pj:n pojan taholta, oli muitakin kiusaajia mukana. Koulun johtaja soitteli sosiaalitoimistoon, eikä selvittänyt asiaa koulun tontilla, mitä vaadin. Erään oppilaan diakonissa-äiti oli soittanut sosiaalitoimen rekisterin mukaan sossulaan ja tehnyt lastensuojeluilmoituksen lapsestani. Lapseni otettiin huostaan tutkimuksia varten. Vaikka lääkärinlausunnossa todetaan, että lapsellani ei ollut väitettyjä oireita vaan hän on terve vahvapsyykeinen lapsi, sossu ilmoitti että lääkärinlausunnolla ei ole merkitystä ja sossu päättää lapsen olin paikan.
Kirjoittelin tämän oman kokemukseni. En todellakaan halunnut mihinkään ulos syömään. Sitä paitsi olin ennen perhetyöntekijää käynyt joskus lasten kanssa ravintolassa syömässä. Nuorin lapsi aiheutti kylläkin erityisjärjestelyjä, turvasin hänelle kuitenkin jokaisen aterian kurkusta alas kaikissa tilanteissa, toisin kuin perhetyöntekijä. Perhetyöntekijä tokaisi minulle ollessani huolissani tämän lapsen syömisestä, että "jos ei syö, olkoon syömättä".
Uimahallilippuja pyysin, kun raha oli tiukalla, mutta en saanut. Vein kuitenkin lapsia uimahalliin omilla rahoillani. Esteeksi myöntämättömyydelle olen katsonut, että sosiaalitoimisto pyrki estämään normaalin perhe-elämän jossa äiti vie lapset uimaan heidän tavoitteensa ollessa. että perhetyöntekijä vie lapset uimaan.
En mitenkään ole sitä mieltä, etteikö joillekin perheille ole oikeaa, että he menevät mäkkäriin syömään perhetyöntekijän kanssa. Itse koin sen pelkkänä aliarvostamisena minua kohtaan. Enkä halunnut, että lapseni altistetaan niille syöpää aiheuttaville alkydiamidiperunoille.
Perhetyöntekijän kerrottua, että hän jätti paikkansa lastenpäiväkodissa, koska hänelle tuli burn out ja hän kertoi, että oli jotenkin "herännyt" Suonenjoen torilla ja tulleensa Joroisiin perhetyöntekijäksi, jotenkin manipuloi minut haluamaan hänelle paikan parantuakseen uupumuksestaan. Hän vaati, että minun on soitettava kunnanhallituksen puheenjohtajalle, että hänen vuoden pituista määräaikaista työsuhdettaan on jatkettava ja minun tuli sanoa, että minun perheeni tarvitsee häntä. Soitin hänen uhattuaan, että tulee muutoin huostaanotto. Tarkoitushakuisesti manipuloimalla, uhkailemalla ja sopivasti sekaan hyvää tarkoittavaa näyttelemällä, saalistivat minut verkkoonsa, josta ei pois ole pääsyä niin kauan kun lapsista valtio maksaa. Lapset vammautuvat sijoituksessa ja heillä on henkinen paine kova. Saa nähdä miten paljon vaurioita tulee.
olenkin ihmetellyt mitä tapahtui, kun ei sinusta ole mitään kuulunut pitkään aikaan.
Mikä sun tilanne nyt on?
Jossain vaiheessa seurasin kirjoitteluasi täällä, mutta sitten olin pitkään poissa, joten en tiedä oletko kertonut viimeisimpiä vaiheitasi vai et.
siis onko sun lapset edelleen huostassa ja mitkä seikat siihen tilanteeseen johtivatkaan?
Millä perusteella ei purkua ole tehty?
Otitko yhteyttä silloin tiedotusvälineisiin, oliko se radio vai lehti mikä sun perään kyseli?
Tehtiinkö sitä juttua?
Kuinka monta lasta sulla on?
aivan omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan tyrkyttävät sitä "apuaan"
Ihmettelin kun meidän yksi lapsista kävi vuosia eri terapioissa, niin se oli hyvin pitkälti vain sitä, että käytiin erilaisissa jutuissa ja hyvin usein pizzalla. Etenkin tän viimisen kanssa, lähes joka tapaamisella käytiin jossain syömässä. Käteväähän se työntekijälle on pääsee lapsen varjolla itse ilmaseksi ulos syömään. Meillä myös minä en näistä syömingeistä etukäteen tiennyt ja odotin lasta ruokien kanssa kotona. Kyllä suututti monta kertaa.
Eihän se tietysti äidille kuuluu, mitä laspi syö ja koska syö, vai syökö.
Ammattitaidottomuutta, sanon minä. Tämäkin terapeutti ei ollut pätevä tehtäväänsä, oli sos.työntekijä koulutukseltaan, ei psykologi, kuten nuorisopsykiatrian työntekijän olisi kuulunut olla. Olen sitä mieltä, että tyhjän saa pyytämättäkin ja tälläiseen korviketoimintaan ei pitäisi penniäkään yhteiskunnan varoista tuhlata.
Aivan mielettömiä summia heitetään hukkaan, kun ylläpidetään tälläsiä suojatyöpaikkoja, joista ei ole hyötyä kuin työntekijälle itselleen. Näitä olen huomannut näissä ns. terapeuteissa, erityisopettajissa, koulukuraattoreissa, koulun psykologeissa jne. Minkäänlaisia tuloksia ei heiltä kukaan koskaan työstään vaadi. Ei sitä mitenkään mitata. Kun tuloksia tekemättömästä työstä ei tule, on syy tietysti toivottomassa asiakkaassa. Hirveetä miten monta vuotta meidänkin lapselle annettiin sitä terapiaksi kutsuttua, eikä mitään tulosta, vain turhautunut lapsi.
Olen useimmiltakin kysellyt ja kukaan ei ole huomannut terapiasta saadun mitään konkreettista hyötyä.
Varmasti ihan oikeasta terapiasta olisi ollut, mutta kun siellä vain puoskaroidaan. Silti koko lysti maksaa yhteiskunnalle yhtä paljon, kuin jos sen tekisi ammattilainen. Lopulta siis tämä puoskarointi tulee todella kalliiksi, koska tulokset saattavat olla jopa miinusmerkkisiä.
näissä omissa tutkimuksissaan.
Sinun kaltaiset sijaisvanhemmat pitäisi olla jokaisella sijoitetulla lapsella
ehkä silloin olisi edes jotain toivoa sijoitettujen lasten elämän
paremmasta tulevaisuudesta.
............................
Lastensuojelun tulokset eivät vakuuta
Ruotsalaistutkimusten mukaan lastensuojelun asiakkaina olleilla on muuhun väestöön verrattuna suuri riski
joutua elämässään vakaviin vaikeuksiin,
kuten syyllistyä rikoksiin tai päätyä psykiatriseen hoitoon.
Koska lastensuojelun tulokset näyttävät kehnoilta, lastensuojelun käytäntöjä pitäisi muuttaa, ruotsalaistutkijat vaativat.
Ruotsalaistutkijat Bo Vinnerljung ja Knut Sundell ovat useiden kollegoidensa kanssa tutkineet jo vuosia ruotsalaisen lastensuojelun asiakkaina olleiden lasten elämää kokonaisia ikäluokkia edustavilla tilastoaineistoilla.
He ovat tarkastelleet, miten lastensuojelun asiakkaat – sekä varsinaisia palveluita saaneet että ne, joille on tehty vain lastensuojelutarpeen arviointi – eroavat muusta väestöstä esimerkiksi itsemurhariskin tai rikoksiin syyllistymisen puolesta.
Tutkimukset antavat lastensuojelun vaikuttavuudesta huolestuttavan kuvan Vinnerljung ja Sundell toteavat Erja Saarisen tekemässä haastattelussa.
Sundell ja Vinnerljung työskentelevät Ruotsin sosiaalihallituksessa sosiaalityön menetelmiä kehittävässä yksikössä IMS:ssä, Institutet för utveckling av metoder för socialt arbete
http://www.sosiaaliturva.fi/sosiaaliturva-lehti/?ARTIKK ELI_NUM=32709
joutavaa korviketoimintaa! Se on hyvin sanottu!
Minkä hiivatin takia äidin tai lasten pitää lähteä ravintolaan syömään, kun kotona saisi halvempaa, terveellisempää kotiruokaa?
Saahan se työntekijä siinä tosiaan itselleen ilmaisen ruuan, mutta PERHETTÄHÄN siinä oli tarkoitus tukea, eikä kunnan työntekijöitä!
Ja noista lastensuojelun tuloksista sitten...
Olen niistä nähnyt jonkinlaisen suomalaisarvion minäkin, asialla olivat jopa ihan psykodynaamista koulukuntaa edustavat lääkärit, Jari Sinkkonen ja mikäs sen hänen aisaparinsa nimi nyt on - Kalland tai jotain sinne päin. Sinkkosen nimellä googlettamalla varmaan löytyisi.
Jäi mieleen siinä väitetyn, että huostaanotettujen nuorten keskuudessa on reilusti kohonnut riski kuolla nuorena joko onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. Miksi maksaa älyttömän suuria huostakustannuksia, kun ei siitä suurelta osalta ole mitään hyötyä?
Koko lastensuojelu pitäisi uudistaa ihan täysin ja alkaen nimenomaan perheiden OIKEASTA tukemisesta, eikä mäkkäriruuan tuputtamisesta, se nyt vain yhtenä esimerkkinä typeristä touhuista, joita tukemiseksi sanotaan.
Kaksi lapsista on huostassa, yksi on päässyt täysi-ikäisyydestä johtuen pois sijoituspaikastaan, neljättä ei huostaanotettu. Revohka lähti liikkeelle siitä, että aikoinaan sosiaalijohtaja soitti kotiini ja vaati odottamani lapsen abortoimista vastineeksi sille, että saisin jatkossakin työtä kunnasta. Varsinaiset huostaanotot lähti liikkeele kun ensimmäisenä huostaanotettua kiusasi Joroisten koulussa mm. koulun johtokunnan pj:n ja työkaverin ipanat.
Huostaamatonta lasta sosiaalityöntekijät jahtasivat myös, neljä naista meni koululle palaveeraamaan ei mistään terkkarin luokse ja haetuttivat lapsen kesken tunnin joutavaan palaveriinsa. Minun tietämättäni oli lynkkauspalaveri järjestetty, mutta lapsi kertoi minulle ja meninkin paikalle. Sossut alkoivat keräilemään kamppeitaan kun minut näkivät, mutta sanoin ettei mihinkään ja pidetäänpäs palaveri ja mikä on aihe. Terveydenhoitajan huoneessa oltiin ja terveydenhoitaja Kettunen on sosiaalilautakunnan jäsen. Pyysin rehtori Smolanderin paikalle koska koulun täytyy pystyä takaamaan turvalliset oppimispuitteet oppilaille. Siinä sossut ilmoittivat, että palaverinsa aihe oli kuulema lapseni harrastukset. Ihmettelin miten sellaiseen tarvitaan neljä sosiaalityöntekijää ja terveydenhoitaja eikä harrastukset kuulu koululle mitenkään, eikä ainakaan oppitunnin aikana hoidettavaksi ja ne on tähänkin saakka hoidettu kotoa käsin. Ei se rehtori mitään osannut tehdä. Raskasta oli sekin aika, tuntui ettei jalat kanna kun koululle menin. Lapsi kirjoitti lakin sitten toisessa koulussa ja oli tyytyväinen ja helpottunut.
Sijoituksesta pois muuttaneen, sosiaalilautakunnan valitsema sijaisisä soittelee kännipäissään lapseni puhelimeen nykyään. Soittelin lautakunnan jäsenelle Pekka Viljakaiselle huolestani lasteni syrjäytymisestä sijoituksessa, hän toisteli " voi ihme, voi ihme" ja että hänen pitää tehdä omia traktoritöitään, ettei ehdi päätöksistään keskustelemaan. Huomautin vastuustaan ja siitä, että vapaaehtoisesti hän on luottamustoimeen hakeutunut ja saa siitä korvauksen, johon hän totesi korvauksen olevan pieni.
Purkua eivät tee, eivät halua tehdä lakisääteistä huoltosuunnitelmaa, jossa mainitaan puutteet kotioloissa millä perusteella huostat on tehty, mainittujen puutteiden korjaussuunnitelma ja aikamäärä. Vaikeahan sitä on tehdä, puutteita ei kotioloissa ole mainittu. Ei ne itsekään pysty siihen, miten olemattomille perusteille tehdään korjaussuunnitelma. Vaadin huoltosuunnitelman tekoa lääninhallitukselta, mutta vastaus viipyy.
Sosiaalijohtaja tässä sätti minua, kun menin sovitulle tapaamiselle kumpparit jalassa suoraan vattupusikosta, kun en huomannut ajan kulua leppoisassa ympäristössä. Että ei marjassa käydä, kysyin että tarkoittaako hän nyt sitä että näkisikö hän mieluummin minut humalassa. Ei osannut vastata, johon kerroin hänelle poimineeni reilusti sangollisen lakkoja sillä välin kun sossula piti ovia kiinni kesälomillaan. Kyllä tuhahteli.
Lehti oli kiinnostunut, mutta koska en ilmeisesti voi julkisuuteen tulla, ettei lapsia tunnisteta ajattelin ainakin toistaiseksi sen jättää. Aikuisilta lapsiltani olen kysynyt saanko kirjoittaa netissä, ja he ovat olleet myötämielisiä.
En mitenkään tuomitse sitä, että sossu antaa rahaa vaikka mäkkäriin. Lasten tekee sinne mieli ja se kuuluu kaikille lapsille joskus sinne päästä syömään. Mutta en hyväksy sitä, että sinne tarvitaan ketään ulkopuolista matkaan täyttämään oma napansa luontaisetuna. Meillä se mäkkäri sanakin alkoi tympiä, kun perhetyöntekijä sinne tahtoi viedä useammin kuin on tarpeellista ja ennalta ilmoittamatta puhumattakaan että olisi minun mielipidettäni kysellyt. Lapset kertoivat kauhuissaan perhetyöntekijän nauraneen kännykkäänsä, syöneen jätskiä toisella kädellään ja ohjanneensa vanhaa, kolariautosta kotikorjaamolla korjattua autoaan polvellaan.
kunnasta päin pitävät, jäärät.
Eivät voi sitten mitenkään myöntää
että pieleen on mennyt virkamiehellä ja luottamusmiehillä teidän perheen lastensuojelusopan keitto!
Pikkukunnat on pahimpia ja voi vain kuvitella kuinka ihmisille ja perheille käy
kun ei kuulu siihen kunnan valittujen "kermarinkiin".
Kuinka siellä jotain kerman hampaisiiin valittuja oikein porukalla alkavat nutjuuttaan
niin ei siinä meinaa monesti tavallinen ihminen oikein järjissäänkään pysyä.
Sinä olet kuitenkin hyvin kirjoitustesi perusteella perheenne asiat kaikesta kunnan virkamiesten ja luottamusukkeleiden pahasta huolimatta klaarannu.
Toivotaan että vanhinkin lapsi saa sijaishuollon hyvästä(!!!!!!) kasvatuksesta huolimatta
vielä ittensä omalle tielle löydettyä.
Jaksamisia sinne teidän kyläkulmalle
koko teidän perheelle!
Täytyy ihmetellä kuinka sitkeästä aineesta me vanhemmat (sekä lapset) olemme tehtyjä, kun näiden mankeleiden läpi menneinä olemme kuta kuinkin täysijärkisiä. Tätä sinun tarinaa lukiessa tuli mieleen oma tuulimyllyjä vastaan taisteleminen. Tiedän tasan, miten epätoivoinen tilanne on ollut ja myötätuntoni on perheenne puolella. Toivon, että teidänkin asianne kääntyvät vielä parhain päin! Lopulta oikeus voittaa, uskotaan näin.
Näillä pienillä paikkakunnilla on todellakin omat hyvät ja omat huonot puolensa. Myös meidän perhe (täi lähinnä yksi lapista minä äitinä) olemme käyneet läpi melkoisen taistelun. Kiusaamisen uhriksi joutuneella on lähes mahdoton päästä siitä kierteestä irti. Meidänkin tapauksessa asiat meni lopulta niin poskelleen ja lapsi ajautui yksinäisyyttään hyväksikäyttäjän uhriksi että huostaanotto ja sijoitus toiselle paikkakunnalle katsottiin aiheelliseksi. Ennen tähän tilanteeseen joutumista olimme yrittäneet saada tilanteeseen apua koulusta, terveyskeskuksesta, poliisilta, sosiaalitoimelta ja vaikka miltä taholta. Aina vaan kiusaajan päätä silitettiin kun hän sattui olemaan äitinsä vakavan sairauden kautta menettänyt ressukka. Todellisuudessa todella ansiokkaasti toisia vedättävä ja manipuloiva ilkimys. Hän kosti omia traumaattisia kokemuksia lapselleni ja sai toiset ikätoverit manipuloimalla ja lahjomalla puolelleen. Hänellä kuin sattuneista syistä on reippaasti rahaa käytössään. Samoin tämän kiusaajan isäpappa soitteli minulle uhkailupuheluita kun yritin asioita saada selvitettyä. Tuntui todella uskomattomalta ettei mikään taho saanut tilannetta rauhoittumaan ja käytännössä lapsestani tehtiin kaikkeen syntipukki. Oli hänen vikansa että häneltä murrettiin sormet, oli hänen vikansa että polkupyörä rikottiin, oli hänen vikansa että toiset heittelivät "kylällä" mädillä, kaupan roskiksesta otetuilla hedelmillä ja vihanneksilla, oli hänen vikansa että pitkin julkisten rakennusten seiniä oli tekstejä "xxx on huora". Koulun oppilashuoltoryhmä oli kiinnittänyt huomiota tytön yksinäisyyteen, mutta asiaan ei puututtu kun hän ei kummemmin näyttänyt kuulemma asiasta kärsivän. Yritti viimeiseen asti olla näyttämättä kiusaajilleen kuinka kovasti hänen sieluun sattui. Kukaan ei tehnyt asiamme hyväksi yhtään mitään eikä ottanut meitä todesta.
Kotona lapsen pahaolo näkyi ja kuului. Lukemattomat yöt valvottiin ja itkettiin ja uskottiin ja toivottiin parempaa tulevaisuutta. Pikkupaikkakunnalla kerran "leiman" saanut vaan valitettavasti on ikuisesti polttomerkitty. Lopulta lapseni "hyväksyi" eristämisensä ikätovereistaan ja hakeutui valitettavasti aina vaan huonompaan ja vanhempaan seuraan. Otin tästäkin asiasta yhteyttä vaikka minne, sossuun ja poliisiin etupäässä. Ei ollut näyttöä alkoholin välittämisesta eikä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Poliisi toki kuunteli aina huoleni, mutta käytännön toimet jäivät siihen. Lopulta oli poliisinkin pakko ottaa todesta kuin tyttö karkasi hyväksikäyttäjänsä kanssa useaksi päiväksi joulun jälkeen ja "esille" tultuaan halusi itse pois paikkakunnalta. Sitä tietä sitten vastaanottokotiin ja sieltä perhekotiin, joka oli täysin ala-arvoinen paikka, kuten olen täällä kirjoitellut. Ammatillinen perhekoti, jossa tytön kiusaaminen jatkui mm. henkisen väkivallan muodossa.
Kirjoittelin kesällä tänne ensimmäista kertaa kun tuntui asiat menevän vielä enemmän metsään vs. perusturvajohtajan ansiosta, mutta onneksi hän käänsi kelkkansa. Hän ei ensi alkuun ottanut todesta valituksiamme perhekodista ja uhkana olikin minun ja tytön välisen yhteydenpidon rajoittaminen ja silloin olin niin epätoivoinen että kirjoitin tänne ja kyselin neuvoja tilanteeseen. Asiat onneksi järjestyivät lyhyen taistelun jälkeen ja tyttö on takaisin kotona ja käy entistä kouluaan.
Välimatka tähän pikkukylään ja ennenkaikkea tuohon hyväksikäyttäjään tekivät tytölle hyvää tuon hieman yli puolivuotta kestäneen sijoituksen aikana. Hän on paljon vahvempi kuin aikaisemmin ja tietysti ikääkin on tullut lisää. Omien sanojensa mukaan hän kestää mitä vaan tuon perhekodin pitäjien henkisen väkivallan jälkeen. Onneksi kuitenkaan kiusaaminen ei ole alkanut uudelleen...tämä pahin kiusantekijä menneiltä ajoilta on jopa yrittänyt hakeutua tytön seuraan. Tämä ex-kiusaaja on kuulemma tätä nykyä itse melko yksinäinen. Tyttäreni ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan tämän seuraa vailla ja suhtautuu häneen kuin ilmaan.
Tulevaisuutemme näyttää tällä hetkellä valoisalta vaikka edessä on vielä oikeudenkäynti ja tytöllä pitkä terapia hyväksikäytöstä johtuen. Jos minulle olisi joku sanonut 3,5 vuotta sitten mihin pikkutyttöjen kiusanteko johtaa, olisin saattanut ottaa vaikka oikeuden omiin käsiin... sellainen helvetti on takana. Onneksi tyttö ei ole kuitenkaan katkeroitunut ja jaksaa suhtautua valoisasti elämäänsä.
Tsemppiä kaikille kiusanteon kohteeksi joutuneille... on se kiusaaja sitten lapsen ikätoveri tai joku viranhaltija! Kyllä paha lopulta saa palkkansa...
Viestisi on niin uskomaton, että se on "uskomaton".
Siis älä valehtele tuollaisia.
Sinua ei usko kukaan täydellä järjellä varustettu.
Nämä kaltoin kohdellut lapsensa menettäneet, eivät tarvitse tuollaisia sepustuksia.
Kirjoita vaikka päiväkirjaa, jos sinulla on haluja kirjoittaa.
kun näitä "uskomattomia" tarinoita on tosi paljon ja lisää tulee!
joutunut huomaamaan, että aivan uskomattomia asioita tapahtuu, kun viranomaiset alkavat ohjata tapahtumien kulkua. Tuntuu, että he ovat täysin mieltä vailla, eikä kukaan ulkop.saata uskoa todeksi mihin kaikkeen ovat kykeneviä.
Nyrkkisääntönä sanoisinkin kokemuksesta, että mitä uskomattomammalta tarina kuullostaa, siten suuremmalla todennäköisyydellä seon täysin totta.
Ehkä viranomaiset juuri sen varaan laskevatkin, ettei kukaan voi uskoa heidän toimivan niin päättömästi ja näin voivat keksiä aivan mitä tahansa.
Tänään sanotaa yhtä ja huomenna toista ja jos et ole dokumentoinut kaikkea, niin milläs muuta todistat.
Sitten yrität kertoa maailmalle esim. netissä, eikä kukaan usko ja viranomaiset nauravat partaansa. Näin se menee. Älä sinäkään usko, mutta kun sun kohdalle vastaavaa sattuu, niin mekään ei sitte uskota sinua.
sossun päätöksiä,he olivat pöyristyneitä.
Jos et ole koskaan asunut millään pikkupaikkakunnalla, et todellakaan voi uskoa
mitä kaikkea pikkukylissä kuntapäättäjien ringeissä ja porukoissa tehdäänkään.
Ja ennenkaikkea, kuinka siellä toimitaan
ja tehdään päätöksiä kuntalaisten henkilökohtaisista asioista "lain nimissä".
Uskomatonta ja vielä kaiken lisäksi
arkipäivää ympäri Suomea!
valehtelijaksi haukut. Voithan kirjoitustani päiväkirjan kaltaisena pitää, ei siinä mitään. Kirjoitukseni ei päädy ilmeisestä toiveestasi huolimatta kuitenkaan kirjoituspöydän laatikkoon. Parempihan ihmisten on tietää, miten lastensuojelun rahoja käytetään. Monta on ottajaa noille veronmaksajien euroille, vaikka minkälaista projektia keksivät pystytellä tyhjästä ja saavutetuista eduista sitten pyritään pitämään kiinni. Ihmiset leimataan tarvittaessa vähäjärkisiksi, kylmä rinki perseen alla.
sanoi, kesällä, kun hänet otettiin onneksi siitä "omituisesta" sijariperheestä onneksi pois.
Sanoi minulle, kun yövyin hänen kanssaan asumiskodissa, siinä herkässä, ihanassa ajassa, kun vihdoin saimme olla vapaasti yhdessä. Niin, hän sanoi, illalla kun mentin nukkumaan, hyvää yötä, äiti, tapaammehan huomenna aivan varmasti. Liikutuin aivan ja oli siinä nieleskelemistä, kun en käsitä, mikä minun olisi sieltä nyt keskellä sitä viikkoa pois vienyt häneltä, mutta hänen pelkonsa, ja uskonsa siihen jotta hän vihdoin saisi olla kanssani oli tullut niin huonoksi, jotta hänen piti saada minulta vielä varmistus asialle, jotta kukaan ei vie meidän lämpöisiä yhteisiä kesäpäiviämme häneltä pois.
Ja sitten vielä kun laitoin lääniin nyt vastineen valitukselle, kirjeessä oli 27 sivua tekstejä, kaikesta siitä vääryydestä, mitä meidän perhe on saanut kokea, vaikka on yrittänyt kaikkensa.
Eli vääryydet eivät ole vielä loppuun käsitelleen, sosiaalitoimistosta tuli jo tunnustuksia, vastineeseensa, heidän vääristä menettelyistä ja lainvastaisesta toiminnastaan, jotka itse joutuivat kirjaamaan vastineensa, mutta siinä ei vielä ole kaikki.
Sen lopunkin saavat läänissä nyt katsoa, mitä mieltä he niistä asioista ovat.
T´änne palstalle aina ei viitsi kirjoitellakaan, kun näyttää nämä kulkevan kuin kirnun reunoja pitkin täällä, yhtä pientä ympyrää.
En sano sitä, jottei itsekin ole reunoja pitkin kulkenut, mutta tietty odottaa aina toistenkin väljempiä ja avarampia näkemyksiä, mutta ne näyttävät painuvan nuo näkemykset täällä kovin alatyylisiksi, ja tulee itsekin ihan lauottoua kun näkee jotta toiset eivät haluakaan muuta kuin "alatyylin" kirjoituksia. Toki se keittää silloin mullakin, toisinaan, toisinaan taas nauraa rätkötän mitä hullummaksi heitot alkavat mennä, mutta niin mutta johda ne ei mihinkään, sehän olisi mukava jos se jotenkin antaisi uusia näkökulmia enemmän, niin kuin toisinaan kieltämättä antaa, mutta ei anna kuin harvoin.
Turha on alkaa selittelemään, kyllä me sut jo tunnetaan.
jaksanut yrittää!
Muistanko oikein, että pojallasi on adhd?
Jos on, niin onko hänelle laadittu kuntoutussuunnitelma neurologian toimesta?
että pojallasi on adhd!
Jos on, niin onko hänelle laadittu kuntoutussuunnitelma?
miksi?
vastaukseksi.
Jos ylempää valtion tai kunnan hallinnosta koulua on ohjeistetty säästämään kaikessa mahdollisessa, niin koulusta ei vahingossakaan ryhdytä toimiin sen jälkeen kun lapsen diagnoosi on varmistunut. Ja vielä vähemmän neuvotaan vanhempia, että myös he itse voivat hakea erityisoppilaaksi asettamista kouluvirastosta. Näin asia junnaa paikallaan, eikä lapsi saa sitä tukea koulunkäyntiinsä, mitä perusopetuslaissa hänelle luvataan. Mutta ongelmia on ja niistä eroon päästäkseen opettaja tekee koulusta lastensuojeluilmoituksen, johon voidaan tapauskohtaisesti keksiä syiksi ihan mitä tahansa. Mutta aiheeksi riittää pelkät kouluongelmatkin.
Toinen vaihtoehto on se, että lapsi lähetetään tutkimuksiin sellaiseen psykiatrian klinikkaan, joka kieltäytyy yhteistyöstä neurologian puolen kanssa, siellä vähätellään adhd-diagnoosia ja se halutaan katsoa vain ja ainoastaan huonon kasvatuksen tulokseksi ja näin lapselle suositellaan huostaanottopäätöstä. Asia on varsin ymmärrettävää, jos lapsella on tosiaan huonot kotiolot, mutta näin menetellään monesti täysin riippumatta lapsen kotioloista.
Vaihtoehtoja on tietysti muitakin, mutta nämä kaksi ovat tavallisimmat, jotka nyt ensimmäisenä mieleen tulivat kun näin kysymyksesi. Jos lapsen kotioloissa ei ole moittimista todellisuudessa, niin molemmat vaihtoehdot ovat lapsen kannalta yhtä tuhoisia.