Siviilejä koskevissa jutuissa, joissa epäilty on tiedossa, noin 10 % jätetään tutkimatta ja syyttäjille viedyistä n. 15 % johtaa päätökseen olla syyttämättä; yhteensä noin 25 %.
Poliisirikoksissa epäilty on aina tiedossa. Vuonna 2002 noin 10% prosenttia poliisien epäillyistä rikoksista vietiin esitutkintaan ja oikeusasteisiin, tai annettiin sakkorangaistus syyttäjän tuomitsemana.
Hyvällä mallillahan tuo on.
Poliisirikoksissa epäilty on aina tiedossa. Vuonna 2002 noin 10% prosenttia poliisien epäillyistä rikoksista vietiin esitutkintaan ja oikeusasteisiin, tai annettiin sakkorangaistus syyttäjän tuomitsemana.
Hyvällä mallillahan tuo on.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muiden muassa esitutkintalakia rikotaan Suomessa mennen tullen ja palatessa joka päivä. Eikä asialle voi kukaan mitään. Kun nyt nämä soluttautumiset ja valeostot on sallittu, eikö voisi asettaa "soluttautuja-asiakkaita" poliisin tutkittavaksi, jolloin selviäisi poliisin todellinen toiminta kiinniottotilanteissa, kuulusteluissa, pöytäkirjojen teossa, löytötavaroiden häviämisessä jne jne? Vai onko liian arka aihe ja paljastuisi poliisilaitoksen mädänneisyys ja Suomen maine oikeusvaltiona kärsisi liikaa? Tärkeää olisi tehdä jotain ja pian.
Jos ketään ei kiinnosta vastata sinun idioottimaisiin topiceihisi niin ei sitä samaa keskustelua silti tartte aloittaa uudestaan!
Paljonhan ne sakotetut epäilee poliisia rikoksista, mutta totuus on siis toisenlainen. On se järkyttävää , miten katkeria ja kostonhaluisia ihmisiä ovat se marginaalinen inisiöiden vähemmistö, joka ei myönnä virheitään.
ja nimenomaan poliisista. Kun eka kerran ei rikoksesta tule seuraumuksia jatketaan samaa rataa. Tämä on ongelma Suomessa.
Hienoa..jatka sinä minä alotan taas uudella nikillä.