- -
Löydät minut läheltäsi,
siellä missä katseesi pysähtyy.
En ehkä ole paljon, mutta ihminen:
häntä katsoessasi
tunnet oman sydämesi
sykkeen.
Ja iltojen pudotessa
samettisena pimeytenä peittämään
virheet jotka annoimme anteeksi
toisillemme -
kukaan ei ole kaukana.
Sellaisessa pimeydessä on valo.
Sellaista valoa ei tarvitse pelätä!
Uskaltaessamme kohdata
omat silmämme, laskeutua ihmisiksi ihmisten joukkoon,
jokainen hetki on lahja, myös silloin
kun repaleiset reunat sattuvat
ja vastauksia ei ole.
2.
Valmiiden vastausten sijasta, joilla ennen hahmotimme
kaiken, annoimme toisillemme
määritelmät ja tarkasti rajatut nimet,
puhumme nyt lempeää, avaraa
kieltä, jonka äänteissä voi levätä, tulla itsekseen
toisen silmien alla - käpertymättä.
Lähellä uskallamme antaa
itsemme, olla ihminen ihmiselle, niin ettei
sydämen sykettä enää voi erottaa
sydämen sykkeestä.
Silloin kukaan ei ole parempi tai huonompi:
jokainen kyllin arvokas
läheisyyden soljuvaan valoon, tulemaan paljastettunakin
hyväksytyksi, juuri sellaisena, virheineen.
Rakastetuksi, äärettömän
arvokkaaksi - tässä kieppuvien hiukkasten
maailmassa, ethän kadota
minua?
3.
Poski poskea vasten
katselemme laiturilta pimenevään etäisyyteen,
johon syttyy kirkkaita, tuikkivia tähtiä.
Kupera taivaankansi, ja lomitetuissa sormissa
täyttymystä värisevä autuas ikävä, vesilintujen räpistely - ja pintaa pitkin
kiirivät huudot, laiturin keinuessa - universumin kaiku.
Kävelemme talvista ostoskatua
näyteikkunoiden räikeässä kuplivassa paljoudessa
ja äkkiä, kuin kummallisen impulssin herättäminä, käännymme
hymyilevinä toisiamme vasten, vaatteiden läpi hehkuu
menneiden päivien rutiineissa kadotettu
lämpö.
Yksinkertaisesti, näinkin se voi olla:
Rantahietikolla yksin - syli vapisevia muistoja täynnä -
kukkulan huipulla palelevin jäsenin,
ehkä Pariisissa korkealla Eiffel-tornin kahvilassa
ja tämän näyttöpäätteen äärellä
tärisevin huulin, joissa menneiden suudelmien paljous ja puute
sattuu kuin silpova miekka.
Läpi sanojen kiirii, kantautuu oivallus
rakkauden ikuinen ääni, kutsu
suloisten laulujen aikaan, paljastavaan valoon,
rakastetuksi tulemiseen, jokainen toistaan lähellä!
Anteeksiantamuksen ja hyväksynnän
tähtikirkkaassa pimeässä:
Löydät minut läheltäsi,
siellä missä katseesi pysähtyy.
En ehkä ole paljon, mutta ihminen.
Häntä katsoessasi
tunnet oman sydämesi
sykkeen.
Ja iltojen pudotessa
samettisena pimeytenä peittämään
virheet jotka annoimme anteeksi
toisillemme -
kukaan ei ole kaukana.
Sellaisessa pimeydessä on valo.
Sellaista valoa ei tarvitse pelätä!
Uskaltaessamme kohdata
omat silmämme, laskeutua ihmisiksi ihmisten joukkoon,
jokainen hetki on lahja, myös silloin
kun repaleiset reunat sattuvat
ja vastauksia ei ole.
Löydät minut läheltäsi,
siellä missä katseesi pysähtyy.
En ehkä ole paljon, mutta ihminen:
häntä katsoessasi
tunnet oman sydämesi
sykkeen.
Ja iltojen pudotessa
samettisena pimeytenä peittämään
virheet jotka annoimme anteeksi
toisillemme -
kukaan ei ole kaukana.
Sellaisessa pimeydessä on valo.
Sellaista valoa ei tarvitse pelätä!
Uskaltaessamme kohdata
omat silmämme, laskeutua ihmisiksi ihmisten joukkoon,
jokainen hetki on lahja, myös silloin
kun repaleiset reunat sattuvat
ja vastauksia ei ole.
2.
Valmiiden vastausten sijasta, joilla ennen hahmotimme
kaiken, annoimme toisillemme
määritelmät ja tarkasti rajatut nimet,
puhumme nyt lempeää, avaraa
kieltä, jonka äänteissä voi levätä, tulla itsekseen
toisen silmien alla - käpertymättä.
Lähellä uskallamme antaa
itsemme, olla ihminen ihmiselle, niin ettei
sydämen sykettä enää voi erottaa
sydämen sykkeestä.
Silloin kukaan ei ole parempi tai huonompi:
jokainen kyllin arvokas
läheisyyden soljuvaan valoon, tulemaan paljastettunakin
hyväksytyksi, juuri sellaisena, virheineen.
Rakastetuksi, äärettömän
arvokkaaksi - tässä kieppuvien hiukkasten
maailmassa, ethän kadota
minua?
3.
Poski poskea vasten
katselemme laiturilta pimenevään etäisyyteen,
johon syttyy kirkkaita, tuikkivia tähtiä.
Kupera taivaankansi, ja lomitetuissa sormissa
täyttymystä värisevä autuas ikävä, vesilintujen räpistely - ja pintaa pitkin
kiirivät huudot, laiturin keinuessa - universumin kaiku.
Kävelemme talvista ostoskatua
näyteikkunoiden räikeässä kuplivassa paljoudessa
ja äkkiä, kuin kummallisen impulssin herättäminä, käännymme
hymyilevinä toisiamme vasten, vaatteiden läpi hehkuu
menneiden päivien rutiineissa kadotettu
lämpö.
Yksinkertaisesti, näinkin se voi olla:
Rantahietikolla yksin - syli vapisevia muistoja täynnä -
kukkulan huipulla palelevin jäsenin,
ehkä Pariisissa korkealla Eiffel-tornin kahvilassa
ja tämän näyttöpäätteen äärellä
tärisevin huulin, joissa menneiden suudelmien paljous ja puute
sattuu kuin silpova miekka.
Läpi sanojen kiirii, kantautuu oivallus
rakkauden ikuinen ääni, kutsu
suloisten laulujen aikaan, paljastavaan valoon,
rakastetuksi tulemiseen, jokainen toistaan lähellä!
Anteeksiantamuksen ja hyväksynnän
tähtikirkkaassa pimeässä:
Löydät minut läheltäsi,
siellä missä katseesi pysähtyy.
En ehkä ole paljon, mutta ihminen.
Häntä katsoessasi
tunnet oman sydämesi
sykkeen.
Ja iltojen pudotessa
samettisena pimeytenä peittämään
virheet jotka annoimme anteeksi
toisillemme -
kukaan ei ole kaukana.
Sellaisessa pimeydessä on valo.
Sellaista valoa ei tarvitse pelätä!
Uskaltaessamme kohdata
omat silmämme, laskeutua ihmisiksi ihmisten joukkoon,
jokainen hetki on lahja, myös silloin
kun repaleiset reunat sattuvat
ja vastauksia ei ole.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eilinen,
menneisyys
poismenneet päivät
jääneet askelten alle.
Pettymysten polut,
koettujen surujen juovat
ja iloista kantaneet
eletyt päivät.
Siltikin
jokainen hetki on lahja,
palanen elettyä elämää.
Avoimin mielin,
avoimin sydämin kohtaamme toisemme
elämän mertamme purjehtien.
Vaatimatta toisiltamme mitään,
olemalla vain ihminen ihmiselle.
***
Kiitos äp koskettavasta teksistäsi ja
aurinkoista päivän jatkoa.
Nyt on täällä sielujen silmin ja kantelein nähtyä syvällistä ja herkkää tekstiä. Kiitos kauniista ja hyvästä lahjahetkestä!
Näitä minä olen kaivannut - runojasi =)
Ja Sinulle;
Löydän Sinut runoistasi
sanojesi kauneudesta
löydän ihmisen
ja tunnen eläväni
hetkisen
silmiesi takana
Kun yö laskeutuu
hellänä peittona
muistan vielä
sanojesi tuoksun
hetkisen
ennen nukahtamista
..............
,,,,,,,,,,,
Kaikki oli jo sanottuna.
Runojesi riimissä.
Kuitenkin.
On meistä jokainen.
Valona toisilleen.
Sauvana matkalla.
Jos jalka ei aina kannata.
Niin kuin rakastunut.
Kokee pettymyksiä.
Paratiisin hetkiä
Niin jokainen tahollaan.
Saa olla ja rakastaa.
Kuin sen tuntee ja haluaa.
Valossa ja pimeydessä.
Vankina ei.
Vaan vapaudessa.
Itelleen ja toiselleen.
Sydämen tunteen paljastaen.
Vaikka siellä.
Pariisin Seinellä.
Tai korkealla.
Eiffelin laella.
Lippujen alla.
Rakastetaan.
ja minulla hyvä olo, ehkä liiankin toiveikas. Jokainen hetki on lahja.