koiran

Hei te kokeneemmat koiranomistajat.
Meillä pennulta (17vko) alkaa hampaita lähtemään. Mitkä kaikki hampaat siltä sitten lähtee? Etuhampaat vissiin ainakin, mutta miten on kulmahampaiden laita? Entä ne taaemmat hampaat? Yritin googlesta etsiä vastausta, mutta ei oikein onnistunut..
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä ne kaikki hampaat vaihtuvat, aivan kuten ihmiselläkin. Meillä vaihdettiin hampaat 4-5 kk:n välillä, kaikki. Silloin kannattaa pitää pennulla paljon turvallista pureskeltavaa, vuotaluita, aitoja luita, vaikka sellaisia putkiluita, joista ei irtoile helposti paloja. Raakaluu ei lohkea siten kuin keitetty/paistettu. Aidon luun syöntiä on tietenkin hyvä valvoa. Ikenet kutiavat ja siksi tarvitsevat toimintaa.

Pennulla on puuhaa, kun on omat pehmolelut (ei lasisilmiä tms. irtoavaa), koiran solmuköysiä, pahvirullat ovt hyviä, (WC, talouspaperi, kaupasta hedelmäkassirullan pohjia = kysy lähikauppiaaltasi, menevät paperinkeräykseen), kananmunakennot yms. pahvipakkaukset. Pakkauksiin on myös hyvä piilotella nameja, onpahan aktivointia pennun ollessa yksin. Sotkua tulee lattioille, mutta säästyypähän kengät, käsineet ja muut tärkeämmät kapineet...

Äänestä
  • Mulla on nyt 14 vk ikäinen koiranpentu ja tänään suuta kurkkiessa huomasin että ala kulmuri on katkennut, ei siis kovin juuresta. Hampaita ei ole vielä lähtenyt, että maitohammas siis on.
    Tarviikohan sille tehdä mitään, vai odottaa että hampaat vaihtuu?
    Onko se kivulias. Aika kärjestä on pala pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hampaista kirjoitti:

Hei te kokeneemmat koiranomistajat.
Meillä pennulta (17vko) alkaa hampaita lähtemään. Mitkä kaikki hampaat siltä sitten lähtee? Etuhampaat vissiin ainakin, mutta miten on kulmahampaiden laita? Entä ne taaemmat hampaat? Yritin googlesta etsiä vastausta, mutta ei oikein onnistunut..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu