Tuolla oli aikaisemmin juttua "Feliway-haihduttimesta" (apteekeista & eläinlääkäreiltä?), jonka pitäisi auttaa vanhaa kissaa ja uutta kissaa tulemaan paremmin toimeen keskenään. Mikäs se semmoinen käytännössä on? Onko moni käyttänyt, onko toiminut? Suunnittelen perheenlisäystä kissalapsen muodossa mutta en uskalla lähteä toteuttamaan ennen kuin kaikki vaihtoehdot on punnittu. Sitten on myös tilanne että kyläreissulla pitäisi kaksi aikuista kissaa (meidän uros& heidän naaras) saada jonkin sorttiseen yhteisymmärrykseen keskenään että nämä reissut järjestelyiltään helpottuisivat. Auttaisiko tässä jokin troppi? Vihjeitä, neuvoja kaivataan!
Mikä On?
Suunnittelija
3251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on synteettisesti valmistettua kissan naamaferomoneja, eli samaa ainetta, jota kissat hankaavat päässään olevista rauhasista merkatessaan paikassa, jossa tuntevat olevansa turvassa. Suihketta käytetään paikallisesti, vaikka kun kissa pissaa johonkin, mihin se ei saisi. Haihdutin taas on hyvä konsti kun tutustutetaan kissoja toisiinsa, silloin feromonit leviävät ilmassa (yksi haihdutin riittää muistaakseni n. 50 m2 alueelle, mutta jos on sokkeloinen kämppä ja useampia huoneita, niin, budjetista riippuen vaikutusta tehostaa, jos laittaa useamman, vaikka yksi per huone, mutta ne ovat kyllä verraten kalliita), eivätkä vaikuta vain paikallisesti. Vaikutus riippuu tietysti kissoista yksilöinä, joihinkin se vaikuttaa välittömästi ja niistä tulee kaverit heti, joillakin kestää vähän kauemmin tai vaikutus ei ole niin silmäänpistävä, mutta joka tapauksessa Feliway auttaa kissoja rentoutumaan ja tuntemaan olonsa turvallisemmaksi, joten aina siitä kuitenkin hyötyä on. Onnistuuhan se ilman Feliwaytakin se kissojen tutustuttaminen, mutta joskus voi kestää kauankin; yhdellä kaverilla meni vuosi... (tämä esimerkki sieltä ääripäästä).
Kyläilyyn tuosta Feliwaysta voisi olla apua, jos sen haihduttimen laittaa kyläpaikassa päälle, mutta jos vierailu kestää vain lyhyen aikaa, niin voi olla ettei se aika riitä kissoille toisiinsa tottumiseen. Apua voisi olla myös Rescue Remedy (tai Bachin viiden kukan uute, sama asia, joskus vain eri nimillä), jota voisi muutaman tipan kyläpaikassa laittaa kissojen juomaveteen pari, kolme kertaa päivässä tai vaikka pipetillä tiputtaa kissojen kielen päälle (pipetti ei saa koskea kissan kieltä). Rescue Remedy on homeopaattinen kukkauute, josta ei ole mitään haittaa, eikä sitä oikeastaan voi yliannostella. Näistä voisi kyläreissuilla olla apua, mutta kuten sanoin, jos vierailut ovat lyhyitä, voi olla, että kissat vain stressaantuvat eivätkä koskaan totu toisiinsa, joten myös kissavahtia kannattaa harkita reissujen ajaksi (meillä on kaveripiiri, jonka jäsenet käyvät vuorotellen vahtimassa toistensa kissoja, joskus pari kertaa päivässä koko reissun ajan tai sitten majaillaan sen aikaa vahdittavien kissojen kämpässä kunnes isäntäväki palaa).

Ehkä tästä tiedosta on apua. Meillä ei ole kavereita asuinpaikkakunnallamme joten kissa on pakko ottaa mukaan n. kk kestävälle reissulle. Olemme ottaneet kissan aiemminkin mukaan ko. kyläpaikkaan, ekalla kerralla yritimme tutustuttaa kissoja toisiinsa. Arvelimme että hyväluontoinen tyttökissa hyväksyy oman kollipoikamme, mutta toisin kävi, alkoi murina ja sähähtely. Sen jälkeen lyhyet vierailut ovat sujuneet eri huoneissa asustaen mutta nyt pitäisi asua pitempään. Erillinen kissahoitola ei sovi budjettiimme ja pakko löytää jokin ratkaisu! Ehkä muutamme lopullisesti takaisin kavereitten pariin jolloin kissanhoito-ongelmatkin helpottuvat..