Ttt 316????

Olen vailla vakituista asuntoa oleva henkilö ja sain toimeentulotukea 316.73 euroa, perusteena perusosaa pienemmälle ttt:lle on ettei minulla ole esim. TV-lupa maksuja yms. asumisesta johtuvia kustannuksia!
Luulisi sen sijaan vailla vakituista asuntoa olevalla menojen olevan normaalia suuremmat, johtuen esim. ravintoloiden ruokatarjontaan turvautumisesta silloin tällöin.

Laki jolla asiaa perustellaan on TOTUL (1412/97)6§ jossa minun nähdäkseni ei ole mitään tälläisen toiminnan oikeuttavaa mainittu vaan perusosa kuuluisi minulle vaikkei olisi asuntoa.

Elikkä onko vastaavia kokemuksia sosiaalivirkailijoiden omapäisestä laintulkinnasta tai kenties ennakkotapauksia toiminnasta syntyneissä valituksissa?
Itse kyllä vien asian vaikka Hallinto-oikeuteen saakka!
10925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asiakkaan omassa harkinnassahan on kuinka toimeentulotuen perusosan käyttää. Käyttääkö tv-lupamaksun verran johonkin tarpeellisempaan menoon. Perusosaan laskennallisesti sisältyvistä menoistahan ei mitään kuittejakaan tarvitse esittää. Esim. tv-luvan varmaan jättää aika moni asunnollinenkin ttt-asiakas maksamatta, ja täyden perusosan saa vaikkei televisiota olisi ollenkaan eikä siten tv-luvallekaan tarvetta.

Sosiaaliviranomainen ei voi lähteä säveltämään omia ttt-tulkintojaan (lue: mitä luovempia keinoja ttt:n leikkaamiseksi), leikkausten tulee perustua lakiin eikä mielestäni ttt-laki todellakaan anna mahdollisuuutta tällaiseen tulkintaan, kun otetaan huomioon mm. se mitä edellä tv-luvista kirjoitin.

Lisäksi tuo vaikuttaa Suomen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaiselta syrjinnältä.

Äänestä

Jos virkailija on todellakin evännyt osan perusosasta vedoten siihen ettei Sinulla ole vakituista asuntoa, hän on tehdyt ISOMMANLUOKAN MOKAN.
Ihan ensinnäkin hävetköön, mokoma ja pois virasta!

Toisekseen vaikka olet vailla VAKITUISTA asuntoa, se ei tarkoita ettei sinulla olisi asumiskuluja ja ettetkö asuisi jossakin väliaikasesti ja pitäähän siitäkin, siis väliaikaisesta asumisestakin, yleensä maksaa!

Ja jos vaikka ei joutuisikaan niin ulkosalla olokin vaatii tiettyjä varustuksia joita voidaan katsoa asumiskuluiksi. Näitä varustuksia voisivat olla tilanteesta riippuen, teltta, makuupussi, lisävaatekerta, retkikeitin, tai jos asuu vaikkapa autossa niin auto, polttoaine, jne...

Tee ihmeessä valitus tuosta, ihme on jos ei oikaisuvaatimusvaiheessa jo korjaa, jokatapauksessa päätös on laiton ja virkailija on ylittänyt omat valtuutensa.

Äänestä

Tuo summa on Muu 18 vuotta täyttäneen perusosa. Kyseessä ei siis ole mikään omapäinen vähennys.

Äänestä
  • eikö siellä, täällä, sukulaisten ja tuttavien luona tms. asuville toimeentulotuen saajille anneta minkäänlaista tukea asumismenoihin? Oletetaanko, että he majoittuvat kustannuksitta?

    Käsittääkseni totuus on se, että ensinnäkin asunnottomiksi joutuneiden tuttavat ja sukulaiset ovat usein itsekin vähävaraisia eivätkä pysty näin ollen häädettyä auttamaan muutoin kuin kenties tarjoten tilapäisen majapaikan. Usein nämä majoittajat kuitenkin olettavat uuden asukin osallistuvan ainakin jollain tavoin asumiskustannuksiin.
    Viranomaisongelmaksi näissä tapauksissa muodostuu se, että tuttavien tai sukulaisten luona asuvilla ei ole esittää hyväksyttäviä tositteita maksamistaan asumismenoista.
    Kunnan eli toimeentulotuen myöntäjien kannalta saattaisi olla rahallisesti edullisempaa tukea asunnottomaksi joutuneiden tilapäismajoitusta asukkien itse hankkimissa paikoissa. Asuntolaan - saati matkakotiin - majoittaminen rasittaa kunnan kassaa todennäköisesti enemmän kuin asunnottoman tilapäisasuminen tämän tuttavien tai sukulaisten luona. Toisaalta tällaisen ratkaisun hyväksyminen ja tukeminen johtaa kenties siihen, että asunnottomaksi joutunutta lähimmäistään hyvän hyvyyttään majoittavat henkilöt joutuvat katselemaan vierasta ihmistä nurkissaan tarpeettoman pitkään. Eihän kunnalla ehkä olisi mitään kiirettä tarjota tälle asiakkaalle muuta majapaikkaa, onhan hänellä jo seinät ympärillä ja katto yllä. Kuvatuntyyppinen toisen luona majailu on kuitenkin aina hätäratkaisu!

    Äänestä

  • ...Tuo summa on Muu 18 vuotta täyttäneen perusosa. Kyseessä ei siis ole mikään omapäinen vähennys...

    Kerrothan nyt sitten mihin lakiin tuo perustuu ja missä on maininta "Muu 18 vuotta täyttäneen perusosa"?

    Äänestä

  • Asunnoton ja kai lainsuojaton kirjoitti:

    ...Tuo summa on Muu 18 vuotta täyttäneen perusosa. Kyseessä ei siis ole mikään omapäinen vähennys...

    Kerrothan nyt sitten mihin lakiin tuo perustuu ja missä on maininta "Muu 18 vuotta täyttäneen perusosa"?

    Katsopas STM:n julkaisu Opas toimeentulotukilain soveltajalle osoitteessa: http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11023/index.htx
    erityisesti s. 60.

    Toimeentulotukesi on laskettu Muu 18-vuotiaan ttt-laskelman mukaisesti ihan oikein. Ellei henkilöllä ole asuntoa sovelletaan kyseistä kohtaa. Jos on asumiskustannuksia tulee niistä osoittaa kuiteilla yms. luotettavasti menonsa. Vuokranmaksu osoitetaan kuiteilla. Jos asuu jonkun muun luona, tulee tehdä alivuokralaissopimus - se helpottaa asioiden hoitoa ttt-asioissa.

    Äänestä

  • Mitä Äksyin Ämmä kirjoitti:

    eikö siellä, täällä, sukulaisten ja tuttavien luona tms. asuville toimeentulotuen saajille anneta minkäänlaista tukea asumismenoihin? Oletetaanko, että he majoittuvat kustannuksitta?

    Käsittääkseni totuus on se, että ensinnäkin asunnottomiksi joutuneiden tuttavat ja sukulaiset ovat usein itsekin vähävaraisia eivätkä pysty näin ollen häädettyä auttamaan muutoin kuin kenties tarjoten tilapäisen majapaikan. Usein nämä majoittajat kuitenkin olettavat uuden asukin osallistuvan ainakin jollain tavoin asumiskustannuksiin.
    Viranomaisongelmaksi näissä tapauksissa muodostuu se, että tuttavien tai sukulaisten luona asuvilla ei ole esittää hyväksyttäviä tositteita maksamistaan asumismenoista.
    Kunnan eli toimeentulotuen myöntäjien kannalta saattaisi olla rahallisesti edullisempaa tukea asunnottomaksi joutuneiden tilapäismajoitusta asukkien itse hankkimissa paikoissa. Asuntolaan - saati matkakotiin - majoittaminen rasittaa kunnan kassaa todennäköisesti enemmän kuin asunnottoman tilapäisasuminen tämän tuttavien tai sukulaisten luona. Toisaalta tällaisen ratkaisun hyväksyminen ja tukeminen johtaa kenties siihen, että asunnottomaksi joutunutta lähimmäistään hyvän hyvyyttään majoittavat henkilöt joutuvat katselemaan vierasta ihmistä nurkissaan tarpeettoman pitkään. Eihän kunnalla ehkä olisi mitään kiirettä tarjota tälle asiakkaalle muuta majapaikkaa, onhan hänellä jo seinät ympärillä ja katto yllä. Kuvatuntyyppinen toisen luona majailu on kuitenkin aina hätäratkaisu!

    Pitää olla tositteet ennen kuin voidaan asumiskustannuksia hyväksyä menoksi. Ajatteles nyt, jos uskottaisiin vain kaikkien sanaa eikä mitään kuitteja pitäisi olla niin toimeentulotukimenot luultavasti olisivat ainakin kolminkertaiset nykyiseen verrattuna.

    Äänestä

  • YTM- kirjoitti:

    Katsopas STM:n julkaisu Opas toimeentulotukilain soveltajalle osoitteessa: http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11023/index.htx
    erityisesti s. 60.

    Toimeentulotukesi on laskettu Muu 18-vuotiaan ttt-laskelman mukaisesti ihan oikein. Ellei henkilöllä ole asuntoa sovelletaan kyseistä kohtaa. Jos on asumiskustannuksia tulee niistä osoittaa kuiteilla yms. luotettavasti menonsa. Vuokranmaksu osoitetaan kuiteilla. Jos asuu jonkun muun luona, tulee tehdä alivuokralaissopimus - se helpottaa asioiden hoitoa ttt-asioissa.

    Sivulta 60.
    "Tämän perusosan soveltamisen edellytyksenä on, että yhteistaloudessa asuminen
    on todellista."

    Mitähän tuokin tarkoittaa asunnottoman kohdalla ja eikö asunnottomalla ole virkistys, henkilökohtaiseen hygieniaan yms. liittyviä kustannuksia?

    Äänestä

  • Asunnoton ja kai lainsuojaton kirjoitti:

    Sivulta 60.
    "Tämän perusosan soveltamisen edellytyksenä on, että yhteistaloudessa asuminen
    on todellista."

    Mitähän tuokin tarkoittaa asunnottoman kohdalla ja eikö asunnottomalla ole virkistys, henkilökohtaiseen hygieniaan yms. liittyviä kustannuksia?

    kuinka soskulin kunnassa (ja liekö yleinen käytäntö muutenkin) automaattisesti maksetaan asunnottomalle vain tuo yhteistaloudessa elävän perusosa eli alempi kuin yksinäiselle henkilölle lain mukaan kuuluu.

    Mistähän soskuli sen asunnottoman yhteistalouden oikein taikoo, kun sillä tarkoitetaan pääsääntöisesti avio-, avo- ja näitä rekisteröityä parisuhteita ("homoliittoja). Lain mukaan em. lisäksi myös esim. täysi-ikäiset sisarukset voivat muodostaa "yhteistalouden".

    Mutta se, että kaikki asunnottomat automaattisesti katsotaan yhteistaloudessa asuviksi rikkoo selkeästi lakia. Tuossa toimeentulotukioppaassakin s. 60 (johon viitattiin ja jonka kirjoittaja katsoi osoittavan päätöksen lailliseksi), kohdassa 6.4.4 "Muun 18 vuotta täyttäneen henkilön perusosa", sanotaan näin:

    "Tämän perusosan soveltamisen edellytyksenä on, että yhteistaloudessa asuminen
    on todellista. Samassa asuinhuoneistossa asumisen ei välttämättä tarvitse merkitä asukkaiden
    yhteistaloutta. Yhteistaloudesta on kysymys lähinnä silloin, kun henkilöillä on
    yhteinen ruokatalous ja taloudessa olevat käyttötavarat kuten TV, sanomalehti ja kodinkoneet
    ovat yhteiskäytössä."

    Eli silloinkin, kun omaa asuntoa vailla oleva asuu tilapäisesti jonkun toisen nurkissa, ei se mitään yhteistaloutta pääsääntöisesti muodosta, vaan kumpikin vastaa omista menoistaan. Ja jos asuu jossain roskalaatikossa/rappukäytävissä, niin kenen kanssa sellainen oikein yhteistalouden muodostaa?

    Esim. Järvenpään kaupungin toimeentulotuen soveltamisohjeista (2007) s. 49-50

    "10. POSTE RESTANTE –ASUJAT
    PL-osoitteessa asuvat menettävät ensisijaisia etuuksia. Toisaalta, jos puoliso muuttaa Poste restante –osoitteeseen, on etuuksien väärinkäyttö mahdollista. Siksi asunnottomilta on edellytettävä aktiivista asunnon hakua, mikä on tarkistettava (myös mahdolliset rajoitteet).

    Poste restante –osoitteessa asuvilta on pyydettävä kirjallinen selvitys siitä, missä he tosiasiassa yöpyvät. Myös asunnon haltijoilta on pyydettävä kirjallinen tosite asiasta. Perusosa lasketaan tosiasiallisen tilanteen mukaan, yhteistaloudessa asuvan perusosa, jos henkilö pääsääntöisesti oleskelee toisen henkilön taloudessa ja YKSINASUVAN PERUSOSA, JOS OLESKELUPAIKKA EI OLE VAKINAINEN. Jos henkilö
    tosiasiassa oleskelee entisen avio- tai avopuolison luona, katsotaan yksikkö perheeksi, jossa toimeentulotukeen vaikuttavat molempien tulot ja menot.
    Mikäli poste-restante - osoitteessa asuva ei riittävän selkeästi pysty osoittamaan kunnassa oleskeluaan, toimeentulotukihakemus hylätään."
    http://www.jarvenpaa.fi/liitetiedostot/editori_materiaali/2894.pdf

    Sen kummemmin takertumatta Järvenpään ohjeistuksen muuhun oikeellisuuteen tai lainmukaisuuteen, mielestäni tuostakin selkeästi näkyy se, että asunnottoman perusosan maksaminen automaattisesti pienempänä eli "muu 18 vuotta täyttäneen perusosa" rikkoo lakia, jos tosiasialliset olosuhteet ovat sellaiset, kuten yleensä ovat, ettei mitään "yhteistaloutta" tosiasiallisesti ole muodostunut.

    Lisäksi tätä leikkausta oli perusteltu, jollain ihan kukkujutulla eikä ainakaan aloittajan mukaan tuolla "yhteistalouden" muodostumisella jonkun toisen henkilön kanssa. Eli jo perustelutkin ovat poskellaan.

    Ja silloinkin, jos perusosa maksettaisiin alennettuna "muu 18 vuotta täyttänyt" yhteistalouden perusteella, niin toimeentulotuen hakijalle tulee toimeentulotukilain 17.3 § mukaan varattava tilaisuus esittää selvitystä talouden erillisyydestä. Tätäkin säännöstä on tässä rikottu (lähinnä kai koska koko päätös ei perustu sossun näkemykseen "yhteistalouden" muodostumisesta, vaan sossun omaan säveltämiseen "asunnottomalla ei ole tv-lupamaksuja ja muita").

    Eli suosittelin ketjun aloittajaa viemään asian eteenpäin. Ensin kirjallinen oikaisuvaatimus lautakunnalle tai sen jaostolle (oikea osoite näkyy ttt-päätöksen lopussa) ja sitten (todennäköisen) hylkäävän päätöksen vieminen eteenpäin valituksella alueesi hallinto-oikeuteen.

    Äänestä

  • kellarimummu_ kirjoitti:

    Joo valitus on tehty ja se tullaan viemään niin pitkälle kuin mahdollista.

    Nyt onkin mielenkiintoista jos kantani osoittautuu oikeaksi, niin mitenköhän sosiaalihuolto tulkitsee ne maksut joita joutuvat jälkikäteen maksamaan?

    Varmaan otetaan huomioon toimeentulotukilaskemissa iahn vaan tuloina ja siten seuraavaa Ttt:tä alentavana ;)

    P.S. Alkaa kansalaispalkka-ajatus saamaan kannatusta, ei olisi psyykkisesti sairaiden sosiopaattien hallinnassa nämä asiat enää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asunnoton ja kai lainsuojaton kirjoitti:

Olen vailla vakituista asuntoa oleva henkilö ja sain toimeentulotukea 316.73 euroa, perusteena perusosaa pienemmälle ttt:lle on ettei minulla ole esim. TV-lupa maksuja yms. asumisesta johtuvia kustannuksia!
Luulisi sen sijaan vailla vakituista asuntoa olevalla menojen olevan normaalia suuremmat, johtuen esim. ravintoloiden ruokatarjontaan turvautumisesta silloin tällöin.

Laki jolla asiaa perustellaan on TOTUL (1412/97)6§ jossa minun nähdäkseni ei ole mitään tälläisen toiminnan oikeuttavaa mainittu vaan perusosa kuuluisi minulle vaikkei olisi asuntoa.

Elikkä onko vastaavia kokemuksia sosiaalivirkailijoiden omapäisestä laintulkinnasta tai kenties ennakkotapauksia toiminnasta syntyneissä valituksissa?
Itse kyllä vien asian vaikka Hallinto-oikeuteen saakka!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu