teille jotka olette, ns. kotikiusattuja , tai muuten onettomia, päähänpotkittuja avioliitossa.
Tämä likka otti ja lähti, kaikista aviomiehen uhkailuista huolimatta.
Nyt on 6 kk kulunut, ja olen NIIN ONNELLINEN.
Tapasin 2 kk sitten uuden miehen, joka on kaikkea muuta, mitä entinen, joka oli uhkaileva, nimittelevä, syyttävä, moittiva mörökölli.
Sanonkin teille kaikille jotka kituutatte huonossa suhteessa, LÄHTEKÄÄ ELÄMÄÄN: Reppu selkään ja entinen siippa kompostiin.
Tämä likka otti ja lähti, kaikista aviomiehen uhkailuista huolimatta.
Nyt on 6 kk kulunut, ja olen NIIN ONNELLINEN.
Tapasin 2 kk sitten uuden miehen, joka on kaikkea muuta, mitä entinen, joka oli uhkaileva, nimittelevä, syyttävä, moittiva mörökölli.
Sanonkin teille kaikille jotka kituutatte huonossa suhteessa, LÄHTEKÄÄ ELÄMÄÄN: Reppu selkään ja entinen siippa kompostiin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Todella rohkea teko, hatun-nosto sinulle.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä, miksi virua ja kitua huonossa suhteessa ?
Elämää ei saa uusintana, harva meistä haluaa ymmärtää että aikamme on rajoitettu, ja huominen päivä voi olla elämän viimeinmen päivä.
Minä ainakaan en tahdo sillä viimeisellä portilla sanoa, että tulihan tuolla oltua, akan/ukon kanssa riidellen.
Meille on todella annettu vain tämä yksi elämä, ja se on annettu elettäväksi, ei kärsittäväksi.
Onnea sinulle ja hyvää jatkoa
rakkaus on muuttunut ilmeiseksi vihaksi?
Eikö yhdessäolosta ole jäänyt mitään, mistä voisi olla toiselle kiitollinen?
Onko itse tehty kaikki mahdollinen, joka olisi voinut parantaa tilannetta?
Ollaanko vihaisia omasta väärästä valinnasta, vai miksi toinen on muuttunut rakkaasta vihattavaksi?
"Entinen siippa kompostiin" - toivottavasti uusi suhde ei muuta yhtä katkeraksi!
En usko että rakkaus olisi muuttunut vihaksi.
Rakkaudella on taipumus sammua,
ja jos rakkaus sammuu, onko yhteistä tulevaisuutta ? Rakkaus voi muuttua myös ystävyydeksi.
isa
exänsä kompostiin, edes kuvainnollisesti?
Senhän ei liene kovin sydämellinen toivote?
usein käy niin että kerran "ulos" aviosta hypännyt tekee sen usein uudelleen... Lähdön kynnys on huomattavasti madaltunut uudessa suhteessa ja mikä pahinta on monasti hankittu lapsi uudessa tuhoon tuomitussa suhteessa...
Lieneekö tämä oikea paikka kerskua onnellaan kun siellä "kompostissa" on toinen elävä, ehkä kaipaava ihminen joka ei välttämättä ole sellainen miksi väitetään.... Yleensä erimielisyydet tarvitsevat kaksi osapuolta!!!!!
Meillä jokaisella eronneella on ollut tuo sama euforian kokemus eron jälkeen. Kyllä se siitä tasaantuu. Olisi ehkä viisasta yrittää välttää kiusaus lähteä uuteen suhteeseen ennen kuin elämä on uudelleen asettunut normaaliin uomaansa.
Puoli vuotta on melko lyhyt aika tuntea uusi kumppani, kun pitemmänkin tunnustelun jälkeen tahtoo eroja tulla. On vielä otettava huomioon, että uusi kumppani on sitä kompostikamaa, kun 50 -vanhoistapojista ei taida enää olla kenenkään aviomiehiksi.
En usko aloittajan haluavan mitään pahaa exälleen, mutta joskus ihminen on avuton oltuaan uhkailun, nimittelyn ja syyttelyn kohteena, jos itsellä ei ole samoja keinoja käytössä. Ihan normaalia kaikkien muitten tunteiden lisäksi on tuntea vihaa. Ja ihme olisi, jos aloittaja ei olisi tuntenut vihaa - varsinkaan, jos ei ole antanut aihetta mihinkään syytöksiin.
Jos aloittajan elämä on nyt paremmin eikö kukaan ole iloinen hänen puolestaan? Ja miksi? Onko kärsimys jotenkin ihailtavaa ja jalostavaa?
Ainahan huominen tuo uudet murheet mukanaan, mutta antaa ihmisen olla onnellinen, silloin kun on sen aika.
on tehnyt tämän vaihdon JO KUUSI KERTAA, aina se alku on ollut yhtä ihanaa, paljon parempi kuin se entinen suhde, ihana mies ja voi voi tätä ihanuutta.
Muutaman vuoden/kuukauden jälkeen on aina tullut vastaan se sama ongelma,,,,,tarviiko kenekään kitua tälläisessa,,,tämä sama laulu aina ja toisessa siis miehessä vika.
Onko aina miehessä se vika, en usko.
Tämän kirjoitti nainen.
Jotkut suhteet eivät ole parannettavissa, elleivät molemmat oikeasti ole valmiita tekemään töitä sen eteen. Surullista.
Joskus tuntuu, että ihmiset luovuttavat liian helposti ja esittävät itsekkäästi vaatimuksia sen sijaan, että miettisivät mitä voisivat itse tehdä toisen ja suhteensa hyväksi. Ihmissuhteistakin on tullut kertakäyttöisiä tällä markkinatalouden ja itsekkyyden aikakaudella. - Jos molemmat oikeasti haluaisivat, voisi olla helpompaa parantaa suhdetta tutun turvallisen kumppanin kanssa kuin realistisesti rakentaa vieraan kanssa uutta pitkäaikaista.
Jos molemmilla on paha olla, eikä mitään enää ole tehtävissä, on mielestäni turhaa jatkaa kituuttamista ja toistensa kiusaamista ja tehdä monia ihmisiä onnettomiksi. Erityisesti joko henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisesta suhteesta pitäisi irtautua niin kauan kun voimia vielä riittää. Itseäänkin pitää kunnioittaa ja pitää myös itsestään huolta.
Monet osaavat seuraavalla kerralla toimia viisaammin.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä - ja vielä kolmen vuoden jälkeenkin olen valmis toivottamaan exäni kompostiin! Rakkaus kuoli, avioliittoa kesti 25 vuotta ja nyt olen vuosikymmenien jälkeen uudelleen onnellinen - löysimme toisemme Suomi24:n treffeistä ja elämä on elämisen arvoista!!!
Usein me peilaamme omien kokemustemme ja ajatustemme kautta suhtautumistamme esim. sinun kertomaasi kohtaan.Niin varmasti minäkin... Jos parisuhteessa toinen osapuoli on "uhkaileva, nimittelevä,syyttävä.."jne. niin itsekunnioituksen säilyttämiseksi on irtiotto järkevä ratkaisu. En lähde arvuuttelemaan mistä muusta voisi olla kysymys -esim.molemminpuolisesta eripurasta tms. -Enhän sitä tietäisikään -
Olihan se aivan ihanaa kun ei ollut kukaan enää määräilemässä. Ja ylpeys siitä, että olin lopultakin saanut eropäätöksen toteutettua. Mutta onhan tilanne tasaantunut ja näen omassa käytöksessänikin moitittavaa. Ja tiedän, että puoliksi menee syyllisyys.
Kompostiinhan laitetaan vain hyvää tavaraa ja sieltä saa sitten aikanaan muhevaa multaa. Exäni pitää ihan kiitettävästi yhteyttä poikiimme ja pojat näkevät, että me molemmat pärjäämme näinkin. Ja heille tekee oikein hyvää nähdä, että isänsä on onnistunut uudessa parisuhteessa. Ja toivon heille ihan vilpittömästi hyvää. Me emme vain sitten olleet oikeat toisillemme.
Komposti on hyvää kasvualustaa. Kompostimullassa kasvitkin kasvavat parhaiten.
Olen eronnut viisi vuotta sitten 25 vuotta kestäneestä avioliitosta.
Tuossa alkuhuumassa tutustuin ihan mukavaan mieheen ja vaikka tiesin etten ollut läpikäynyt omaa eroani, antauduin suhteeseen täysillä.
Reilun parin vuoden päästä olikin sitten tosiasia edessä ja kaksi rikkinäistä ihmistä.
Tämä ero sattui, ihan sieluun saakka teki kipeää, mutta oli väistämätön, meillä ei ollut yhteistä tulevaisuutta.
Nyt olen rauhassa koonnut sisintäni ja en ole vieläkään valmis suhteeseen, yksi hyvä asia on kuitenkin näiden vuosien aikana tapahtunut, ystävyys ex-mieheeni, se ei muutu koskaan yhteiseloksi, mutta on mukava kun lasten kanssa voimme olla yhdessä.
Kadun eron jälkeistä suhdetta, sen ihanuus ei unohdu ikinä, haavoitimme toisiamme ja syytän itseäni, en ollut vielä valmis uuteen suhteeseen.
Huonosta suhteesta pitää ja kannattaa uskaltaa lähteä pois. Jos vuosikausia on katsonut, ettei siitä mitään tule, niin ei enää viime metreilläkään kuollut suhde puhumalla parane. Siinä menee kaksi elämää hukkaan ja monasti vielä lastenkin psyyke. Vaikka lapset olisivatkin aikuisia.
Kuin häkkilintu päästettäisiin vapauteen. Itse kyllä löin jarrut päälle kaikkiin mahdollisiin suhteisiin (taisivat jäädäkin jumiin). En olisi jaksanut aloittaa mitään uutta enkä halunut enempää hämmentää lapseni elämää.
Mutta olo on edelleenkin riemukas ja oman täyteistä. Ehkä itsekästäkin, mutta olkoon!
...kotikiusattuja, onnettomia, päähänpotkittuja...
Kuka sellaista jaksaisi? Olisiko kyse NARSISTISTA.
Jos joutuu asumaan narsistin kanssa, niin mikään muu ei auta, kuin juosta henkensä edestä pakoon.
Narsisti nitistää, litistää, aliarvioi, haukkuu, syyttää, manipuloi ym ym. Ja "imee" kaiken energian uhristaan.
Normaalissa suhteessa kaksi ihmistä voi yhdessä keskustella ongelmista ja päätyä sitten joko yhdessäolon jatkamiseen tai eroon.
Narsistin kanssa EI VOI keskustella normaalien normien mukaan. Heidän tunne-elämänsä on sairas.Narsisti ei mielestään ole syyllinen mihinkään. Syy on AINA toisen. He pitävät itseään muiden yläpuolella ja ovat ikäänkuin oikeutettuja käyttäytymään kuinka kulloinkin kumppaniaan kohtaan.
Jos väärinkäytöstä on jatkunut pitkään, en ihmettele vihan tunteita. Mutta vihan jälkeen voisi yrittää antaa anteeksi. Sillä narsistiksi ei synnytä, vaan lapsuudessa tapahtuneet asiat ovat saaneet aikaan tämän kammottavan persoonallisuushäiriön. Narsistikin on uhri.
Parasta siis juosta pois.
Toivottavasti sinun kumppanisi ei kuitenkaan ollut tällainen "aito" narsisti.
Hyvää jatkoa elämällesi.
Olen kokenut saman ja nyt eron jälkeen elämäni on
etten sanoisi täydellistä. Oma koti, uusi rakas
ja ei kukaan ryttyile.