DIGI ONGELMAT

Digiaikana ei plussaa eli kehuttavaa löydy.

- kuva pätkii tai ei näy ollenkaan tai vain pikselöityy

- ääni katkeilee, pätkii tai särisee tai ei kuulu ollenkaan
111119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

huhuja,että oltaisiin suunnittelemassa jotain lisäboksia.Siihen sitten vielä oma kapula.Kyllähän näille digiboksien onnellisille omistajille täytyy jotain apua saada.

Äänestä

itse hankin "perusboxin", mutta laadukkaan, ja
"kuva pätkii tai ei näy ollenkaan tai vain pikselöityy"
-kuva on ruudulla vakaa ja terävä kuin valokuva

"ääni katkeilee, pätkii tai särisee tai ei kuulu ollenkaan"
-olen vetänyt boxista suoraan johdon hyvälaatuisiin
stereoihin ja viimeksi katselin oopperaa.
Ääni on kuin olisi salissa itse ollut paikalla.

Äänestä
  • -pysähtelevä kuva
    -heikkolaatuinen tekstitys
    -rakeinen kuva
    -kuva jumittuu, jolloin boxista otettava virrat pois (katkaisin ei auta)
    -kanavia ei voi järjestää mieleiseksi
    -digitvees ei korttipaikkaa?
    -kaapeliboxit 2xhinta!
    -tallennus vaatii eri boxin tai 3000 euron telkun!

    Äänestä

olet antenni taloudessa on todennäköisesti antenni suunnattu väärin tai on liian heikkotehoinen.

Äänestä

..se vaihdetaan kaupassa ehjään, tai jos vaihto ei onnistu, saat rahat takaisin.

Digiajan tv-lähetykset ovat samanlaisia kuin erittäin naarmuiset dvd:t tai 10 vuotta sitten netistä kopioidut poikkeuksellisen huonolaatuiset korruptoituneet elokuvat.
Maksetut tv-lupamaksut pitäisi ilman muuta saada takaisin.

Äänestä
  • nimerkki dvd-levyn kirjoittaa:
    "Digiajan tv-lähetykset ovat samanlaisia kuin erittäin naarmuiset dvd:t tai 10 vuotta sitten netistä kopioidut poikkeuksellisen huonolaatuiset korruptoituneet elokuvat."

    Mitä ihmettä taas? Kyllä ne lähetykset ovat hyviä. Vika on vastaanottavassa päässä, jos ei toimi. Meillä toimii, kun taloyhtiössä uusittiin antennivahvistin jo useampi vuosi sitten.

    Olet tainnut kytkeä väärin. Lue käyttöohjeet ja kytke oikein, niin kuvanlaatu paranee.

    Äänestä

  • hohhoijaa... kirjoitti:

    nimerkki dvd-levyn kirjoittaa:
    "Digiajan tv-lähetykset ovat samanlaisia kuin erittäin naarmuiset dvd:t tai 10 vuotta sitten netistä kopioidut poikkeuksellisen huonolaatuiset korruptoituneet elokuvat."

    Mitä ihmettä taas? Kyllä ne lähetykset ovat hyviä. Vika on vastaanottavassa päässä, jos ei toimi. Meillä toimii, kun taloyhtiössä uusittiin antennivahvistin jo useampi vuosi sitten.

    Olet tainnut kytkeä väärin. Lue käyttöohjeet ja kytke oikein, niin kuvanlaatu paranee.

    "Mitä ihmettä taas? Kyllä ne lähetykset ovat hyviä. Vika on vastaanottavassa päässä, jos ei toimi."

    Siis ihan analogiset lähetyksetkin näyttävät samalta moskalta kuin ne 10 vuotta vanhat korruptoituneet nettielokuvat (esim. eilisiltana kaverin luona Robin Hoodia katsoessa analogisessa lähetyksessä oli digitaalisia häiriöitä jatkuvasti, ja varmaan samat häiriöt oli digilähetyksissäkin). Vika on lähettäjän päässä ja korruptoituneessa digitaalisessa lähtömateriaalissa.

    Äänestä

  • tv-maksu-FAQ:
    "Q: Koskeeko kuluttajansuojalaki televisiomaksua?
       A: Kuluttajansuojalaki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinoharjoittajalta kuluttajalle (kuluttajasuojalaki 38/1978, 1 §). Televisiomaksu on julkisoikeudellinen maksu eikä kuuluu kuluttajasuojalain piiriin."

    Eli toisin sanoen tv-lähetykset saavat lain mukaan olla, ja käytännössä ovatkin aivan uskomattoman huonolaatuista korruptoitunutta moskaa jo lähetysvaiheessa, johon kuluttajansuoja ei päde.

    Äänestä

On se kummaa kun YLE ohjelmissa on noita tekstitys ongelmia, toisinaan toimii kuin junan vessa, ja toisinaan ei tule tekstejä lainkaan. Nyt 1.9 jälkeen ruutuun ilmestyy "roskaa" joka poistuu muutaman sekunnin kuluttua, kuva jämähtää paikoilleen tai sitten ääni "särisee" kun joku puhuu... ja perkele, se toimi paremmin ennen 1.9...

Muut kanavat toimivat OK, vika on oltava ylen kanavanipussa.

Miksi ylen kanavanipun ongelmat ovat asiakkaan (katselijan laitevikoja) jos muilla kanavilla ei ole ongelmaa.

Äänestä
  • Joskus on vaan pakko todeta, ettei sieltä mitään tekstejä tulee useampaan minuuttiin ja joskus on mennyt yli kymmenenkin minuuttia. Silloin ei ole teksti-tv:stäkään mitään löytynyt. Tai en tiedä, onko siellä teksti-tv:ssä enää tekstityksiä, kun sivulla 450 vaan ylimalkaisesti kerrotaan, että tekstejä on sivuilla se ja se ja se, mutta ei kerrota, minkä kanavan on missäkin.

    Tämä tekstien totaalinen puuttuminen olisi tietysti todettava toisellakin digiboksilla, mutta kun on vain yksi... Onko kukaan tutkinut asiaa tarkemmin ja verrannut eri bokseja?

    Muutoin, silloin kun tekstejä lähetetään, ne toimivat hyvin (sen jälkeen kun vuosi sitten päivitin digiboksini softan) lukuunottamatta sitä "ominaisuutta", että ohjelman ensimmäiset tekstit puuttuvat.

    Äänestä

jotain vikaa.

Jos kaikki on kunnossa niin kuva on kuin postikortti eikä pätki, äänessäkään ei ole valittamista! Eli kyllä ei voi syyttää digiaikaa siitä.

Mulla oli analogisena aikana nelosella luvattoman huono ja kohinainen kuva, nyt kuva on kuin postikortti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIINUKSET kirjoitti:

Digiaikana ei plussaa eli kehuttavaa löydy.

- kuva pätkii tai ei näy ollenkaan tai vain pikselöityy

- ääni katkeilee, pätkii tai särisee tai ei kuulu ollenkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu