Koulujen eroista

_sonsku_

Itse olen kirjoittanut ko. koulusta hyvin paperein ja huomannut vasta näin aikuisiällä, mitä olen hyötynyt steiner-koulusta.

Luulen, että hörhömaine tulee vain tiettyjen koulujen ja joidenkin opettajien vouhkaamisesta. Ei kannata yleistää. Kävin Jkl:n koulun, jossa ei tuputettu mitään outoa.

Itse muistan kouluaikani hyvin normaalina, ainoastaan työvihkot erottivat tavallisesta koulusta.

Nyt huomaan, että jatko-opinnoissa minulla ei ollut mitään ongelmia seurata luentotyylistä opetusta (steinerissä se on yläluokilla ainoastaan sitä) ja tehdä hyviä muistiinpanoja.

Myös yleistietoni on päässyt yllättämään sekä ympäristöni että itseni (historian, kirjallisuuden, eri ammattialojen yms tuntemukseni on näköjään hyvä).

Sosiaaliset taidot ovat kehittyneet hyvin, kun niitä on voinut rauhassa harjoitella tutussa luokkaympäristössä. Pienet ryhmäkoot ovat iso plussa ja takaa, että myös vähän hitaammat (kuten olin joskus ala-asteella)... =)

Itse koen, että ainakin tuo koulu oli oikein hyvä, mihinkään höröfilosofiaan en kertaakaan joutunut törmäämään enkä itseasiassa edes tiedä, mitä kaikkea siinä on takana.

Niin ja mikä monia kiinnostaa, niin ainakin minun aikanani koulussa järjestettiin luterilaienn uskonnonopetus, ortodoksinen ja elämänkatsomus. Olen nyt 26v.

Niin ja aika jännä, että tällä palstalla on tällainen aihe =) Itse kyllä voisin laittaa lapseni samanlaiseen kouluun, minkälaisen itsekin kävin tai sitten johonkin pieneen maalaiskouluun ;)

6

833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • steinerlapsi

      olen ollut koko ikäni steinerissa ja lähes kaikki kokemukseni ovat pelkästään positiivisia. ainoa asia, jota en ymmärrä,on eurytmia. aivan turhaa touhua. kukaan ei suhtaudu siihen vakavasti. ja tämä on ainoa nyt miinus.
      olen nyt lukiossa. jäin omalla päätökselläni steinerin lukioon, kukaan ei painostanu minua. olen tuntenut luokkakaverini 10 vuotta ja samoin monet opettajista. kaikki tukevat toisiaan ja luokkamme ilmapiiri on mahtava. silti en ole törmännyt antroposofiaan kertaakaa koulussa, tai mihinkää muuhun outoon, mistä näissä keskusteluissa on puhuttu. uskonnonopetus on ollut täysin normaalia. kukaan opettajista ei ole hörhö, eikä myöskään luokkakavereistani.
      luokkayhteisöon tiiviimpi kuin "normaaleissa" kouluissa, asiat opetetaan niin, että ne ymmärretään, ei vain päntätä ulkoa kirjoista. ( ja silti käytössämme on kirjoja).
      olen täysin tyytyväinen siihen, että olen steinerissä. ja omat lapseni joskus tulevaisuudessa menevät sinne myös. mutta minua ei ole aivopesty.
      ja mitä siihen tulee, etteikö steinerissä oppisi.. no, oma keskiarvoni oli viime todistuksessa lähellä 10 ja tiedän asiosta yhtä paljon tai enemmänkin kuin tavallisessa koulussa olevat kaverini. lisäksi olen oppinut
      suvaitsevaiseksi ja en esitä asioista väitteitä, jos en tiedä niistä juurikaan mitään, vaan otan ensin selvää kunnolla.

      terveisiä porista,
      pesunkestävä steinerlapsi

    • hfbvlsifbvlifbvls

      Päätin nyt kirjoittaa oman kokemukseni steiner-koulusta.Ensinnäkin on outoa,mitä jotkut (tietämättömät) ovat tänne steiner-kouluista kirjoitelleet..Aloitin hgin steinerissä ekalla luokalla.Opettajat olivat asiallisia ja aivan samallaisia kuin peruskouluissa.Mutta yksi koulun opettajista oli aivan moraaliton ja tietenkin se sitten sattui juuri minun opettajaksi.Silloin ekan luokan aloittaessanihan kukaan vanhemmista tms. ei tiennyt että minkälainen hän on.Ainoa ero steinerin ja peruskoulun välillä on se,että steinerissä kirjoitetaan itse tekstit vihkoon;siellä ei käytetä kuin vain kielissä neljännestä luokasta eteenpäin ja matematiikassa kuudennesta luokasta eteenpäin kirjoja.Mitään uskontoja/muita papatuksia ateinerissä ei tuputettu,vaan oppilas oli siinä uskonnossa/et:ssä,mihin hän kuuluukin.No,steinerissähän on sama luokanopettaja ekasta kahdeksanteen luokkaan,ja meillä siis oli se ei moraalisesti lahjakas opettaja,josta mainitsin jo aiemmin.Ensimmäisellä luokalla hän kertoi meille tarinoita narkkareista ja muista kovia kokeneista syrjäytyneistä.Tarinat olivat ekaluokkalaiselle liian kovia,muistan vieläkin kun itkin aina niinä päivinä kotiin tullessani,kun hän oli taas kertonut "tarinoitaan".Eihän ne tarinat nyt niin ahdistavilta tuntuisi jos ne nyt kuulisi,mutta silloin olisi prisessaruusunen-sadut olleet kyllä parempia.Hän kohteli meitä eriarvoisesti,hänellä oli "lempioppilaat" ja sitten ne muut,joille hän oli tiukempi.Minä en kuulunut "lempioppilaisiin".Luokkahenkemme oli huono alaluokista asti,ehkä juuri tuon opettajan luokittelemisen takia,olen näin jälkeenpäin miettinyt.Kuudennella minua alkoi yksi tyttö kiusaamaan,ja pian hän sai muun luokan "puolellensa" uskottelemalla heille valheita minusta.Steiner-koulu ei tehnyt asialle mitään,vaikka vanhempani ottivat sinne yhteyttäkin moneen,moneen kertaan.Kyllä luokanopettajamme huomasi että minua kiusataan,mutta ei tehnyt mitään asialle.Hän oli kiusaajan puolella,ihmettelen vieläkin miksi.Seiskan alussa vihdoin kiusaaminen saatiin kuriin,vanhempieni pitkän työn tuloksena.Kyllä koulukin vihdoin auttoi,sitten kun asia meni rehtorille asti,vararehtori kun ei mitään asialle tehnyt.Vaikka kiusaaminen loppui,ei minulla silti enää koko 7-luokalla ollut kavereita.Tuntui,että olin ilmaa kaikille,eivät heitä kiinnostaneet minä tai minun asiani,kaikilla kun oli varmaan mielissään valheet minusta kuudennen luokan kiusaamisen ajalta.Olin menettänyt kaverini ja tunsin olevani ilmaa kaikille.Seiskan kevät oli raskasta aikaa;olin aivan uuvuksissa kiusaamisesta ja yksin olemisesta.En jaksanut elää ja mikään ei oikein kiinnostanut enää.Olin ihan puhki.Olin ahdistunut.Kukaan ei huomannut minua koulussa vaikka yritin kaikkeni,että saisin taas kavereita.Päätin vaihtaa koulua viime syksynä,ja nyt olen ollut peruskoulussa reilut 1/2 vuotta.Kyllä olen viihtynyt;D En tuomitse steineriä,jos luokalleni olisi sattunut eri luokanopettaja,olisin siellä varmaan vieläkin. Huonoa on,että steinerissä ei yksinkertaisesti osata puuttua kiusaamiseen tms. Tai ainakaan tuossa Steiner-koulussa missä minä olin (olin Helsingin Rudolf Steiner-koulussa).

      • Mikkelssoni

        Moi,kuulostaa ikävältä.Onneksi löysit ratkaisusi. Oletko nyt siis kasilla? Eli kaikki on äskettäin tapahtunutta?


      • hgliudghldui
        Mikkelssoni kirjoitti:

        Moi,kuulostaa ikävältä.Onneksi löysit ratkaisusi. Oletko nyt siis kasilla? Eli kaikki on äskettäin tapahtunutta?

        Joo nyt olen kasilla ja kaikki on siis tapahtunut äskettäin.Olen käynyt psykologilla nyt ja välillä on ollut paniikkikohtauksia.Mutta jatkan nyt elämääni.


      • ekaluokkalaisen äiti
        hgliudghldui kirjoitti:

        Joo nyt olen kasilla ja kaikki on siis tapahtunut äskettäin.Olen käynyt psykologilla nyt ja välillä on ollut paniikkikohtauksia.Mutta jatkan nyt elämääni.

        Hei, olen kovasti pahoillasi ettei homma toiminut kohdallasi. Kävittekö asiaa läpi vanhempien ja opettajien kanssa?

        Minun poikani luokalla häiriköintiä tapahtuu huolestuttavan paljon ja olenkin saanut mainita siitä useampaan kertaa opettajalle ennenkuin mitään tapahtui. Tietynlainen välinpitämättömyys johtuu kai osaltaan siitä että koulussa vallitsee osaltaa karman laki ja kohtalo.

        Nykypäivänä lapset ovat aina huonovointisia ja purkavat pahaa oloa toisiin oppilaisiin, mikä on hyvin surullista.

        Erityisluokkia ei ole ja häiriökäyttäytymistä kuitenkin aika tavalla.

        Voimia sinulle ja parempaa tulevaisuutta!


      • jghkujhgkj
        ekaluokkalaisen äiti kirjoitti:

        Hei, olen kovasti pahoillasi ettei homma toiminut kohdallasi. Kävittekö asiaa läpi vanhempien ja opettajien kanssa?

        Minun poikani luokalla häiriköintiä tapahtuu huolestuttavan paljon ja olenkin saanut mainita siitä useampaan kertaa opettajalle ennenkuin mitään tapahtui. Tietynlainen välinpitämättömyys johtuu kai osaltaan siitä että koulussa vallitsee osaltaa karman laki ja kohtalo.

        Nykypäivänä lapset ovat aina huonovointisia ja purkavat pahaa oloa toisiin oppilaisiin, mikä on hyvin surullista.

        Erityisluokkia ei ole ja häiriökäyttäytymistä kuitenkin aika tavalla.

        Voimia sinulle ja parempaa tulevaisuutta!

        joo juteltiin vanhempien kanssa lähes joka ilta koulupäivän jälkeen,että "mitäs tänään tapahtui koulussa?"-tyyliin..ja muutaman kerran myös luokanopettajan,vararehtorin,psykologin,terapeutin ja rehtorin kanssa..mutta he eivät saanneet tilanteeseen muutosta,ja en tiedä yrittivätkö he ollenkaan tosissaan edes..olen kuullut myös muita juuri tämän tyyppisiä juttuja,joita on ollutu ja on steinerkouluissa mutta opettajat tms. eivät puutu mitenkään vaikka vanhemmat ottaisivat yhteyttä tilanteen korjaamiseksi.helsingin steinerissa on ainakin kyllä erityisluokkia ja -pienryhmiä,en tiedä onko muissa steinerkouluissa..mutta mä ehdotan että otat sen sun pojan asian suhteen nyt mahd. nopeesti yhteyttä suoraan rehtoriin,se saattaa jotain tehdä..ja varmaan sen parempi mitä nopeemmin tässä teiänkin tapauksessa..Onnea teille ja toivottavasti saatte asian koulussa järjestykseen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe