Onko joku ollu tunisiassa helmikuussa? haluaisin tietää mitkä lämpö asteet siellä on siihen aikaan...? Ekaa kertaa menossa rantalomalle joten kaikki on vähän uutta...=)
Helmikuun sää
Taituli
4698
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jäädä helmikuussa kaukaiseksi haaveeksi Tunisiassa, ellei sitten jotain todella outoa säärintamalla tapahdu. Itse kun olen ollut joulu,-helmi,-maalis-ja huhtikussa, niin ei ole kertaakaan säät suosineet niin hyvin, että rannalla olisin ollut. Muuten on kyllä saattanut ihan kivoja ilmoja olla, mutta en usko että varsinaista rantalomaa siellä siihen aikaan pystyy viettämään. Ilmakin on jo niin kosteaa, että siksikin saattaa tuntua hyvin kolealta.
Joo, ei helmikuussa rantakelit ole, muuten kyllä pystyy aurinkoa uikkareissa ottamaan. Tietysti ilmat ovat epävakaita, mutta ainakin minun reissuillani on kyllä aurinko paistanut. Illat ja aamut viileitä mutta päivällä 15-20 astetta on ollut.
Toissavuonna olin helmikuussa soussessa ja aurinkoa kyllä otettiin mutta meressä oli kyllä kauheat aallot vaikka yksi seurueestamme uimassa käväisikin.
Viimejouluna oli ihana tyyntä ja aurinko lämmitti päivällä ihanasti.
Itse tykkään kyllä tunisian talvesta, ilma on ihanan kevyttä ja raikasta eikä paljoa turisteja
itse olin tänä vuonna helmi-maaliskuun vaihteessa ja lämpö oli 20-30:neen astetta hyvin pysty ottaan lämpimimpinä päivinä aurinkoo:) mut kyl ne kaikki kyl katto silleen et hullut suomalaiset:D
tarkoitin, että on niin tuurista kiini ja sää saattaa vaihdella hyvinkin nopeasti. Kivan lämpöinen ilma saattaa toki olla, mutta kuten sanoin voi olla myös tuulista ja koleaa. Juuri tuon tuulen takia en itse ole ainakaan tuntenut vetoa rannalle menoon =). Mutta säästä huolimatta siellä voi kyllä mukavan loman viettää. Hauskaa lomaa sinulle!