mitä tämä oli?

vauva on vajaa 4kk. yleensä todella tyytyväinen ja nukkuu hyvin. herää normaalisti siinä 9 maissa aamulla.

tänä aamuna, klo 6, vauva heräsi ihan yhtäkkiä ilman mitään tuhinoita. yleensä hän siis tuhisee ennen heräämistä sen verran että itse herään, joten aamuisin ei yleensä itketä lainkaan. yhtäkkiä se alkoi, hysteerinen itku aivan kuin henkeä vietäis. ihan salamana! vauva huusi kovemmin kuin koskaan. aloin itsekin pelästyksissäni itkeä, mies otti jo puhelimen käteen että pitääkö lääkäriin soittaa.

vauva oli ihan lämmin, lähes kuuma niskasta. riisuin huutavan vauvan kokonaan, vaipan myös. ajattelin jos hän heräsi siksi kun on hiki. hän jatkoi huutoa alasti. laitoin puhtaan vaipan, edelleen huusi. sitten otin rinnalle, huutoa vain. halasin vauvaa ja otin uudestaan rinnalle vähän ajan päästä, vaikka hän edelleen huusi.

sitten hän äkisti keskeytti huudon, ja alkoi imeä ihan tohkeissaan, ihan kuin olisi kamala kiire. imi n 10 minuuttia, kiskoi lopuksi rintaa ja nukahti. hetken vielä nukahtamisen jälkeen hengitti ihan tohkeissaan, siis tosi nopeasti. sitten nukkui aamupäivällä normaalisti ja oli muutenkin loppupäivän ihan oma itsensä.

mitä ihmettä toi aamuinen oli? ei se nälkää ikinä hysteerisenä ole itkenyt, ja yleensä mahakipuitkukin on erilaista. ja kun tuo itku alkoi ihan kuin veitsellä leikaten, heti täysillä.
5763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehkä hän näki ensimmäisen painajaisensa, voi olla aika hurjaa. ;)

Äänestä

no meillä lapsi joskus yöllä herää karmeasti itkien. Näkee varamsti unia.
Älkää hermostuko. Sitä jatkuu joku kymmenen vuotta... Kakskymmentä...

Äänestä

poika on vajaa 5kk. Aina silloin tällöin herää kovasti itkien. Mun mielestä se on kausiluontoista eli usein monta päivää putkeen herää itkien, sitten menee taas pari viikkoa tyytyväisenä heräten.

Tietääkseni vauvat alkavat vasta vähän vanhempana näkemään ekoja unia. Saa korjata, jos jollakulla faktatietoa! En nyt jaksanut etsiä linkkiä aiheesta.

Olen järkeillyt omassa pienessä päässäni, että jostain selittämättömästä syystä vauva herää pahasti kesken unien ja huutaa säikähtäneenä kun haluaisi nukkua vielä, muttei osaa rauhoittua uneen kuitenkaan. Meillä on tällä hetkellä sellainen kausi, että aina kesken parvekkeella nukuttavien päikkäreiden alkaa hirveä huuto, mitä en saa loppumaan muuten kuin sylissä heijaamalla (vaunujen heiluttelu ei tähän huutoon auta). Vauva nukahtaa syliin vielä jatkamaan unia.

Äänestä
  • Olen lukenut jostain että jo sikiö näkee kohdussa unia. Muistaakseni alkavat näkemään unia jo raskauden puolessa välissä.

    Myös itsellä on vaavi pari kertaa heränny "painajaisiin". Kyllähän se säikäyttää, mutta ilmeisesti aika yleistä. Joskus hereilläkin vauva voi säikähtää esim. kovia ääniä, ja tulee säikähtänyt itku. Mutta rauhoittuu nopeasti äidin turvallisessa sylissä :)
    Itse kannattaa vain pysyä rauhallisena eikä alkaa panikoimaan.

    Äänestä

voi olla mitä tahansa. meillä muut nukkuivat "normaalisti" mutta ADHD-poika sai näitä selittämättömiä itkunpuuskia. voi olla myös äkillisiä vatsanpuruja tai onko vauvarokko jo sairastettu?? saattaa olla kipuja ja alkava ihottuma kiusii...
heräsitkö itse vauvan itkuun vai herättikö joku outo sinutkin, saattoi olla myöhästynyt lehdenjakajakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeissäni olen kirjoitti:

vauva on vajaa 4kk. yleensä todella tyytyväinen ja nukkuu hyvin. herää normaalisti siinä 9 maissa aamulla.

tänä aamuna, klo 6, vauva heräsi ihan yhtäkkiä ilman mitään tuhinoita. yleensä hän siis tuhisee ennen heräämistä sen verran että itse herään, joten aamuisin ei yleensä itketä lainkaan. yhtäkkiä se alkoi, hysteerinen itku aivan kuin henkeä vietäis. ihan salamana! vauva huusi kovemmin kuin koskaan. aloin itsekin pelästyksissäni itkeä, mies otti jo puhelimen käteen että pitääkö lääkäriin soittaa.

vauva oli ihan lämmin, lähes kuuma niskasta. riisuin huutavan vauvan kokonaan, vaipan myös. ajattelin jos hän heräsi siksi kun on hiki. hän jatkoi huutoa alasti. laitoin puhtaan vaipan, edelleen huusi. sitten otin rinnalle, huutoa vain. halasin vauvaa ja otin uudestaan rinnalle vähän ajan päästä, vaikka hän edelleen huusi.

sitten hän äkisti keskeytti huudon, ja alkoi imeä ihan tohkeissaan, ihan kuin olisi kamala kiire. imi n 10 minuuttia, kiskoi lopuksi rintaa ja nukahti. hetken vielä nukahtamisen jälkeen hengitti ihan tohkeissaan, siis tosi nopeasti. sitten nukkui aamupäivällä normaalisti ja oli muutenkin loppupäivän ihan oma itsensä.

mitä ihmettä toi aamuinen oli? ei se nälkää ikinä hysteerisenä ole itkenyt, ja yleensä mahakipuitkukin on erilaista. ja kun tuo itku alkoi ihan kuin veitsellä leikaten, heti täysillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu