nutro ja karvanlähtö

Ollaan syötetty nyt n. 5 vkoa nutron isojen koirien maintenance ruokaa ja karvaa on alkanutlähtemään ihan tautisesti, nyppimällä koira olisi kalju,karvatuppeineen päivineen.
Kyseessä hoffi.
Siitä lähti jo ennen nutroon siirtymistä hieman karvaa.Ell käytiin 5vkoa sit rokotuksilla ja näytin karvalähdöstä samalla,mutta oli vielä normalia.
Siksi siirryttiin nutroon ,kun kyseessä on leikattu narttu ja pari-3 kiloa pitäisi saada poies.Laihdutusmuonat turvottaa, siis toi kerää kovin viljapitoisesta nestettä.Tolla 27/14 ruualla onkin saatu painoa alas hieman yli kilo ja kakkakin on ollut pientä ja kiinteää .
Koira on kiinteynynyt koska tolla ruualla jakso liikkua paremmin.

Elikkä, voiko nutro todella aiheuttaa tollasta,markkinoidaan turkkiruokana vielä?
Entä onko kokemuksia rc maxi lightista? toimiiko?
Entä eukanuba large maintenance? kai silläkin saa koiran kapeneen ,kun antaavähemmän.
Allergoita koiralla ei ole.
2413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miettiä tuota allergiaa, nimittäin ainakin kyseinen ruoka sisältää vehnää ja maissia http://www.nutro.fi/maxdogintroi.html

Koiralla tietysti karvanlähtö vähintään kerran vuodessa on normaalia, onko tämä sitten sitä? Voisit kuitenkin kokeilla kuuriluontoisesti öljyjä koiran ruuassa, ihan perus rypsiöljy, lohiöljy pidetään erinomaisena, eläinkaupoista saa turkkiin vaikuttavia Mirracoattia tai Viacutania.

Äänestä
  • mirracoattia (vai kuinka sit kirjotetaankin).
    Itse asiassa kaikki kokeillut ruuat on ollut joko maissi tai riisipohjasia.
    Ell suositteli tätä ,kun tosiaan toi kerää nestettä kovin viljapohjasista.
    Jospa sitten kaverilla on oikeasti karvalähtökausi ja uusii sen sitten perusteellisesti, koskaan ei ole ollut näin sikamaista karvanlähtöä.
    Tosin ell kaupassa kehotti jatkamaan vielä sitkeästi 3-4vkoa ja jos vielä lähtee, vaihtaa ruoka.
    Ajattelin vain kysyä täältä.
    Voishinhan kokeilla isojen lammas-riisi ruokaa.
    Harmi, ensimmäisen kerran 4 vuoden aikana silmät ei vuoda ja korvat on puhtaat ja kakka normaalia.
    (aiemmin hills, pro pack,royal (ell asemilta)ja eagle testattu.Näistä joko silmät vuosi,henki haisi,piereskeli tai karmeat läjät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalju kirjoitti:

Ollaan syötetty nyt n. 5 vkoa nutron isojen koirien maintenance ruokaa ja karvaa on alkanutlähtemään ihan tautisesti, nyppimällä koira olisi kalju,karvatuppeineen päivineen.
Kyseessä hoffi.
Siitä lähti jo ennen nutroon siirtymistä hieman karvaa.Ell käytiin 5vkoa sit rokotuksilla ja näytin karvalähdöstä samalla,mutta oli vielä normalia.
Siksi siirryttiin nutroon ,kun kyseessä on leikattu narttu ja pari-3 kiloa pitäisi saada poies.Laihdutusmuonat turvottaa, siis toi kerää kovin viljapitoisesta nestettä.Tolla 27/14 ruualla onkin saatu painoa alas hieman yli kilo ja kakkakin on ollut pientä ja kiinteää .
Koira on kiinteynynyt koska tolla ruualla jakso liikkua paremmin.

Elikkä, voiko nutro todella aiheuttaa tollasta,markkinoidaan turkkiruokana vielä?
Entä onko kokemuksia rc maxi lightista? toimiiko?
Entä eukanuba large maintenance? kai silläkin saa koiran kapeneen ,kun antaavähemmän.
Allergoita koiralla ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu