lienee tänä päivänä todempi kuin tosikuva.
Onko jollakain ammattilaisella tietoa, kuinka suuri osuus silmiemme eteen levitettävistä kuvista on manipuloituja eli kuvavaleita?
tieto vai usko
tosikuva vai kuvavale
Onko jollakain ammattilaisella tietoa, kuinka suuri osuus silmiemme eteen levitettävistä kuvista on manipuloituja eli kuvavaleita?
tieto vai usko
tosikuva vai kuvavale
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todellisuus on tarua ihmeellisempää, miksi siis pitäisi valehdella?
että valhe on osa todellisuutta.
Valinta on sinun...
on sellainen itsepetos,
jota ei tunnusta koskaan itselleen.
Ei, vaikka useampi ihminen siitä huomauttaa.
Valokuvaaja, joka keskittyy intohimoisesti
vaikka kuvaamaan vain kukkia,
VOI tiedostamattaan paeta vaikeita ja rumiakin elämän todellisuuksia jne.
Ensin pitäs määritellä manipulointi. Sen samaistaminen valheeksi on sinänsä jo valhe, totuudellisesti tarkastellen.
Ensimmäisen asteen valhe tapahtuu jo kuvanottohetkellä. Kuvaaja ratkaisee rajauksen, mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. Saattaapi olla silviisiikii, että se tärkein jätetään näyttämättä.
Kaikkia digikuvia käsitellään jotenkin ainakin tummuuden, jyrkkyyden tai terävyyden suhteen. Varsinaista isompaa muokkausta uskon olevan kaikissa mainoskuvissa. Lehtikuvissa vastuulliset kustantajat pistää maininnan kuvamanipuloinnista pienellä kuvan ylle tai alle. Siihen on voitava vain luottaa. Julkkisjuoruteollisuuden hömppälehtien kuvasisältöä en arvioi, mutta niiden kuvien totuudellisuuteen en luota tippaakaan.
Totuuden ja valheen filosofointi jatkukoon alan foorumeilla. Siinäpä riittää jaariteltavaa loppuiäksi. Ja jos meinaa loppua niin välillä voipi käsitellä vaikka elämän tarkoitusta tai miten purjevene liikkuu vastatuuleen. Yhtä suuria mysteereitä kaikki.
luotettava ihmisiin, valokuvaajiinkin.
Uskon minäkin siihen, että suurin osa realistisista valokuvista esittää maailmaa realistisesti, totuudenmukaisesti.
Toivottavasti muistan valokuvien vajavuuden ja rajallisen totuuden seuraavankin kerran kun katson esim. uutiskuvia.
" Ensin pitäs määritellä manipulointi. Sen samaistaminen valheeksi on sinänsä jo valhe, totuudellisesti tarkastellen.
Ensimmäisen asteen valhe tapahtuu jo kuvanottohetkellä. Kuvaaja ratkaisee rajauksen, mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. "
Justiinsa tuohon malliin. Valokuvaus on yhtä manipuloimista alusta loppuun. Kuva ei synny kamerassa, se syntyy kuvaajan korvien välissä. Sitten alkaa manipulointi; rajaus, valotus, kuvakulma jne. ja jatkuu vedostus / kuvankäsittelyvaiheessa kunnes kuva on paperilla. Kuva syntyy kuvaajan päässä ja kaikki muu on pyrkimistä siihen, että kuva paperilla vastaa kuvaajan "visiota". Ja näin se on ollut jo ennen digiaikaa.