Vuonna 1924

240vuotta vanha

Tässä on katkelmia erään maatalouskurssin esitelmäsarjan ensimmäisestä esitelmästä vuodelta 1924 Saksasta. Silloin ei ollut vielä teollisia kasvinsuojelu- ja tuholaismyrkkyjä, mutta niitä kehiteltiin jo kovasti. Esitelmien pohjalta syntyi biodynaaminen viljely. Esitelmien pitäjä on siis kaikkien materialististen tiedemiesten parjaama monilahjakkuus herra Rudolf Steiner. Esitelmäsarja pidettiin maanviljelijöiden pyynnöstä.

"Nykyajan hengenelämä on vaikuttanut nimenomaan maatalouteen hyvin vakavalla tavalla. Varsinkin taloudellisesti se on saanut tuhoisia muotoja, joiden hävittävää merkitystä monet eivät vielä voi aavistaa. Antroposofisen liikkeen pohjalta kasvaneiden taloudellisten yritysten tarkoitus on ollut työskennellä tätä kehitystä vastaan. Yrityksiä perustaneet talousihmiset ja liikemiehet eivät kuitenkaan ole pystyneet täysin toteuttamaan alkuperäisiä aikomuksia, yksinkertaisesti jo siitä syystä, että ajassamme on liian paljon vastavoimia, jotka estävät näiden asioiden oikean ymmärtämisen. Niiden voimien edessä yksityinen ihminen on avuton.

Nykyään on kaikenlaisia kirjoja kansantaloudesta ja ne sisältävät myös maataloutta koskevia lukuja. Niissä selostetaan yhteiskunnallis-taloudellisista periaatteista nähtynä, miten maataloutta tulee hoitaa ja kehittää. Sellainen maatalouteen kohdistuva kansantaloudellisten esitelmien pitäminen ja kirjojen kirjoittaminen on suorastaan mieletöntä. Jokaisen tulisi tiedostaa, että maataloudesta voi puhua sosiaalisessa mielessä vain, kun todella tietää mitä juurikkaan-, perunan- ja viljanviljely merkitsee. Asioitten käsittelyssä on lähdettävä niistä itsestään, ei teorioista.
Puheeni voi kuulostaa järjettömältä ihmisistä, jotka ovat kuunnelleet yliopistossa maataloutta koskevia kansantaloudellisia luentoja. He eivät huomaa, että maataloudesta voi esittää arvionsa vain se, jonka perusteet ovat pelloilla, metsissä ja karjanhoidossa. Puheet kansantaloudesta pitäisi lopettaa, elleivät ne perustu itse asiaan. Leijuttaessa asioiden yläpuolella puheet ovat tyhjiä eikä ole mahdollista päästä mihinkään toivoa herättäviin tuloksiin enempää maataloudessa kuin missään muussakaan.
Mihin perustuu nykyinen usko, että jotain asiaa voidaan käsitellä eri näkökannoilta, vaikka itse asiasta ei mitään ymmärrettäisikään? Se johtuu siitä että elämän eri perustekijöitä ei kyetä löytämään. Esimerkiksi juurikas voidaan kyllä tunnistaa juurikkaaksi, koska sillä on tietty ulkonäkö ja sitä on helpompi tai vaikeampi paloitella ja se sisältää määrättyjä aineita. Silti ei vielä kuitenkaan ymmärretä, mikä juurikas on eikä ennen kaikkea elävää yhteyttä juurikkaan ja pellon ja sen vuoden ajan välillä, jolloin se kypsyy.
Olen usein käyttänyt seuraavaa vertauskuvaa selventääkseni asiaa muilla elämänalueilla. Magneettineulan pää osoittaa aina likimain suoraan pohjoiseen ja toinen etelään. Syytä tähän ei haeta magneettineulasta, vaan koko maapallosta. Sanotaan, että maapallon toisella puolella on magneettinen pohjoisnapa, toisella magneettinen etelänapa. Hölmönä pidettäisiin sitä joka, joka etsisi magneettineulasta syytä sen käyttäytymiseen.
Magneettineulan käyttäytymisen voi ymmärtää vain, kun tietää sen suhteen koko maapalloon. Mutta monissa muissa yhteyksissä ihmiset hyväksyvät ajattelun, jonka magneetineulan kohdalla tajuavat typeräksi.
Juurikas muuttuu mahdottomuudeksi siinä samassa, kun katson sitä vain itseensä rajoittuneena. Sen kasvutapahtuma riippuu lukemattomista kosmisen ympäristön tekijöistä, ei pelkästään maasta. Kuitenkin ajattelemme ja käytännön elämässä toimimme paljolti, kuin olisimme tekemisissä vain rajattujen esineiden emmekä koko maailmankaikkeudesta tulevien vaikutusten kanssa. Eri elämänalat ovat kärsineet tästä suuresti, ja vaikutukset näkyisivät vielä selvemmin, ellei kaiken tieteellisen tietämisen lisäksi ihmisissä yhä olisi jäljellä jotain vaistoista, joiden mukaan he aikaisemmin toimivat."

13

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 240vuotta vanha
    • Silloin ja nyt

      Toisaalta ymmärtää, että vielä 1924 oltiin noin taikauskoisia. Mutta että vuonna 2007 ja vieläpä vuoden loppupuoliskolla...!

      • 240vuotta vanha

        Kyllä se kompassin neula kääntyy magneettisten napojen mukaan myös 2007 luvulla, ei suinkaan taialla. :)

      • kääntyy
        240vuotta vanha kirjoitti:

        Kyllä se kompassin neula kääntyy magneettisten napojen mukaan myös 2007 luvulla, ei suinkaan taialla. :)

        koska kompassi ei ole taikauskoa vaan fysiikkaa.

    • 240vuotta vanha

      http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=238497

      http://www.bioturva.org/uutiset/bitu040129.txt

      http://www.kepa.fi/kumppani/2203/?searchterm=ai*

      http://www.kulma.net/mkevat/mk17/vihreakumous.html

      http://www.bioturva.org/uutiset/bitu031205.txt

      http://www.maailmansivu.fi/uutiset?72

      http://www.maailmansivu.fi/uutiset?968

      http://www.maailmansivu.fi/uutiset?22

      http://www.bioturva.org/art/ydin02.htm

      http://www.bioturva.org/uutiset/bitu050125.txt

      http://www.kepa.fi/uutiset/3090

      http://217.71.145.20/TRIPviewer/temp/TUNNISTE_KK_47_1998_fi.html

    • 240vuotta vanha
    • GMO-ruokiin?

      En ymmärrä, mitä tekemistä Steinerin palauttamalla biodynaamisella viljelyllä on nykyisen tehomaatalouden eli GMO-tuotannon kanssa. Biodynaaminen viljely on maailman vanhin viljelymenetelmä, GMO maailman uusin. Tavallinen luomu on kuluttajan kukkarolle parempi kuin GMO-elintarvikkeet.

      • 240vuotta vanha

        Ihmetyttää, kun puhutaan siitä kuinka halutaan päästä eroon rikkakasvimyrkyistä muuntelemalla itse viljelykasvia ja tehdään kuitenkin samaan aikaan roundup tyyppistä myrkkyä. Miksei biodynaamisesta viljelystä edes puhuta vaihtoehtona? Sehän meitä ihmisiä on pisimpään tähän mennessä onnistunut ruokkimaan, jos ei aleta puhua metsästyksestä ja keräilystä...

        Onko teistä kukaan kuullut sellaisesta vanhasta keinosta pitää rikkakasvit kurissa, että, kerätään rikkakasvien siemeniä ja poltetaan ne tuhkaksi. Sen jälkeen tämä tuhka levitetään pellolle. Samaa jatketaan vuosittain ja neljän vuoden jälkeen ei rikkakasveja enään pitäisi kasvaa. Luonnossa vallitsee kuulemma nelivuotisrytmi monien asioiden suhteen.

        Nykyään ei enään ymmärretä tällaisia asioita, mutta ennen vanhaan maatalouttakin ohjanneen vaistomaisen viisauden aikana ne hallittiin. Silloin osattiin kasvattaa kasveja yhdessä miten haluttiin.

      • yksimielisyytemme

        On totta, että luonnon nelivuotisrytmi tuhoaa rikkakasvit. Olisit tuonut asiasi esille jo muutama vuosi sitten, kun Suomessa ei vielä ollut GMO-maataloutta. Nimittäin olen luomuruuan ystävä, en GMO-kasvien ja -lihojen. Myös seitsemän vuoden viljelykierto on ikivanha keino, ja se sopii öljykasvien ja kaalikasvien viljelykiertoon myös muissa tuotantomuodoissa, ei vain biodynaamisessa.

        Olisi enemmän kuin hyvä, että GMO-siementen maahantuonti ja/tai tuottaminen lopetettaisiin, jotta ihmiset ja luonto säilyisivät yhtä terveinä kuin sata vuotta sitten. Amerikassa on nimittäin havaittu, että GMO-tuotanto heikentää luonnon biodiversiteettiä siitepölysaastunnallaan.

      • ... noin psyykkisesti...

        ... ajtellen, kasvien kannalta on tämä: "Onko teistä kukaan kuullut sellaisesta vanhasta keinosta pitää rikkakasvit kurissa, että, kerätään rikkakasvien siemeniä ja poltetaan ne tuhkaksi. Sen jälkeen tämä tuhka levitetään pellolle. Samaa jatketaan vuosittain ja neljän vuoden jälkeen ei rikkakasveja enään pitäisi kasvaa. "

      • eikä kukaan huomaa?
        yksimielisyytemme kirjoitti:

        On totta, että luonnon nelivuotisrytmi tuhoaa rikkakasvit. Olisit tuonut asiasi esille jo muutama vuosi sitten, kun Suomessa ei vielä ollut GMO-maataloutta. Nimittäin olen luomuruuan ystävä, en GMO-kasvien ja -lihojen. Myös seitsemän vuoden viljelykierto on ikivanha keino, ja se sopii öljykasvien ja kaalikasvien viljelykiertoon myös muissa tuotantomuodoissa, ei vain biodynaamisessa.

        Olisi enemmän kuin hyvä, että GMO-siementen maahantuonti ja/tai tuottaminen lopetettaisiin, jotta ihmiset ja luonto säilyisivät yhtä terveinä kuin sata vuotta sitten. Amerikassa on nimittäin havaittu, että GMO-tuotanto heikentää luonnon biodiversiteettiä siitepölysaastunnallaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000067&posting=22000000028794271

      • juuri tuollainen

      • fguhiojp
        ... noin psyykkisesti... kirjoitti:

        ... ajtellen, kasvien kannalta on tämä: "Onko teistä kukaan kuullut sellaisesta vanhasta keinosta pitää rikkakasvit kurissa, että, kerätään rikkakasvien siemeniä ja poltetaan ne tuhkaksi. Sen jälkeen tämä tuhka levitetään pellolle. Samaa jatketaan vuosittain ja neljän vuoden jälkeen ei rikkakasveja enään pitäisi kasvaa. "

        Tuo tyyppi voisi kokeilla systeemiään ihan käytännössä. Tietysti siinä vaiheessa kun pellon peittää puolen metrin tuhkakerros, niin on mahdollista ettei osa rikkakasveista jaksa enää itää pintaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1650
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1333
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1070
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1069
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      188
      911
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe