kaikille! Lämmin,aurinkoinen päivä takana.Minä olen tässä muistellut sitä päivää,kun sain diagnoosin syövästä.Jotenkin on sekava mielikuva.Olin töissä,työterveyslääkäri(joka oli lähettänyt minut tutkimuksiin)soitti ja kysyi,tulenko vastanotolle..Tiesin heti,että se on syöpää.Sanoin hänelle että tulen,Sitten muistan vain,kun hoipuin jotenkin sekavana esimieheni luo ja änkytin että mun pitää nyt lähteä lääkäriin.Vastaanotolla olin ihan rauhallinen.Toki lääkäri tajusi,etten heti ymmärtänyt täysin,mitä hän kertoi.Hän kirjoittikin minut loppuviikoksi sairauslomalle.Kävelin kotiin päin.Muistan,että tulin eri reittiä,kuin normaalisti.Kiersin metsän kautta.Istuin välillä kalliolla ja soitin miehelleni,sanoin,eikö riitä,että sinulla on syöpä,ja mun siskoilla.Kotona aloin vain touhuta jotain ja selitin miehelleni että nyt on mun vuoro sitten.Edessä ne hoidot ja kaikki.
Yöllä tulikin itku ja aamulla olin tyytyväinen,että lääkäri oli viisaana kirjoittanut minut sairauslomalle.
Miten teillä ,vasta sairastuneilla ja aiemmin sairastuneet.Muistatteko vielä sen päivän ja tunteet .Ja haluatteko kertoa,puhua siitä.
Yöllä tulikin itku ja aamulla olin tyytyväinen,että lääkäri oli viisaana kirjoittanut minut sairauslomalle.
Miten teillä ,vasta sairastuneilla ja aiemmin sairastuneet.Muistatteko vielä sen päivän ja tunteet .Ja haluatteko kertoa,puhua siitä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Romahdin täysin,sillä olin just alkanut saada asiani kuntoon,kun sain tietää. Miksi minä!?!
7.9.06 gynegologi kirjoitti lähetteen mammografiaan.
viisivuotta siitä. Minä taas ajattelin, niin että miksi en MINÄ, kun moni muukin sairastuu.Elämäähän tää vaan on ja kaikki on otettava vastaan välillä hammasta purren mutta minkäs sille mahtaa.
mammossa,laittoivat suoraan ultraan,ja ohutneula näytteeseen.Kysyin lääkäriltä onko se syöpä,hän oli selin ja vastasi kyllä.Muuta emme puhuneet.Kävelin kotiin.Oli kuin olisi astunut itsestään ulos.
minullekin jo ultran jälkeen,kun otettiin neulanäyte,sanottiin,että valmistaudu henkisesti,että se on syöpä.
En kuitenkaan osannut valmistautua,tiesin mutta en myöntänyt itselleni.
Muistan kuinka tulin lääkäriltä, kun olin saanut varmistuksen syövästä. Menin pyytämään jotain rauhoittavaa, ja lääkäri kirjoitti sairaslomaakin. Oli helmikuu, aurinko paistoi. Minusta tuntui, että minä olen eri todellisuudessa kuin muut ihmiset. He vain riensivät sinne tänne, eivätkä tienneet että minä varmaan kuolen kohta. Ja sen muistan, kuinka joka aamu toivoin, että olisinkin vaan nähnyt painajaista, ei mulla mitään syöpää tietenkään ollut!
tuntemuksia oli minullakin silloin.
Kaikkein kauheinta oli herääminen aamuisin, kun vielä unenpöpperössä ja muissa maailmoissa auoin silmiäni, ihailin toukokuista auringonpaistetta ja olin jopa hyvällä mielellä - kunnes yhtäkkiä todellisuus löi rautakangella takaraivoon: minulla on syöpä! Se joka-aamuinen shokki toi lähes fyysisen pahoinvoinnin.
Pitkään kesti tottua ajatukseen, mutta näköjään aika tekee kyllä tehtävänsä.
Sain kirjeen kotiin yliopistollisesta sairaalasta leikkauksen jälkeen kun patologi oli tutkinut jääleikkeeni ja se meni näin, Hyvä Rouva X, teillä on todettu pahanlaatuinen syöpä, pyydämme teitä ilmoittautumaan ensi maanantaina sytostaattipolille ja mukana oli lehtinen jonka nimi oli ohjeita munasarjasyöpä-potilaalle.
Siinä minä sitten istuin kirjeeni kanssa kuin hidastetussa filmissä keittiön pöydän ääreen ja istuin siinä tuntikausia keräten rohkeutta soittaa lääkärille, minkä teinkin ja sen jälkeen mietin kuinka kertoisin tiedon lähimmäisilleni.
Näin se tapahtui minulle!
Olin juuri aamulla nostanut käteni pystyyn, kun aattelin että en koskaan ole tehnyt näin.
Ja siinä se oli, kyhmy, heti olin varma rintasyövästä. Menin käymään töissa ja sanoin
että nyt alkaa kohta syöpähoidot, eivä uskoneet, mutta totta se oli