Rio de Janeiroon?

Kiinnostais lähteä Rion tunnelmiin. Kuinkas vaarallista siellä on nykyään, uskaltaaks yhtään liikkua yksin päivällä (illalla ja yöllä en tietenkään) esim muualla ku ihan Copacabanalla tai siellä missä muutkin turistit?

Mulla pitkä tumma tukka, mahdollisesti rusketus ku lähen. Miten pitää elehtiä, miltä näyttää, miten liikkua ja missä ettei tule ryöstetyks ja kusetetuks? Mitä tehdä jos joutuu kinkkiseen tilanteeseen?
31062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Antaa tarvittaessa vyölaukkunsa ja tavaransa pois sillä asenteella pärjää eikä pidä mukana kuin välttämättömän kämpässä tavarat silloin kuin voi.Hyvin pärjää ja tunnelma pararanee kuin pimeys tulee ylle rio on sammumaton kaupunki.

Äänestä
  • HEI,MINKÄ HINTASTA RUOKA JA ASUMINEN ,ONKO GUEST HOUSEJA ?

    Äänestä

  • Hei!
    Palasin keskiviikkona kymmenen päivän Rion matkalta ja voinen kertoa omista kokemuksistani kaduilla ja rannalla. Väkeä oli paljon liikkeellä eikä väkivaltatilanteita tullut vastaan. Mutta varovaisuus kannattaa: ei kelloja eikä koruja, rahat piilossa ja vain sen verran kuin tarvitsee mukana, pieni seteli kädessä mahdollista ryöstöä varten, paita peittona ettei näy taskut, vyölaukut, laukku seinän puoleisella olalla jne. Passi kannattaa jättää hotelliin ja pitää mukanaan vain passin valokopiota. Yksin liikkumista en myöskään suosittele. Kuulin kylläkin että eräs slovakki ryöstettiin Copacabanalla keskellä päivää. Kaksi poikaa tuli puukolla uhaten ja he veivät kaiken mahdollisen. Mitä ruokaan tulee, niin Copacabanan lähistöllä - ainakin Rua Siquiera Camposilla on ruokapaikkoja, joissa erinomaisista valikoimaista maksetaan painon mukaan. 20 realilla eli alta kymmenellä eurolla syö jo hyvin.
    Toivottavasti matkasi onnistuu!
    Copacabana

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka*vaarallista kirjoitti:

Kiinnostais lähteä Rion tunnelmiin. Kuinkas vaarallista siellä on nykyään, uskaltaaks yhtään liikkua yksin päivällä (illalla ja yöllä en tietenkään) esim muualla ku ihan Copacabanalla tai siellä missä muutkin turistit?

Mulla pitkä tumma tukka, mahdollisesti rusketus ku lähen. Miten pitää elehtiä, miltä näyttää, miten liikkua ja missä ettei tule ryöstetyks ja kusetetuks? Mitä tehdä jos joutuu kinkkiseen tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu