Onko totta

jälleensyntyminen?

Jos aloitamme tutkimusretken Uuden aikakauden liikkeen sekä myös itämaisten uskontojen peruskäsityksistä, on se hyvä aloittaa jälleensyntymisestä. Tämä oppi on nimittäin taustalla lähes kaikessa Uuden aikakauden opetuksessa ja se on myös itämaisen maailmankuvan eli hindulaisuuden ja buddhalaisuuden perususkomus. Sen yleisyydestä on arvioitu, että länsimaissa ihmisistä n. 25 % uskoo siihen, mutta Intiassa ja muissa Aasian maissa, joista tämä oppi on peräisin, on luku tietenkin paljon suurempi. Siellä, eli lähinnä Intiassa ja muissa Aasian maissa, jälleensyntymistä onkin opetettu perusteellisesti jo ainakin 2000 vuoden ajan, ja ilmeisesti se tuli yleisesti hyväksytyksi n. 300 e.Kr., ei juuri sitä ennen.

Kun on kyseessä käsitys jälleensyntymisestä, perustuu se joka tapauksessa siihen, että meidän elämämme uskotaan olevan jatkuvaa kiertokulkua. Sen uskotaan olevan jatkuvaa kiertokulkua, niin että jokainen syntyy maan päälle yhä uudelleen ja uudelleen ja saa uuden ruumiillistuman aina sen mukaan, miten hän on elänyt entisessä elämässään. Kaikki se paha, mitä meille tänään tapahtuu, pitäisi vain olla seurausta aikaisemmista tapahtumista ja siitä, että joudumme nyt niittämään sitä, mitä aiemmin olemme kylväneet. Vain jos koemme valaistumisen ja samalla vapaudumme kiertokulusta, eli saavutamme mokshan, ei tämä kiertokulku jatku kohdallamme ikuisesti. (Länsimaisessa käsityksessä ei niinkään painoteta mokshan saavuttamista. Sensijaan täällä jälleensyntyminen nähdään myönteisessä valossa, eli lähinnä mahdollisuutena kehittyä ja kasvaa henkisesti. Sillä ei ole samanlaista negatiivista sävyä kuin yleensä idässä on.)

Mutta mitä ajatella jälleensyntymisestä; onko se todella totta vai ei, ja kannattaako siihen uskoa? Yritämme etsiä vastausta tähän asiaan tulevilla riveillä.

http://koti.phnet.fi/elohim/jalleensyntyminen

3

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sive Lee

      Kannattaako uskoa esimerkiksi Jeesukseen ja Jumalaankaan? Vastauksia tuohon ja muihinkin kysymyksiin on varmaan tasan niin monta kuin on ihmisiäkin, jollei enemmänkin.

      Mihin muuten uudestisyntyvät syntyvät tai miten Herra herättää kuolleet jos vaikka joku hervoton asteroidi pyyhkäiseen maan olemattomiin? Loppuuko siihen sielunvaellus ja pistetäänkö taivaan portit kiinni?

      Miten käy saatanalle jonka on moni väittänyt asuvan maapallon ytimessä? Monen mielestä varmaa dokumentointia on tapahtunut ainakin Venäjän kaivoksilla.

      p.s. joitain asioita voi pohtia vaikka loputtomiin ilman mitään merkitystä

    • Telegod

      Noissa jutuissa on virheitä ja yleistyksiä. Kirjoittaja ei taida olla niin kauhean perehtynyt. En nyt jaksa alkaa listaamaan niitä ongelmia tuossa kirjoituksessa kun on pitkä aika kun sen viimeksi luin ja nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Jälleensyntymä on yhtä totta kuin Jeesus ja raamatun Jumala. Tai no, ennemmin uskoisin silti jälleensyntymään kuin Jeesukseen...

      • matteus 11:14-15

        Jeesus sanoo näin raamatusa:matt11:14"ja jos tahdotte ottaa vastaan:juuri hän on Elia,jonka on määrä tulla" 15:"Jolla on korvat se kuunnelkoot".
        muutaman muunkin tyypin kerrotaan kai tulevan ja menevän kyseisen kirjan mukaan, mutta koko kristikunta ei ota tätä asiaa näkeviin silmiinsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      452
      4901
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1742
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1478
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1357
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1248
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      894
    Aihe