" Komisario esittää rankkoja keinoja rattijuopumusten vähentämiseksi.
- Rattijuopumusten määrä räjähtää käsiin, jos mitään ei tehdä, sanoo komisario Jyrki Haapala. (HANNU MIETTINEN)
- Rattijuopumusten määrä räjähtää käsiin, jos ei nopeasti tehdä radikaaleja toimia, sanoo komisario Jyrki Haapala.
Hän toimii Varkauden järjestyspoliisi- ja lupahallinto-osaston johtajana, mutta on työskennellyt pitkään myös liikkuvassa poliisissa.
- Suomen liikenneturvallisuus voi tällä hetkellä huonommin kuin koskaan. Rattijuopumukset ja törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset lisääntyvät hurjaa tahtia. Eikä poliisin tietoon tule tapauksista kuin jäävuoren huippu, Haapala huomauttaa.
Tarrat näpertelyä
Kuopiolaiset Merja ja Jukka Syrjänen arvostelivat keskiviikon Iltalehdessä päättäjiä siitä, ettei rattijuopumusten vähentämiseksi tehdä juuri mitään. Heidän tyttärensä menehtyi rattijuopon uhrina pari vuotta sitten.
- Ymmärrän hyvin heidän kritiikkinsä, Haapala sanoo.
Hänen mukaansa nyt tarvitaan tiukkoja toimia, jos rattijuopumuksia halutaan suitsia.
- Siihen eivät mitkään viinapulloihin liimattavat varoitustarrat auta. Sellainen on pelkkää näpertelyä.
Myyntiä rajoitettava
Haapalan mukaan nopein keino olisi rajoittaa alkoholin myyntiä viikonloppuisin, joihin rattijuopumukset painottuvat.
- Alkoholin saatavuus on tehty liian helpoksi. Sellaista kyläkauppaa ei olekaan, missä ei keskikaljaa myytäisi.
Haapalan mallissa Alkon ovet suljettaisiin perjantai-iltana ja avattaisiin maanantaiaamuna. Oluen myynti puolestaan pitäisi lopettaa viikonloppuisin kaikissa myyntipisteissä.
- Se tarkoittaisi, että alkoholia myytäisiin viikonloppuina vain ravintoloissa valvonnan alla.
Haapala korostaa, ettei kukaan kuole sen takia, ettei kaljaa saisi kaupasta viikonloppuna.
- Mutta moni kuolee sen tähden, että saa. Se näkyy rattijuopumuskuolemien lisäksi myös hukkumisina ja lisääntyvänä perheväkivaltana.
Haapala ihmettelee, miksi huoltoasemilla ylipäätään pitää myydä olutta.
- Ne on tarkoitettu autojen ja perheiden huoltamiseen, mutta nykyään niiltä ei tahdo saada öljyä autoonsa, toisin kuin kaljaa. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709056537879_uu.shtml
Tämä olisi mielestäni myös hyvä ja fiksu ratkaisu, pelkästään elokuussa helsingissä jäi rattijuoppoudesta kiinni 280 ihmistä ja tämä on vain jäävuorenhuippu.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Rattijuopumukset on lisääntyneet hälyttävää vauhtia. Lehdistä saa lukea jokapäivä miten rattijuoppo on kaahaillut ja ajanut 180km/h poliiseja karkuun, mutta en ole onneksi koskaan lukenut että rattijuoppo olisi päässyt heitä karkuun. Mutta se on aivan totta että poliisien nykyiset resurssit eivät riitä tarpeeksi rattijuoppojen metsästykseen.
Jos tämä komisarion ehdottama viinan myyntikielto viikonloppuisin tulisi niin se varmasti toisi asiaan helpotusta eikä minullakaan luonnollisesti olisi mtn tätä vastaan.
kuriiin tarrojen tai myynnin rajoitusten avulla? Sarkastisesti voisin ehdottaa, että lisätään tarrojen määrää...
Tottahan tuo komisario laukoo ja totuus on harvoin kivaa kuultavaa. Rattijuopumus ja alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt väkivallanteot on suomalaisille paljon terrorismia suurempi turvallisuusuhka.
En itse osaa sanoa mikä olisi oikea tapa puuttua rattijuoppouteen. Tarrat? Siitä vaan, mutta eiköhän kaikki jo tiedä alkoholin vaarat? Myynnin rajoittaminen? Henkilökohtaisesti sillä ei ole suurtakaan väliä vaikka rajoitettaisiinkin. Mutta jos alkoholin myyntiä rajoitetaan, niin sitten sitä ostetaan arkena enemmän myös viikonlopun tarpeiksi. Pahimmillaan se tuo myös pimeän pullon kauppiaat takaisin torien kulmille päivystämään.
Mutta henkilökohtaisestikaan en ihan ymmärrä miksi jokaisella huoltoasemalla pitää olla myynnissä olutta.
myynnistä kun se kuitenkin on, niin hyvä tulonlähde ei sitä huoltoasemaa pidetä pystyssä pelkästään polttoaineen hinnalla, josta ei itse rahallista hyötyä ole kovinkaan paljoa, mutta ihmniset jotka käyvät kaljansa huoltoasemalta ennen kuin lähtevät mökille saunomaan/illanviettoon yms ovat hyvä tulonlähde, joka luo katetta palveluverkon ylläpitämiseksi. Ja ei rajoituksilla saada ihmisten mieliä toimimaan yhtään viisaammin, se lähtee ihmisestä itsestään ja heijastuksena yleisestä kulttuurista ja hyväksynnästä, se pitää iskostaa ihmisten aivoihin, että he tekevät väärin ajaessaan ja nämä rattijuopumuksesta kiinni jääneiden nimet pitäisi julkistaa ja näin saada enemmän ihmisille riskiä ja jopa pelkoa ajaa humalassa, sillä jokainenhan tietää, että tällaisesta häpeästä ei pääse kuin ajan kanssa eroon ja tapaansa parentamalla ja tavasta saa kuulla ja ehkä jopa tunteakkin nahoissaa...
Totesinkin etten tiedä miten asia pitäisi ratkaista.
En minä ketään syyttänyt, pohdin vain onko se tarpeellista joka huoltamolla.
Mutta totta on, että jos osa huoltamoista luopuu oluen myynnistä, asiakkaat hoitavat tankaamisetkin niillä huoltamoilla joista saavat myös mäyriksen matkaan.
Tilanne on ongelmallinen eikä siihen ole helppoa ratkaisua. Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin pitäisi muuttua, mutta se ei onnistu pelkällä valistuksella tai myynnin rajoittamisella... Se on sukupolvia kestävä prosessi.
Kasvavassa sukupolvessa on jo pieni muoti-ilmiö olla täysin raitis... Eli suomalaisten suhde alkoholiin saattaa hyvinkin muuttua vuosikymmenien aikana.
Rattijuopumus näyttää olevan maan tapa.
Tavasta päästäsiin osittain eroon, jos törkeissä rattijuopumustapauksissa ajoneuvo tai sen arvo tuomittasiin valtiolle menetetyksi.
" Tavasta päästäsiin osittain eroon, jos törkeissä rattijuopumustapauksissa ajoneuvo tai sen arvo tuomittasiin valtiolle menetetyksi. "
Poliisillahan on tälläinen käytäntö jo olemassa, mutta tätä sovelletaan yleensä vain toistuvissa tapauksissa.
Tutkimusten mukaan paras ehkäisy keino rattijuopumuksiin, väkivaltaan tms. on alkoholin saannin rajoittaminen.
Alkoholin myynnin rajoittamista viikonloppuisin olisi mielestäni vakavasti harkittava käyttöön otettavaksi, tämä vähentäisi huomattavasti väkivaltarikoksia, rattijuopumuksia, ja kuolettavia alkoholimyrkytyksia jne.. Kyllä komisario puhui aivan asiaa.
on rattijuoppous, poliisijohtohan on antanut mallia muille tyyliin työajalla kapakkaa.