väärässä, vai en? Olen tutustunut uusiin lepakoihin muutettuani tänne helsingin suunnalle, mutta kuinkas ollakkaan tuntuu, että jokaisella on jotain ongelman tynkää. Joko alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia, tai sitten vaan on muuten niin päähänpotkittu ja elämä mättää. Mistä ihmeestä tämä johtuu. Ja suhteessa elävätkin ihmetyttää, kun olen saanut sen kuvan, että ei välitetä toisen tunteista laisinkaan, vaan pokaillaan toisia minkä keretään. Mistä tälläinen ilmiö? Ja lopuksi toivon kaikille onnettomille parempaa tulevaisuutta ja koittakaa löytää se elämän kultainen tie ja kaikki lähtee omasta itsestänne.
olenko
täysin
443780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Eihän siellä maalla ole kuin mustikki ja mansikki. Täällä kun joutuu kilpailemaan asunnosta, työstä ja ihmisistä, niin ei ihme että herkimmät sielut helisee. Täällä täytyy olla kova, vaikka sisimmältään on pehmis.
Siis pitää olla jotain mitä ei ole.Sillonhan koko elämä on näytelmää.
aika ylimielisesti sanottu...
ja jos on suhteessa niin mitä sitä enää kilpailemaan muista... mitä järkeä kilpailla kaikesta... kyllä sitä muuallakin kilpaillaan mut silti jos on tyttöystävä jo niin muihin ei kosketa... kummaa touhua...
Pienellä paikkakunnalla, vähemmän ihmisiä, vähemmän asuntoja, vähemmän työpaikkoja, kuin Helsingissä (tai pk-seudulla laajemmin). Siis siellä "mansikkien ja mustikkien" keskellä sitä kilpailua vasta onkin...
Tavanomaisen tervejärkisiäkin lesboja löytyy, myös Helsingistä. Mutta itsekin olen törmännyt jollain lailla "ongelmaisiin" lepakoihin ympäri Suomea. Johtuneeko siitä, että ns. alakulttuurimme pyörii pitkälti ravintolaelämän ympärillä. Muuta kautta kaltaisiinsa törmääminen on vaikeampaa. Varsinkin jos ei ole superrohkea ja täysin avoimesti kaapista ulkona.
Heteroillahan on helpompaa löytää kumppani opiskelun, työn tai harrastusten kautta. Joten ei ehkä tarvitse vain kapakka ilmapiirissä etsiskellä onneaan. Tosin niitä alkoholi- ja mielenterveysongelmaisia on kyllä heteroissakin.
Yleensäkin ihmiset taitavat olla enemmän tai vähemmän rikkinäisiä ja omituisia oli sukupuolinen suuntautuneisuus mikä tahansa...
Olen muutaman vuoden ulkomailla olon jälkeen palannut pääkaupunkiseudulle ja tutustunut lesbokuvioihin täällä netin ja tapahtumien kautta. Muutama netin ja lehti-ilmoistusten kautta syntynyt tutustuminen ja tapahtumissa pyöriminen ovat antaneet juuri kuvan kovin ongelmaisista ihmisistä: hirvittävän usein alkoholi, myös mielenterveysongelmat (masennus- ja itsetuntovaivat, lääkityt tai hoitamattomat traumat), kuvitellut tai todelliset ulkonäköongelmat tai jo ensi hetkistä paljastunut sairaalloinen mustasukkaisuus, järkyttävä kyynisyys ja tiukka tarve karsinoida jonkin pienenpienen "oikean" olemisen tavan mukaan. Uskottomuus ihan kumppanin nenän edessä on karmean kyynistä. Tuoreen lihan metsästäminen vain huviksi ja meriitiksi. En ole näin karmeaa lesbokulttuuria kokenut missään muussa maassa jossa olen asunut (USA, Ruotsi, Hollanti, Italia, Espanja, Kaakkois-Aasia).
Onneksi löysin oman rakkaan ihan muualta kuin "virallisista" lesbokuvioista. Ei todellakaan ole enää halua liikkua "piireissä" täällä. Toivomme myös kaikille lesboille parempaa tulevaisuutta, mutta valtavaa asennemuutosta se vaatii.
Voi kuule, tuo ei ole pelkästään pääkaupunkiseudun ongelma. Musta tuntuu että sama ilmiö on jokaikisessä kaupungissa (Suomessa siis).
Jos olet lesbo niin se samalla jostain ihmeen syystä yleensä tarkoittaa samalla myös sitä että sulla on oltava alkoholi-ongelma, depressio, traumaattinen lapsuus/nuoruus ja asenne että kaikkia voi panna eikä ole väliä jääkö kiinni siitä.
Ei taida tyttö tietää että mielenterveysongelmat eivät todellakaan ole mikään oma valinta. Eikä valinta lainkaan. Ilmeisesti olet syntynyt kultalusikka suussa tai et omaa minkäänlaisia geenejä perinnöllisiin sairauksiin. Kaikilla katsos tilanne ei ole ihan sama.
Mutta se on toki hyvä, että olet muuttanut tänne etelään ja huomaat että kappas, täällähän on paaaaljon erilaisia ihmisiä. Se meinaan avartaa ainakin toivottavasti elämänkatsomustasi. Ja ehkäpä ikä tekee lopulta tehtävänsä. Tosin älä pelkästään siihen luota. Kaikki eivät aikuistu koskaan.
Vaikka asunkin pääkaupunkiseudulla, en koskaan ole noissa piireissä liikkunut, enkä aio liikkuakaan. Liikuskelen ihan vain ihmisten keskuudessa. Kaikkien ihmisten.
on varmaan geeneissä? Vai olisiko edes jotain josta voi ihan itse ottaa vastuuta omassa käyttäytymisessään?
kaikkiko on perinnöllistä jopa kumppanin pettäminenkin.Hei haloo, kyllähän se niin on että ihminen itse se etukädessä on oman elämänsä herra.On mitä on ja tekee mitä tekee,tai ei ole mitään eikä tee mitään.
Vain ja ainoastaan mielenterveysongelmia.
vain ja ainoastaan mielenterveysongelmia.
Tule äkkiä pois sieltä stadista ennen kuin sustakin tulee mielenterveysvikainen alkoholisti.
Ai landelle työttömäksi mielenterveysvikaiseksi alkoholistiksi? Kaupunkivaihtoehdosta puuttuukin tuo ensimmäinen rasti. Aina ei voi sattuneista syistä valita missä kaupungissa tai maassa asuu.
sitä stadissakin olla työtön. Kyllä se on ihan itsestä kiinni, missä piireissä liikkuu ja ketä tapaa. Itse en ole törmännyt yhteenkään alkoholistiin enkä mielenterveysvikaiseen lesboon.
ottaen minusta sinulla on itselläsi pieni asenneongelma. Mielialat ja itsetunto voivat vaihdella mutta se ei tarkoita etteikö ihminen voisi siitä huolimatta ja kaikkiaan olla upea, ihana ja tutustumisen arvoinen. Kaikille ei elämä ole yhtä helppoa. Tule puhumaan sitten, kun itse olet ylittänyt koettelemuksia ja esteitä, joista me/te/he olemme kokeneet.
Noin! Veit sanat suustani! = )
ihmisiä... Tietenkin, joopa joo. Eipä voi latteampaa kliseetä enää tähän löytää. Ap kertoo aivan asiallisesti havainnoistaan, eikä ole ainoa joka asian on huomannut ja sitä pohtinut. Alkoholi- ja muiden ongelmien vähätteleminen ei niitä paranna, pikemminkin päinvastoin. On vastuutonta kehottaa ketään sulkemaan silmiään toisen ongelmilta, ja vielä vastuuttomampaa kehottaa vain hyväksymään ja ryhtymään suhteisiin esim. alkoholiongelmaisen tms. kanssa, paitsi teitenkin jos itse sattuu myös olemaan itsetuhoinen tai itseään kaikkivoipaisena pitävä hölmö.
kun ei halua uskoa miten laaja ongelma onkaan.Apua olisi saatavilla,muttei vaan yksinkertaisesti saa itsestään irti että hakisi apua ja sitten tyydytään vain surkuttelemaan.Koettelemuksiahan on ja tulee olemaan jokaisella ihmisellä elämänsä varrella,sitähän tämä kaikki on.Mutta kun tuntuu että jotkin alkoholiongelmaiset/mielenterveys ongelmaiset ovat sitä mieltä ettei kellään voi olla asiat niin huonosti kun heillä.Kaikilla meillä tulee vaikeita asioita koettavaksi,mutta niistä on vaan tie ylöspäin.
hölmöä. Ohittakaa minut ja stadi ihan suosiolla. Tuo omahyväinen asenne ei ainakaan ketään auta. Ei se alkoholiongelma tai mielenterveyden ongelma valitse ketään tai sitä valita. Joku päivä saatat olla sillä toisella puolella. Ei ihmisten sulkeminen pois auta ketään, vaikka jokainen joutuu ongelmansa selvittämään.
Kokeile Lappia. Vaikka olen kuullut huhuja, että sielläkin on ihmisiä ongelmineen.
kuin hutkit! Googleta vaikka ihan perusasioita ja oikeita faktoja esim. masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista.
"Joku päivä saatat olla sillä toisella puolella."
- nimenomaan! elämä on sen verran hauskaa ja viihdyttävää, ettei kuule mene kauankaan, kun heräät sieltä toiselta puolelta, jollet muuta asennettas.
olin itsekin ennen aika ylimielinen, enkä sietänyt heikkouksia ihmisissä, ärsytti lähinnä, että "joku ei viiti otta itseään niskasta kiinni" jne, kunnes jouduin itse läpikäymään jotain, joka vei pohjan kaikelta entiseltä, enkä paljon enää nenääni nyrpistäen katso muita henkisesti ahdistuneita.kyllä se elämä opettaa ja koulii ihmistä, kun se läksyttämistä tolleen kerjää.
nyt paljon paremmin voivana olen iloinen etten enää kärsi SYDÄMETTÖMYYDESTÄ:)
joskus elämässäsi koittaaä sellainen aika, että sairastut vakavasti psyykkisesti (koska ihan kuka tahansa voi sairastua) niin muistanet silloinkin allaolevan mielipiteesi XD Aika pinnallista teinimeininkiä. Mutta olinhan minäkin joskus teini, mutta en tyhmä sellainen. Onnekseni.
"vielä vastuuttomampaa kehottaa vain hyväksymään ja ryhtymään suhteisiin esim. alkoholiongelmaisen tms. kanssa, paitsi teitenkin jos itse sattuu myös olemaan itsetuhoinen tai itseään kaikkivoipaisena pitävä hölmö"
asiasta, sanon noin. Ei kannata kuvitella voivansa muuttaa ketään silloin kuin asiantuntija-apu on tarpeen, mutta tärkeintä aina on ongelman tunnistaminen/tunnustaminen ja oma motivaatio. Tässä ei ole mitään ylimielistä, sen ymmärtää jokainen ongelmia nähnyt ja kokenut.
annoit teksissäsi ymmärtää, että kenenkään ei mielestäsi pidä alkaa seurustella esim. mielenterveysongelmaisen kanssa.
viestit ja kirjoittajat sekaisin..
sellaista, jos voi valita. Sehän olisi mielipuolista! Kokemusta on. Masennuskin, vakava masennus siihen liittyvine ongelmineen (itsemurhan uhka, passivoituminen, jne.) on sellainen taakka läheisille, ettei sitä toivo kenellekään. Bipolaarinen häiriö taas edellyttää niin tunnollista (valvottua?) lääkkeiden ottoa jotta isompia ongelmia tule, ettei pitäisi käyttää alkoholia tms. lainkaan. Riski on suuri kuitenkin ja aina pitää olla varuillaan. Jne.
toki. Kovasti kyllä vaikutat mustavalkoisesti kategorisoivan ihmisiä terveisiin ja sairaisiin. Mitäs sitten jos kumppani on suhteen alkaessa ja jatkuessakin terve, mutta sairastuu jossakin vaiheessa? Pitäisikö mielestäsi suhde lopettaa toisen sairastumisen vuoksi?
Jos sairastunut esim. jääräpäisesti kieltäytyy hoidosta (yleistä alkoholiongelmissa) en jäisi tuleen makaamaan. Jokainen tekee omat päätöksensä omine perusteineen, tapauskohtaisesti. Minun tehtäväni ei ole kategorisoida ketään, kerron oman näkemykseni kokemusteni pohjalta - kukaan muu ei minulle voi sanoa että "väärin koettu". Yleisellä tasolla olen juuri sitä mieltä mitä olen jo sanonut, enkä aio tätä enää vatvoa.
väärässä? jos aivokäyrä näyttää tasaista viivaa, saattaa tulla tälläistä tekstiä. Jokainen tietysti valitsee oman seuransa ja jokaisella on omat ongelmansa. Kadulla kun kävelee ja liukastuu banaaninkuoreen ja lyö päänsä ja kuolla kupsahtaa, on on näitä elämän riskejä vaikka kuinka paljon.
"Kaikilla meillä tulee vaikeita asioita koettavaksi,mutta niistä on vaan tie ylöspäin."
Näinhän se on, ketään ei auta jos vielä ruvetaan halventamaan ja tiedä häntä kuinka todellisia lesbopiireissä on tälläiset ongelmat. Ongelmat voi todeta ja tukea antaa tai vihjata terapiaryhmien olemassaolosta, mutta tuollainen alentuva suhtautuminen, että oletetaan automaattisesti jonkun olevan taakka läheisille on järkyttävää luettavaa, onneksi kaikki ongelmat ei ole pysyviä jos niin käy, myötätuntoa siinä eniten tarvitsee, seurustella nyt ei tietenkään tarvitse jos ei kerran halua.
Apua ei todellakaan ole kaikille saatavilla. Esim. masennuksen suhteen julkisen puolen lääkäreillä on sellainen linja, että sulkeutuneessa vaiheessa oleville tarjotaan hoitoa (siis niille, jotka eivät sitä suostu tai jaksa ottaa vastaan) ja ne jotka itse terapiaa pyytävät ohjataan ovelle, koska ovat niin reippaita että jaksoivat ihan itse lääkäriin tulla.
Yksityiselle puolelle taas ei kaikilla ole varaa.
Jokaisella...kyllä se niin, on että ongelmien määrä ei riipu ja korreloi mitenkään lesbouden kanssa.
kannattaisi tutustua muihinkin ihmisiin ja tehdä vertailuja.
Asettelet itsesi toisten yläpuolelle,-mieti onko sulla siihen varaa?
Miten itse muuten määrittelet alkoholi- ja mielenterveysongelman?
kaupunki, paljon ihmisiä ja paljon lesboja paljon heteroita, paljon ongelmia, paljon hyvää, paljon kaikkea. Se on isojen kupunkien juttu, että tuntuu että kaikki on kaikki. Ne jotka käy stdaissa kesäisin vain lintsikeikalla, eivät näe koko kaupunkia, ja ne jotka käyvät mamassa eivät näe koko stadin lesboja, jne.
Kaupunki on aina kuin sipuli, päällä on paljon, ja sydän löytyy kun vähän aikaa asiaan syventyy. Täällä on kaikkea, joka makuun ja mauttomuuksiin. Mutta täällä on hyvääin ja kaunistakin ja jos sinä lyöt leiman lesboihin sillä arviolla mitä olet nyt muutettuasi tajunnut, sinä menetät paljon.
Hiukan enemmän avaruutta mieleen, vaikka sieltä maalta ja sen selkeydestä tulee kaupunkiin, ja kaikki tuntuu olevan niin kauhian paljo vääri, niin anna aikaa itsellesi ja stadille. Tämä on kaunis kaupunki, ihmisineen kaikkineen.
Haahaahaa, salli mun nauraa! Et ole tainnut paljoa matkustella? Vanha klisee, se avartaa, pitää hyvinkin paikkansa. Helsinki on yksi kuppanen ja hidas tuppukylä. Vinkkinä, ihan euroopastakin löytyy suurkaupunkeja. Suosittelen vierailemaan esimerkiksi Berliinissä, Damissa ja Lontoossa, ihan ajan kanssa.
Helsinki on Suomen isoin kaupunki, jos tässä puhuttiin muiden maiden Helsingistä niin sitten olen samaa mieltä kanssasi, Suomen Helsinki ei ole maailman isoin kaupunki.
yksi helsinkiläinen kunnollinen, nätti ja fiksu nainen, vapaa sellainen.
Minulla ei ole alko-ongelmaa, ei huumeongelmaa, ei mielenterveysongelmaan. Asunto, työ ja opiskeleasiat ovat täysin kunnossa, itsetunto kunnossa, olen uskollinen, luotettava ja huumorintajuinen. Minun kanssa on helppo jutella ja olen ymmärtäväinen.
Mutta mutta...EI auta. Näköjään ei kovin montaa naista kiinnosta, kun ei kamalasti noita vastauksia tipu tuonne ilmoituksiini...Tämä on varmasti tätä mainitsemaasi kyynisyyttä?? Tai sitten varmaankaan ketään ei oikeasti kiinnosta tällainen nainen. Halutaan mielummin renttu, uskoton ja ei-niin-kovin älykäs nainen. Minä en ainakaan:) Tai sitten olen liian pelottava, pitäisi olla vähemmän kunnollinen...
treffi-ilmoja tässä palvelussa ja oikeesti, se oli todella vaikeata. Ei huvita toistakertaa...
Täällä toinen, jolla on asiat ihanan kunnossa. Minua kiinnostaa kauniit, onnelliset ja kiltit naiset :) Miten saisin sinuun yhteyden?
väärässä. Olen deittaillut monia lesboja ja bissejä, ja järjestäen Jokaisella on joku infernaalinen ongelma, jota on puitava Koko Ajan.
Olen kohta varmasti ihan pätevä terapeutti...
Kaikki tekemiset selitetään jollain ongelmalla. Nykyiseni kanssa olen ottanut selkeän linjan, että pettämistä (ikuinen murheenkryyni) en hyväksy. Vaikka olisi kuinka tuhannen päissään, niin selittelyt ei auta.
Uskomatonta. Selvinpäin vannotaan niin ikuista rakkautta, mutta annas olla kun hehku-ilta jälleen kerran koittaa. Olen yrittänyt selittää itselleni, että jos toinen pettää, niin ei hän kovin tosissaan voi suhteemme kanssa olla. Mutta kuitenkin aina sorrun anteeksipyytelyihin ja kukkapuskiin...
Mielenterveysongelmat.. Musta tuntuu, että se on nyt muotia. Kaikilla on joku, mutta ketään ei ole daignosoitu. "Ketään" tarkoitta nyt aika montaa, ei kaikkia.
Tiedän vain muutaman jolla on diagnosoitu, ja he haluavat pitää asian visusti salassa. Se ei ole mikään ylpeyden aihe heille. Mutta toisaalta eivät sitä häpeilekään, mutta eivät halua kaikille kuuluttaa.
ongelmia ja käyttäytymistapoja ja onko yleistäkin?, pohtikaa sitä..
Ajan henki on hektinen, itsekäs ja ihmisten arvomaailma sen mukainen.
Tämä näkyy kaikissa ikäryhmissä. Nuoret kuvittelevat olevansa trendsettereitä vaikka todellisuudessa he kulkevat retroilevien etevien keski-ikäisten markkinointi asiantuntijoiden talutushihnassa.
Ikääntyneemmät kopioivat nuorempiaan ja toivovat näin saavansa elämänsä takaisin vaikka he todellisuudessa vain nolaavat itsensä täysin.
Mitä vikaa on vastuullisuudessa, yksiavioisuudessa, päihteettömyydessä, terveissä elämäntavoissa, kotikeskeisyydessä, koulutuksessa, työnteossa? Elämän pitäisi olla yhtä juhlaa jonkun toisen kustannuksella, mutta tiedoksi kaikille nopean, trendikkään videoelämän kopioijille: Sinä sen oman laskusi maksat.
kaikki tahtovat pitää kakun ja syödä kakun. elämä on ja sillä mennään.
Elämä on haastavaa ja vaarallista. Kaikille tasapuolisesti. Sellaisilla ihmisillä, joilla on taipumusta heittäytyä nahkoineen sen ulottuvuuksien pohtimiseen, on maailman sivu ollut enemmän ongelmia pystyssä pysymisessä. Elämä riepottelee, jos sen antaa. Jos ei anna ja mielellään uhraa voimansa siihen, niin miksi kuitenkin syyllistää niitä, jotka omasta halusta tai välttämättömyydestä katsovat jokusen niistä pimeistäkin kujista? Mitä haittaa siitä on sille, jolla on asiat kunnossa?
Minä en jaksa sellaista suhdetta ja elämää, jossa ongelmia ei ole. Koska se ei ole todellista. Ennemmin olen vaikka sillan alla, kuin typistän elämäni kestävien kulissien rakenteluun. Vapaus on kallis asia.
Saat syyttää minua. Tyttöystävällä oli huumeongelma, väkivaltaisen kanssakin olen elänyt. Rahavaikeuksia on ollut jokaisella. Mutta mistään hinnasta en ota ketään tylsimystä. Vien hautaan mukanani rikkaan elämän, paljon intohimoja, rakkautta, kaaoksen keskeltä pilkottavia taivaan palasia.
Lesbot on ihania.
En ole Helsingin lesbopiireissä pyörinyt, oikeastaan vain yhden kaupungin, enkä sielläkään piireissä... Mutta ongelmia tuntuu lesboilla olevan muuallakin: itse törmännyt alkoholismiin ja todella huonoon itsetuntoon aika paljon. TOISAALTA: SUURIN osa on kuitenkin aivan normaaleja, muutama ihanan positiivinen... :) Mutta apua, kohta itselläkin lähtö pk-seudulle...