Sukevalla ei kannata tehdä työtä
Viime kuukausina on uutisoitu Sukevan vankilan yhteydessä toimivan Iskolan avolaitoksen toiminnan lopettamisesta, perusteluna on ollut mm. toiminnan kannattamattomuus. Sukevan vankila on pääosin vankityövoimalla rakennettu, aikana jolloin työn ja työhön sitoutumisen uskottiinn olevan parasta terapiaa hairahtuneen yksilön yhteiskuntaan liittämiseksi.
Nyt yhteiskunnan voimavarojen lisäännyttyä pulskistuneet ajattelijat terapoivat asiakastaan, istuen itsekin mieluummin mukavassa tuolissaan ja täysin tajuamatta itsekään pyrkivät lepertelemällä ohjaamaan vähälahjaisia pudokkaita yhteiskunnan pääraiteelle.
Kognitiivinen terapia
On nyt linnoissa omaksuttu “hoitomuoto” jossa nojatuolissa istuen on mukavampi yrittää lähestyä yksilön elämänhistoriaa ja menneisyyttä pohtimalla luokaltapääsemistä koskeviin ongelmiin. Kognitiivisessa lähestymistavassa voi tarkastella yksilön ja yhteisön hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja, tekoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin. Kognitiivisessa terapiassa yritellään teoreettisesti kehitellä ongelmanratkaisutaitoja ja selviytymiskeinoja.
Työkasvatus
Aikaisemmin kun vangilla Sukevallakin oli velvollisuus tehdä työtä, työstä nousevat ja työhön liittyvät ongelmat olivat suosta nousseita oppimisen sisältöjä ja aktiivisen oppijan oppimisen lähteitä. Työkasvatuksessa, jota voi myös konstruktivismiksi nimitellä, oppijasta nähdään aktiivisena tiedon muokkaajana ja tiedon käsittelijänä. Tämän mukaan tietoa/selviytymismalleja ei sellaisenaan voida välittää oppijalle, vaan oppija/ kuokkija itse on aktiivinen tiedon konstruoija, tietorakenteiden muodostaja omassa selviämisprosessissaan.
Transfer-vaikutus
Pulskistuneet vankilan viranomaiset esittävät nyt, että vankilan maatilan- ja navettatöissä ei ole siirtovaikutusta, eli oppimistuloksia ei voitaisi hyödyntää siviilielämässä. Vanhan polven suonraivaajia tämä uskomus ei ole rasittanut koska myöhemmin voimaantuneen oppimiskäsityksen mukaisesti on todettu, että kuokkija tutotti työstä ja siihen liittyvistä ongelmista itselleen uutta informaatiota ja siten selviytymistaitoja. Metakognitiiviset taidot ovat konstruktivistisen oppimiskäsityksen avainteemoja, oman tulkintansa ja tiedon konstruktionsa avulla vanki voi maataloustöissäkin oppia nakkikioskilla tarvittavia selviytymistaitoja.
Kahden kerroksen väkeä
Sukevan seudulla vankila on ollut lähiseudun viljelijöille mallitila mm. suoviljelyssä ja maatilalla työskenteleviä virkamiehiä arvostettiin laajemminkin. Karjakko Kirin osaamista hyödynnettiin monessa Sukevan mökissä. Tilan viljelymenetelmiä hyödynnettiin ja vankilan hevoskanta oli perimältään arvokasta, myös Sukevalla tehty tiili on vieläkin monen rakennuksen seinissä. Nyt tuntuu kuiin vankila haluaisi eristäytyä omaan maailmaansa. Elääkö siellä jo nyt symbioottisessa suhteessa muusta mailmasta irti pyrkivää passivoitunutta, kahden kerroksen väkeä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kohtalaisen teoreettinen näkemys. Teorian lanseeraaminen käytännön tasolle on pitkän kokemuksen tulos. Kaikkea teorioita ei voi suoraan soveltaa sanasta sanaan käytäntöön.
Maailmalta löytyy niin paljon tutkimuksia, että niitä ristiinvertaamalla monessa on lähes vastakkainen päätelmä tai lopputulema.
Saako muuten nykyään mikroa pitää sellissä?
mikrokin siellä.
kasvu tapahtuu vankilassa.Siksi koko porukka kädetöntä veronmaksajien varoin ruokittavaa porukkaa, kahden kerroksen väkeä.
Onko Sukevakin jo liitetty Kajaaniin vai miten tämä liittyy Kajaaniin?
lusivat Sukevalla ja linnan toisen kerroksen väkeä on töissä siellä.