mistä tietää onko ikkuna puitteet sisällä maalattu vesiohenteisella vai liuoteohenteisella maalilla? vinkkejä ikkuna puitteiden maalamiseen.
ikkuna puitteiden maalaus
hanna
41525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hio hyvin, käsinhiottaessa kova homma, käytä konetta jos mahdollista. Itse käytin maalaamiseen maalarin valkolakkaa, liuotinohenteinen, voimakas haju. Ikkunantiivisteet irroitettiin ja lasit otettiin yksikerrallaan irti. Helpompi oli maalata kun voi ikkunaa pyöritellä lattialla. Hyvät tuli, mutta hidasta hommaa.
Öljypohjaisella maalilla maalattujen pinnalla käsi liukuu kevyemmin, mitä vesiohenteisen pinnalla. Vesiohenteinen on karkeampaa (kokeilin äsken itse)
Täydennyksenä tuohon toiseen eli maalaukseen:
-Irroita irtomaali
-Riko hiomalla maalin pinta niin, että tulee mattapinta.
-kaada öljypohjaista maalia sekoituskulhoon minkä verran uskot tarvitsevasi maalia (mieluummin hieman enemmän)
-lisää ohenetta noin 10 % katsottuna kulhoon kaadettu määrä ja näin syntyy pohjamaali
-maalaa
-Kaada sekoittamasi maali purkkiin missä loppumaali on.
-Katso purkin kyljestä milloin maali on kuivunut
-sekoita maali ja maalaa loppukerros.
Itse pidän enemmän Maalarin valkolakasta kuin Ovi- ja ikkunamaalista.
Millä pienet kolot paikataan? puukitillä? entisien asukkaiden lapset ovat "teroitelleet" hampaitaan. puitteet ovat ruskeat ja haluan niistä valkoiset. Peittääkö maalarin valkolakka hyvin? hion tietenkin suurimman osan ruskeaa pois.
Oiva-kittiä itse olen käyttänyt puupinnoissa, saa rautakaupasta, pieni maksaa alle kympin.
-Varaa kaksi lastaa (vastaavasti yksi lasta ja toinen voi olla höylättyä puuta, kovaa muovia. Pääasia, että ei anna paljoa periksi, ja tasaiset laidat, jotta saat pyyhittyä lastasta kitit pois.)
-Purista kitti lastalle
-Levitä kitti kolon yli, ota toisella lastalla liikakitti pois tai (seuraava vaihe)
-ota toisella lastalla liika kitti pois
-puhdista lastat
-anna kuivua
-hio tasaiseksi
Maalarin valkolakka peittää yhtä hyvin, mitä ovi- ja ikkunamaali.