Mitä se tarkoittaa

Kun sijaisvanhemmat heti asennoituivat niin,ettei lapsia palauteta bioille....he puhuvat eka kerrasta lähtien et siten kun "Lassi"lähtee kouluun niin ja niin me menentellään.

Soskutkin jo huostaanottoa valmistellessaan kirjoittivat et lapsi/lapset sijoitetaan sijaisperheeseen aikuisuuteen asti.

Meillä bioilla ei ole mitään sellaista syytä jotta näin pitäisi asennoitua tapauksessamme.

Todella järkyttävää(tuntuu että lapset on kaapattu).

Mistään kotiutuksesta siis ei ole ollut puhetta eikä edes vastata kysymykseen et mitä pitäis tapahtua kongreettisesti jotta edes harkittas....kieroilua kieroilun perään.

Täällä soskut ovat ottaneet itselleen rakkikoira viranomaiset kamppanjaansa jotka siis tukevat kaikessa heidän toimiaan ,milloinkaan sitä kyseenalaistakseen....vaikka näyttöä esim. on ollut lapsen kaltoinkohtelusta sijaisperheessä=vajaavasta huollosta=tavallisesta bioperheestä jopa näin kohdellusta lapsesta tulee ensin soskun avohuollontuki ja sitten huosta.

Valituksen lääniin eivät myöskään koskaan mene läpi koska soskun viranomaistuki häntä tukee kunnassa....siis aivan sairasta!

Esimerkkinä myös omat oikeuteni yhteiskunnassa ovat lyöty maanrakoon....kapuloita lyödään rattaisiin joka paikassa.

Vain yksi lääkäri on myöntänyt suullisesti kahden kesken ettei hän ymmärrä miten minua on kohdeltu.
Sanoipa senkin et murha miestäkään ei noin kohdella esim. lapsen tapaamisen suhteen.

Lapsiani en näe kun noin 4.kertaa vuodessa....sijaisvanhempien luona ja aikaa siihenkin vain 2-tuntia...ja soskut ovat mukana.

Ei siinä mitään ,et soskut ovat mukana,sillä ajattelin sen olevan hyödyksi niin ,et he näkisivät kuinka lapsi ikävöi ja luonnollisesti käyttäytyy juuri minun kanssani verraten sijaisvanhempiin.....mut mitä vielä jopa vääristelivät lapsen ikävän olevan käänteistä psykologiaa...herra isä!
6699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja mitä olet asian eteen tehnyt?

Äänestä
  • on suunniteltu huosta kunnes lapsi 18v.Purkamisesta,tai mitä vaadittaisiin ei puhata sanaakaan.Aikaa pelataan,ja tapaamisia mahd,harvoin,että voisivat väittää lapsen vieraantuneen.

    Äänestä

  • Alusta lähtien kirjoitti:

    on suunniteltu huosta kunnes lapsi 18v.Purkamisesta,tai mitä vaadittaisiin ei puhata sanaakaan.Aikaa pelataan,ja tapaamisia mahd,harvoin,että voisivat väittää lapsen vieraantuneen.

    vielä joku kysyy, että MIKSI lapsi on huostattu!

    HAH!

    Sellaista syytä ei ole, mikä oikeuttaisi sossuilta tuollaisen toiminnan.

    Ettei vain ole kyse sossun järjestämästä adoptiosta? Ainakin Pohjois-Karjalan suunnalla toimitaan niin, että varsinkin jos on kyse vähän paremmassa yht.kunnallisessa asemassa olevista lapsen haluajista, sossu tulee hätiin ja järjestää "adoption".

    Ihmisoikeuksista lapsen ja vanhempien suhteen viis!!!!!!!

    Viime päivinä on lehdistä saatu lukea, miten murhaajakin saa tavata lastaan aina halutessaan, mutta sossun järjestämässä adoptiossa se nyt ei tietysti tule kuuloonkaan. Ihme, että saat tavata lastasi ollenkaan enää!

    Äänestä

  • viranomaisten suhteen kirjoitti:

    Jopas jotain,olin siis aavistanut oikein.
    Kaikki hienot säädökset lasten palauttamiseksi vanhemmilleen kun asiat ovat muuttuneet alkuperäisestä erinlaiseksi, siis ,et olisin Super-äiti(todellakin)kaikkien silmissä(paitsi soskun,joka just vetoaa lasten kotoutumiseen uuteen paikkaan)niin lapsia ei siis palautettaisikaan.

    Yksi asia siinä myös askarruttaa,eli se ettei sitten sijaisvanhemmat puhu mahdollisesta adoptiosta koska kuitenkin tietävät lapsen olevan heillä aikuusuuteen....olisko se sitä (peikkoa)jossa adoptiossa on heille huononmpi eli lapsesta ei sitten saakkaan yhteiskunnalta rahaa lapsen kasvatukseen vaan he joutuisivat maksamaan kaiken omasta pussistaan?BISNES IS BISNES...ILMEISESTIKKIN.Mitenköhän tämä saataisiin loppumaan?Olisiko oma järjestö meille Bioille tarpeen?KYLLÄ OLIS!KUKA ALKAIS SIIHEN?ROHKEUS EI YKSIN RIITÄ VAAN SEHÄN TARVII TALOUDELLISTA TUKEAKIN!

    Meidän Bijojen pitäis verkostoitua niin voitaisiin vaikuttaa paljon tehokkaammin vai mitä?Turhat pelot ja alemmuuden tunteet tapahtuneen johdosta pitäisi vain unohtaa ja meidän täytyy toimia.

    Minulla olis voimavarana se rohkeus toimia...kellä olis muita vahvuuksia?

    Äänestä

  • nimimerkki# kirjoitti:

    adoptiosta ei puhuta, koska BIOVANHEMPIEN OIKEUS on kieltää se, joten sitä on aivan turhaa suunnitella.

    Näkisi vielä sen päivän, että olisitte joskus johonkin tyytyväisiä.

    Äänestä

  • nimimerkki# kirjoitti:

    Jopas jotain,olin siis aavistanut oikein.
    Kaikki hienot säädökset lasten palauttamiseksi vanhemmilleen kun asiat ovat muuttuneet alkuperäisestä erinlaiseksi, siis ,et olisin Super-äiti(todellakin)kaikkien silmissä(paitsi soskun,joka just vetoaa lasten kotoutumiseen uuteen paikkaan)niin lapsia ei siis palautettaisikaan.

    Yksi asia siinä myös askarruttaa,eli se ettei sitten sijaisvanhemmat puhu mahdollisesta adoptiosta koska kuitenkin tietävät lapsen olevan heillä aikuusuuteen....olisko se sitä (peikkoa)jossa adoptiossa on heille huononmpi eli lapsesta ei sitten saakkaan yhteiskunnalta rahaa lapsen kasvatukseen vaan he joutuisivat maksamaan kaiken omasta pussistaan?BISNES IS BISNES...ILMEISESTIKKIN.Mitenköhän tämä saataisiin loppumaan?Olisiko oma järjestö meille Bioille tarpeen?KYLLÄ OLIS!KUKA ALKAIS SIIHEN?ROHKEUS EI YKSIN RIITÄ VAAN SEHÄN TARVII TALOUDELLISTA TUKEAKIN!

    Meidän Bijojen pitäis verkostoitua niin voitaisiin vaikuttaa paljon tehokkaammin vai mitä?Turhat pelot ja alemmuuden tunteet tapahtuneen johdosta pitäisi vain unohtaa ja meidän täytyy toimia.

    Minulla olis voimavarana se rohkeus toimia...kellä olis muita vahvuuksia?

    normaalilla ihmisellä olisi omien lasten lisäksi varaa kasvattaa omasta pussistaan vielä vieraidenkin lapset, saati sitten kellään matalapalkkaisella hoitoalan ihmisellä. Olisiko sinulla? Minä ainakin haluaisin tietää mistä ko. henkilö sen rahan sitten ottaisi lapsen tarpeisiin. Yötäpäivää tienaamassa olevalla ei varmaan minun lapselle jäisi aikaa.
    Ja miksi ihmeessä pitäisi puhua adoptiosta? Tarkoitushan on, että biologiset vanhemmat ovat lapset vanhemmat edelleen. Lapsensa voi kyllä antaa adoptoitavaksi, mutta se on ihan eri juttu. Siinä vanhempi ei oikeastaan haluakaan olla tiiviisti lapsensa kanssa tekemisissä. Sijaisvanhemmat toimii vanhemman paikalla silloin kun oma vanhempi ei jaksa.
    Ei minua paljon lohduttais, jos tietäisin, että lapsen sijaisperhe on pirun rikas. Kyllä sen perheen soveltuvuus hommaan pitää muulla tavalla tarkistaa kuin sillä että hynää löytyy yli äyräiden.
    Voishan se rikas sijaisperhe antaa lapselle kaiken ryönän, mitä ikinä kerkiäis pyytää, eri asia on sitten, miten tulis aikuisena toimeen, kun olis tottunu saamaan kaikki kultalautasella nenän eteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nimimerkki# kirjoitti:

Kun sijaisvanhemmat heti asennoituivat niin,ettei lapsia palauteta bioille....he puhuvat eka kerrasta lähtien et siten kun "Lassi"lähtee kouluun niin ja niin me menentellään.

Soskutkin jo huostaanottoa valmistellessaan kirjoittivat et lapsi/lapset sijoitetaan sijaisperheeseen aikuisuuteen asti.

Meillä bioilla ei ole mitään sellaista syytä jotta näin pitäisi asennoitua tapauksessamme.

Todella järkyttävää(tuntuu että lapset on kaapattu).

Mistään kotiutuksesta siis ei ole ollut puhetta eikä edes vastata kysymykseen et mitä pitäis tapahtua kongreettisesti jotta edes harkittas....kieroilua kieroilun perään.

Täällä soskut ovat ottaneet itselleen rakkikoira viranomaiset kamppanjaansa jotka siis tukevat kaikessa heidän toimiaan ,milloinkaan sitä kyseenalaistakseen....vaikka näyttöä esim. on ollut lapsen kaltoinkohtelusta sijaisperheessä=vajaavasta huollosta=tavallisesta bioperheestä jopa näin kohdellusta lapsesta tulee ensin soskun avohuollontuki ja sitten huosta.

Valituksen lääniin eivät myöskään koskaan mene läpi koska soskun viranomaistuki häntä tukee kunnassa....siis aivan sairasta!

Esimerkkinä myös omat oikeuteni yhteiskunnassa ovat lyöty maanrakoon....kapuloita lyödään rattaisiin joka paikassa.

Vain yksi lääkäri on myöntänyt suullisesti kahden kesken ettei hän ymmärrä miten minua on kohdeltu.
Sanoipa senkin et murha miestäkään ei noin kohdella esim. lapsen tapaamisen suhteen.

Lapsiani en näe kun noin 4.kertaa vuodessa....sijaisvanhempien luona ja aikaa siihenkin vain 2-tuntia...ja soskut ovat mukana.

Ei siinä mitään ,et soskut ovat mukana,sillä ajattelin sen olevan hyödyksi niin ,et he näkisivät kuinka lapsi ikävöi ja luonnollisesti käyttäytyy juuri minun kanssani verraten sijaisvanhempiin.....mut mitä vielä jopa vääristelivät lapsen ikävän olevan käänteistä psykologiaa...herra isä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu