Olen seurustellut aika hyvän aikaa miehen kanssa jolla kaksi lasta ennestään. Itselläni ei ole lapsia mutta joskus haluaisin. Meillä menee ihan hyvin ainakin vielä kun en ole tavannut lapsia, mutta siinä pulma onkin mielessäni, koska en ole ollenkaan varma miten suhtaudun lapsiin. En yhtään tiedä pystynkö hyväksymään heidät ja he minut. En tiedä haluanko vieraita lapsia elämääni, käymään joka toinen viikonloppu ym. Arvelen että tuntisin oloni ulkopuoliseksi isän ja lasten seurassa. Miten te muut olette sopeutuneet?
Sekin askarruttaa, etten tiedä haluanko häntä isäksi tulevaisuudessa omille lapsilleni. Hän on sanonut että voisi yhden lapsen ainakin tehdä vielä jos haluan.
Miten tällaisen epävarmuuden keskellä voi kehittää suhdetta, kun välillä tuntuu pää räjähtävän kaikista kysymyksistä mielessä. Mies suhtautuu kaikkeen ihan rauhallisesti kun olen jotakin maininnut.
Tuntuu vain että kun hänellä on tuota koettua elämää enemmän takana kuin minulla niin koemme asiat jotenkin eritavalla mitä tulee perheasioihin. Olen ajatellut kuitenkin katsoa mitä tästä tulee koska meillä on muuten niin mukavaa yhdessä, mutta jos en pysty hyväksymään hänen lapsia niin pitää varmaan lähteä pois.
Että tällaista ....
Sekin askarruttaa, etten tiedä haluanko häntä isäksi tulevaisuudessa omille lapsilleni. Hän on sanonut että voisi yhden lapsen ainakin tehdä vielä jos haluan.
Miten tällaisen epävarmuuden keskellä voi kehittää suhdetta, kun välillä tuntuu pää räjähtävän kaikista kysymyksistä mielessä. Mies suhtautuu kaikkeen ihan rauhallisesti kun olen jotakin maininnut.
Tuntuu vain että kun hänellä on tuota koettua elämää enemmän takana kuin minulla niin koemme asiat jotenkin eritavalla mitä tulee perheasioihin. Olen ajatellut kuitenkin katsoa mitä tästä tulee koska meillä on muuten niin mukavaa yhdessä, mutta jos en pysty hyväksymään hänen lapsia niin pitää varmaan lähteä pois.
Että tällaista ....
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei, älä nyt stressaa asialla. Varsinkin mitä lukee tältä palstalta tai kuulee kauheita tarinoita uusioperheistä tai miehen/ naisen lapsista, varmasti jänskättää tavata miehen lapset.
Mutta hei, ei ne lapset ole pelottavia. Voi olla jopa mukaviakin.Eikä sinun oikeasti tarvi itseäsi stressata etukäteen millaisia riiviöitä sieltä tulee.
Ennemmin nyt keskittyisin siihen suhteeseen tähän mieheen. Mainitsit siis, ettet välttämättä halua hänestä lastesi isää? eli haluat joskus omia, mutta et hänen kanssaan? eiköhän tuo jo kerro.. En todellakaan halua parjata suhdettasi, mutta itse olen henk.kohtaisesti sitä mieltä, että "turhat" suhteet ovat ajanhukkaa.. No olipas tuo hyvin muotoiltu.. siis eli jos tiedät, ettei hän ole "se oikea", edes tässä elämässä, niin älä roikota kaveria. Itelles tulee kurja ja syyllinen olo. Ja sitäpaitti, ansaitset toki sellaisen miehen vierellesi, kuka on sinulle oikeanlainen.
Kaikkea hyvää..
asioita jotka ovat tulevaisuudessa, nauti tästä päivästä ja tästä hetkestä.
Kyllä aika näyttää kuinka teidän käy. Ei sun kannata miettiä päätä puhki ja tehdä kaikenlaisia oletuksia, ennen kuin näet
Et AP voi tietää miten lasten kanssa tulet toimeen ennen kuin se aika koittaa. Joillekin sopeutuminen on odotettua helpompaa, joillekin taas vaikeampaa. Ja tosiaan kyllä siinä kohtaa, jos et miestä lapsesi isäksi halua ja et voi tulla millään toimeen aikaisempien lasten kanssa, niin ei kannata jäädä kiduttamaan itseään :) Mutta älä liikaa pinnota ja muodosta ongelmaa sinne jossa sitä ei vielä edes ole.
Ja saisit enemmän itsellesi ja lapsillesi. Voi olla niinkin ettet edes saa lapsia niin viha miehen entisiä kasvaa entisestäänkin.
Lapsettomia miehiä löytyy niin mikä siinä on että väkisin koitat suhdetta sellaiseen jolla on niitä tarpeeksi jo ennestään?
Oletko ihan varma että edes haluat lapsia tulevaisuudessa? Onko lapsijuttu vaan pakkomielle sillä yhä useammat eivät halua kakaroita lainkaan. Jos et halua vieraita lapsia elämääsi niin silloin lähdet kauaksi sellaisista miehistä joilla lapsia jo on.
Ihmettelen miksi edes alat seurusteleen sellaisen kanssa jolla on kakaroita? Oletko niin epätoivoinen ja ongelmainen ihminen ettet saa lapsetonta miestä kun näin typeriä kysymymyksiä kyselet? Jos et halua vieraita elämääsi niin miksi ihmeessä tekisit kakaroita sellaiselle jolla on niitä ennestään? Ja saattaahan niitä vieraita tulla tulevaisuudessakin jos miehesi on tyytymätön sinuun ja lähtee naimaan uusia naikkosia.
Olen tosiaan mennyt sekaantumaan myös 2 lapsen isään. Yhteishultajuus. Juuri nämä viikonloppu jutut.
Lähinnä mietityttää se, että kohta tulisi aika päättää tuleeko tästä jotain vakavampaa. Ja olen tällähetkellä kovin epävarma.
Itsekin olen kohtalaisen nuori vielä, eikä omia lapsia ole.
Miten ihmeessä se toimii käytännössä. En minä jaksa mitään vääntöä ex:n kanssa lapsista. Onko se aina sellasta? Olisiko minä sitten se joka toisen viikonlopun ilo.
Tuntuu, että osaisin asettaa lapset edelle, jos se tehdään yhdessä tulevan kumppanin kanssa. Mutta entäs jos se meneekin yksipuolisesti niin, että hän asetta lapset minun edelleni. Tai jotain... Siis en tarkoita tällä sitä, että itse olisin huomionkipeä kakara enää, mutta kun sitä kokemusta ei ole.
Kertokaa nyt ihmiset miten se teillä menee. Vai pitääkö ensin hypätä ja sitten uida tai katua?
Menin sitten naimisiin eronneen miehen kanssa, jolla kaksi lasta, nyt jo aikuisia.
Lapset äidin luona. mutta meilläviikonloppuisin ja lomilla. En olisi aina jaksanut, vaikka lapsista pidinkin. Ja koin,että äiti käytti valtaa lasten kautta. Lapset kasvoivat ja nuoriin aikuisiin tulivat hyvät suhteet. Mutta itse jäin lapsettomaksi sairauteni vuoksi. Nyt on uusi, kauhea kriisi itselläni. Lapset menevät naimisisin ja syntyy lapsia. Tulee valtava määrä uusia ihmissuhteita, joita ei välttämättä jaksaisi ottaa elämäänsä. Puolisoni on innoissaan isän roolista ja juhlista. Minä olen kutistunut rusinaksi ja alkanut saada paniikkikohtauksia näissä tärkeissä juhlissa. Se johtuu oman lapsettomuuden kipeydestä. Olen kohteliaasti ollut mukana, mutta nyt tuntuu, että jalat ei enää tottele, kun pitäisi menä esim. kihlajasiin, jossa lasten äiti ja isä=mieheni ym mukana. on niin paha olla, että oksentaa kun tätä kirjoittaa
Luulisi hänen ymmärtävän ja eihän toki ole pakko mennä jos ei halua.
Mutta ei se lapsettomuus tee sinusta yhtään vähempää naista, kuin lasten äidistä ja miehesi rakastaa sinua onhan hän pysynyt rinnallasi.
En tiedä kuinka lohduttaisin, mutta sanonpa että olet varmasti miehesi lapsille todella rakas ja he varmaan luulisivat että et välitä heistä jos et osallistu heille tärkeisiin juhliin.
Vai voisitteko ajatella että järjestäisitte omassa kodissanne esim. kihlaparille omat pikkujuhlat, jos et mene virallisiin kihlajaisiin?
Sinulle!! Itse olen eronnut lapsettomasta liitosta. Vikaa lapsettomuuteen ei varsinaisesti löytynyt. Elin melkein 15 v. vaikeassa suhteessa, jossa fyysistä ja henkistä väkivaltaa, pettämistä jne.jne. Tapasin AIVAN IHANAN ja KILTIN miehen ja asumme nyt avoliitossa. Hänellä on 3v. poika ja hänen ex on hyvin ongelmallinen tapaus ja mieheni hyvin kiltti. Roolit tavallaan hyvin samanlaiset molemmilla menneisyydessä, mutta toisinpäin. Joka tapauksessa tein valtavia myönnytyksiä suhteen takia; lapsi hermostutti minua, koska lapsettomuuskriisini on ollut valtava ja kestänyt vuosia. Ja tiedän, että minun on sopeuduttava tai lähdettävä, sillä tunteet, jotka luulin jo käyneeni läpi palaavat nyt uudestaan; kateus, katkeruus jopa viha elämää kohtaan. Tunnen valtavaa ulkopuolisuutta välillä jne. Mietin, että mikä kumma siinä on, että ns. edellinen elämäni oli hyvin vaikea ja henkikin meinasi kerran lähteä siinä, niin kun pääsin siitä suhteesta selväjärkisenä pois, niin eteeni avautuu suuren rakkauden ja onnen lisäksi uudelleen paluu lapsettomuuskriisiin mieheni lapsen kautta. Lisäksi tämä lapsi on melko "haastava" tapaus. No, "varmaan elämä minut palkitsee ruhtinaallisesti,kun pistää kunnon prässiin jatkuvasti" Ikävä kyllä itsestäni on tullut hyvin materialisti näiden vuosien aikana. Tienaan hyvin ja sumeilematta pistän kaiken itseeni ja siitäkin sitten koen huonoa omaatuntoa. Yhtälö, jossa itse on tahattomasti lapseton ja toisella lapsia ja aletaan seurustelemaan, on lähes mahdoton, siinä käydään sellaisilla elämän alkulähteillä, joissa suurimman osan ihmisistä ei koskaan tarvitse käydä. Toivotan Sinulle paljon voimia, paljon rakkautta, paljon ystäviä ja paljon pehmeitä nenäliinoja kyynelillesi.
ja lasten kuvioihin ja sen toimivuuteen ensin. Toimiiko viikonlopputapaamiset jouhevasti ja onko välit reippaat noin muuten. Onko lapsilla asianmukaiset kamppeet mukana ja asiat muutenkin sovittu kaikkien osapuolten mielestä ok.
Jos mikään ei nyt toimi niin ei toimi jatkossakaan. Hyppää pian veneestä ja ui kovaa! Tiedän kokemuksesta, että lapsilla riitelevät ihmiset ja niiden asioihin sotkeutuminen on TODELLA karikkoista. UI PIAN PIILOON!!!
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta kuulostaa hyvin epäkypsältä uskoa, että avoimet kysymykset tai epätäydellisyys ovat suhteen esteenä. Yritä ottaa tuntumaa miesystäväsi rauhallisuudesta, niin asiatkin sujuvat paremmin.
Samoin kuin omia sisaruksiaan, vanhempiaan, veljenlapsiaan jne. ei voi valita, ei niitä uuden puolison lapsiakaan valita. Tunne ei tule olemaan "taivaallinen" eikä "rakastava", tai mitään muutakaan ihanaa lapset tavatessasi - kuten ei uusiin ihmisiin tutustuttaessa yleensäkkään. Tutustut, totut ja jos olet tarpeeksi kypsä: hyväksyt. Ei kukaan ole täydellinen, eikä ideaalilapsia ole. Joistakin piirteistä tulet tykkäämään vähemmän kuin toisista piirteistä. Ehkä jopa tykkäät toisesta lapsesta enemmän kuin toisesta, vaikka se epäoikeudenmukaista onkin. Mutta niin moni myös moni pitää enemmän toisesta veljestään kuin toisesta, eikä kuitenkaan mieti pitäiskö suhteet sanoa irti.
Avoimissa kysymyksissä ei kannata rypeä, niillä pilaa tilanteet jo ennen kuin asiat ovat tapahtuneet. Vastaukset kysymyksiin myös vaihtuvat ajan mittaan. Ehkä et pidä lapsista ensitapaamisella, myöhemmin ehkä paljonkin ja kun niitten murrosikä alkaa, mietit taas mihin pääsi olet pistänyt. Mikään ei ole saattista.
Jos olet tarpeeksi kypsä, et koe ulkopuoliseksi itseäsi isän ja lasten suhteen takia. Minä rakastan miestäni, suunnattomasti myös sen takia, että hän on aivan uskomaton isä. Lapsen ja isän suhdetta seuratessa voi ihailla toisessa ehkä maailman kauniimpia piirteitä: kykyä rakastaa, kykyä antaa turvaa, kykyä ymmärtää ja prosessoida pienen ihmisen tunteita, vilpittömyyttä, leikkimielisyyttä, kärsivällisyyttä... Lapsen ja vanhemman suhde on yksi kauneimmista suhteita mitä maa päällään kantaa. Nähdä oman puolisoni lapset teki minut varmaksi siitä, että juuri hänen kanssaan tahdon lapsia. Lasten tasapainoisuus, iloisuus, kyky kohdata maailma, muut ja itsensä, on juuri niitä piirteitä joita hyvä vanhempi osaa korostaa ja vaalia. Minun puolisoni osaa, ehkä sinunkin, mutta et ole vielä sitä nähnyt.
Jos kovin keskityt omiin tunteisiisi, et ehkä niitä hyviä puolia näekään. Sano, että haluat yhtenäisen perheen ja miehesi varmasti ei jätä sinua ulkopuolelle murehtimaan kysymyksinesi. Tutustu lapsiin, ja ehkä ajan kanssa saat elämääsi jotain sellaista hyvää, mitä et osannut odottaa.
itse en enää ottaisi miestä jolla on lapsia jos tämä nykyinen liitto kariutuisi. lapset asuvat vielä meillä eivätkä tapaa äitiään kuin tosi harvoin, mun puolesta voisivat vaikka asua äidillään ei väliä mutta tätä en jaksais alottaa enää uudestaan kun omatkin on jo aikuisia. muutama vuosi vielä ja sitten jäämme kaksin mikäli jaksamme sinne saakka yhdessä. valitettavasti tuntuu etten kohta kestä enää.
sä ja ehkä tuleva lapses olette aina toisella sijalla näiden entisten jälkeen vaikka mies olisikin lapsesi isä
Ikuinen kakkonen, ainakin minä.
miehelleni, että en suostu olemaan kakkonen hänen elämässään. Jos hän yrittää minut sinne tipauttaa, niin sitten se on heihei :) Mieheni mielestä se on aivan ymmärrettävää ja hänen mielestä kuulunkin ykköseksi, hänen rinnalleen en hänen perään, enkä hänen lasten perään. Samoin hän on ykkönen minulle, ennen lapsiani.
Lapset lähtevät omaan elämään, mutta me ajoimme jatkaa yhdessä loppuelämämme
Jatketaan ja kannustetaan toisiamme näissä vaativissa kuvioissa, onhan niissä hyviä puoliakin, eikös vain?
Kaikki vastaukset olen lukenut ja kiitos asiallisista kommenteista ja neuvoista, jotka auttoivat paljon ja antoivat minulle uusia näkökulmia ajatella asioita.
Joo mieti tosi tarkkaan kannattaako elämäänsä kuluttaa ikuiseen taisteluun... Miehelläni 2 lasta edellisestä suhteesta, minulla ei vielä omia.Kohta kolme vuotta takana tätä ah niin ihanaa suhdesoppaa ja jos olisin tämän tiennyt en ikinä olisi tähän kelkkaan hypännyt. Mieheni ex jallittaa miestäni lastensa kautta ihan 6-0. Tapaamisista on riitaa,ja me ei voida edetä suhteessamma ns. normaalin kaavan kautta koska se ex on niin saatanan katkera, että mieheni pelkää menettävänsä lapset kokonaan....
Mieti ja tutki tilanne todella tarkkaan! Näin tällaista elämää eläneenä en kyllä omaa lasta tällaiseen helvettiin halua tuoda. Unelmana tasapainoinen parisuhde, jossa kaksi ihmistä toteuttaa unelmiaan yhdessä.
olisin.. synnytin ihanaisen tytön miehelle ja silti sen exän kanssa hankkima poika menee edelle..
kaikkea paskaa nielin siltä vuoden ajan ja loppu tuli kun pinna ei kestänytkään.
tästä lähin pistän lapset edelle AINA!!
en mieti sitä että kenen kanssa se kusipää tällä kertaa on.
pitää löytää mies jolla ei ole lapsia ennestään ja joka on REHELLINEN& LAPSIRAKAS.
ei sellaista varmaan olekkaan mutta en menetä toivoakaan =)