ROKOTATTEKO?!

Mulla on kaksi 3-vuotiasta kissaa. Tähän asti olemme aina rokottaneet kissamme kerran vuodessa kissarutto -ja flunssatauteja vastaan, mutta nyt mietityttää, onko näiden rokotteiden antaminen täysin turhaa? Kissamme ovat sisäkissoja, mutta kesäisin ja kun lumet ovat sulaneet, ne saavat olla pihalla juoksunarussa. Voiko sisäkissa edes saada kissaruttoa -tai flunssaa ja jos voi, mistä? Maksammeko siis täysin turhasta jos tänä vuonna taas laitamme tuon 70€ noihin rokotteisiin? Haluaisin myös tietää, rokotatteko te muut kissojanne ja mitkä rokotteet annatte?
111227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tähän saakka olen rokottanut mutta nyt olen päättänyt jättää rokotukset ottamatta koska ovat sisäkissoja ja yksi käy kesäisin hihnassa lenkillä.
Eivät ole vieraiden kissojen kanssa tekemisissä eivät käy näyttelyssä eivätkä kissahoitolassa, joihin vaaditaan rokotus.
Keskustellessani erään asian tuntijan kanssa tulin siihen tulokseen että sisäkissojen rokotukset ovat vaan eläinlääkärien rahoittamiseksi suositeltuja.
Ainahan on pieni mahdollisuus että kissa jostain saa taudin mutta eivät rokotuksetkaan ole riskittömiä ja kissoille joskus epämiellyttäviä matkoineen ja muutenkin.
Emmehän me ihmisetkään ota kaikkia rokotuksia mitä olisi saatavilla vaikka välillä sairastummekin.
Tämä on vain minun mielipiteeni ei tarvitse hyökätä kimppuuni.
Rakastan kissojani ja hoidan heidät hyvin !!

Äänestä

Kyllä ne taudit ovat ihan todellinen uhka, ei se rokottaminen rahastusta ole. Taudit tulevat helposti kotiin ihmisen mukana, esim. kengänpohjissa, eli ihan sisäkissakin on vaarassa.
Niitä rokotteita ei muuten molempia tarvitse ottaa joka vuosi vaan voi ottaa toisen vain joka toinen vuosi, en muista oliko se noi flunssat vai ruttoo :S Joku muu varmaankin tästä osaa infota paremmin?

Meillä annetaan kissarutto ja -flunssat sekä lisäksi rabies koska kissat käyvät ulkomailla.

Äänestä
  • olen samaa mieltä catmanian kanssa rokottamisesta, mutta jos rokottaa se rutto on niistä tärkeämpi 2 tai 3 vuoden välein, rokotemerkistä riippuen. Flunssarokotteen (on voimassa vain sen vuoden) ottaminen joka vuosi sisäkissalla on turhaa maksan rasittamista koska siinä yhdistelmärokotteessa tulee mukana se ruttorokotekin jota ei siis tarvittaisi joka vuosi, minusta.

    Äänestä

kuin kerran pentuna, nyt brittityttömme 2v 3kk. Myös sisäkissa, mitä nyt vähän omasa pihassa saa joskus valvottuna käväistä. Mielestäni on hätävarjelun liioittelua miettiä, että kengänpohjissa sisään tulisi jokin kissarutto tai -virus. Kuten joku edellä kirjoitti, eiväthän monet ihmisetkään pidä rokotuksiaan ajan tasalla! Mutta toki rokotus sitten suojaa niiltä taudeilta. Mitenköhän on, voisikohan rokotuksista olla kissalle kenties jotakin haittaakin?!

Äänestä
  • se, että kissarutto voi tulla ihmisten kengänpohjissa sisään, on kyllä ihan todellinen vaara eikä mitään haihattelua. se voi tulla myös vaatteissa tai käsissä, jos ihmiset on olleet tautia kantavan kissan kanssa tekemisissä. kissaruttoa aiheuttava parvovirus on erittäin sitkeää sorttia, se kestää todella hyvin erilaisia desinfiointiaineita ja voi säilyä huoneenlämmössä tartuntakykyisenä jopa VUODEN.

    kissarutto on lisäksi niin veemäinen tauti ja kuolleisuus niin korkea, että minusta on yksinkertaisesti typerää jättää edes täysin sisällä oleva kissa rokottamatta sitä vastaan. valjaissa ulkoilevan kissan kohdalla ei asiasta pitäis mun nähdäkseni olla mitään miettimistä. vaikkei siihen kissaruttoon kuolisikaan (se kuolemakin tulee jo viiden päivän sisällä jos on tullakseen), niin täydellinen parantuminen kestää monta viikkoa. en mä ainakaan tahdo ottaa noin vakavaa riskiä omien kissojeni kanssa. o_O

    lisää tietoa kissarutosta, muista taudeista ja rokotuksista täältä: http://www.kissaliitto.fi/tarttuvat.php

    Äänestä

  • duski kirjoitti:

    se, että kissarutto voi tulla ihmisten kengänpohjissa sisään, on kyllä ihan todellinen vaara eikä mitään haihattelua. se voi tulla myös vaatteissa tai käsissä, jos ihmiset on olleet tautia kantavan kissan kanssa tekemisissä. kissaruttoa aiheuttava parvovirus on erittäin sitkeää sorttia, se kestää todella hyvin erilaisia desinfiointiaineita ja voi säilyä huoneenlämmössä tartuntakykyisenä jopa VUODEN.

    kissarutto on lisäksi niin veemäinen tauti ja kuolleisuus niin korkea, että minusta on yksinkertaisesti typerää jättää edes täysin sisällä oleva kissa rokottamatta sitä vastaan. valjaissa ulkoilevan kissan kohdalla ei asiasta pitäis mun nähdäkseni olla mitään miettimistä. vaikkei siihen kissaruttoon kuolisikaan (se kuolemakin tulee jo viiden päivän sisällä jos on tullakseen), niin täydellinen parantuminen kestää monta viikkoa. en mä ainakaan tahdo ottaa noin vakavaa riskiä omien kissojeni kanssa. o_O

    lisää tietoa kissarutosta, muista taudeista ja rokotuksista täältä: http://www.kissaliitto.fi/tarttuvat.php

    Kiitos linkistä, sen luettuani päätin soittaa eläinlääkäriasemalle ja kysyä mielipidettä:

    Ensinnäkin rokotus on kuulemma voimassa 3 vuotta. Toiseksi sanottiin, että rutto voi tarttua vain kissan olessa kontaktissa ruttosairaan kissan kanssa(!) joten mielipiteet tässä hätävarjelun liioittelukysymyksessä ovat monet. Enkä usko perheenjäsentemme olevan sen enempää tekemisissä sairaiden kissojen kanssa...
    Kissaflunssa taas tarttuu kuulemma ruttoakin vaikeammin sisäkissaan (joka ulkoilee vain valvotusti)saamani selonteon mukaan.

    Äänestä

aina, vanhemmiten rokotusvälit on pitkiä. sisäkissoja.

kaksipiippuinen asia tämäkin.

ulkokissat mielestäni kannattaa ehdottomasti!

Äänestä

kun omat sisäkissat saivat kerra kissaflunssan ihan out of the blue, niin kyllä sen jälkeen on rokotettu.

Äänestä

ruttoa suomessa ollenkaan ,näinä päivinä enää?
mä en ole kissojani kuin kerran pienenä rokottanut , ja kuulema lääkärin mukaan ei tarvi kun sisäkissoja ovat.

Äänestä
  • ole ruttorokotettu vaikka valjaissakin kuljetaan. Sitävastoin samaisen eläinlääkärin mielipide ulkokissoille: ehdoton rokotus.

    Sisäkissoillemmekin kehoitti antamaan, jos itärajalta alkaa enemmän kuulumaan.

    :/

    Äänestä

  • Suomessa mutta lääkärisi varmaan tietää ettei tapauksia pahemmin siellä päin missä asut joten minimaalinen mahdollisuus saada sisäkissan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjdlksl kirjoitti:

Mulla on kaksi 3-vuotiasta kissaa. Tähän asti olemme aina rokottaneet kissamme kerran vuodessa kissarutto -ja flunssatauteja vastaan, mutta nyt mietityttää, onko näiden rokotteiden antaminen täysin turhaa? Kissamme ovat sisäkissoja, mutta kesäisin ja kun lumet ovat sulaneet, ne saavat olla pihalla juoksunarussa. Voiko sisäkissa edes saada kissaruttoa -tai flunssaa ja jos voi, mistä? Maksammeko siis täysin turhasta jos tänä vuonna taas laitamme tuon 70€ noihin rokotteisiin? Haluaisin myös tietää, rokotatteko te muut kissojanne ja mitkä rokotteet annatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu