Minun uskoni

Jotenkin tuntuu niin merkilliseltä, että ns. uskovaisina itseään pitävät takertuvat homouteen, ihan niin kuin se olisi elämän ja kuoleman ksyymys koko uskossa.

Minä uskon 10 käskyyn (jossa ei puhuta homoudesta mitään) ja uskontunnukseen. Koen, että kristinusko antaa tai voi antaa iloa, sisältöä ja turvallisia rajoja elämälleni. En ole uskoani mitenkään muuten muuttanut, kuin siten, että homous ei ole uskossani se pointti eli ongelma. Kun en ole toisenlaiseksi tullut tai kenties syntynytkään, tärkeintä on kaikki muu elämässä.

Harmi, vaan että esim. helluntailaisuudessa tämä yhtälö tehtiin mahdottomaksi. Luterilaisessa kirkossa, vaikka sitä julkisuudessa parjataan melkein taholta kuin taholta on minusta sopivassa määrin pysytty uskon peruasioissa ja toivottavasti pysytään edellen. Äänekäs joukko radikaaleja nostaa siitä vaan kovaa metekkaa aika ajoin.

Kommentoikaa ja taas, ei (please),ei käännytystä eikä haukkumisia tai uhkailuja, vaikka kuinka tekisitte ne rakkauden nimessä.
171581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eikö olennaisin ole se että löydät uskostasi juuri sen minkä varaan voit rakentaa oman käsityksesi tai vakaumuksesi.

Muistatko sellaisen vertauskuvan jossa kerrottiin että "taivasten valtakunta on kuin pelto josta mies löysi aarteen. Hän meni ja möi kaiken omaisuutensa ja osti tuon pellon".
Hän tuskin näytti löytämäänsä aarteen toisten arvioitavaksi. Samaa voi sanoa uskostasi se on aarre jonka olet löytänyt. Eikö se riitä että sinä pidät sitä aarteena ja anna piu-paut muiden mielipiteelle.
Tämähän ei tarkoita että et voi asiasta sellaisen kanssa keskustella jota asia kiinnostaa ja joka haluaa yhdessä kanssasi tutkia. Luulisin että sellaisessa tilanteessa kummatkin löytävät uusia näkökohtia jotka lisäävät aarteesi arvoa (itselle).

Miksi meidän pitäisi kertoa mitä tai mihin jonkun muun tulee uskoa?

Äänestä
  • mitäkin uskoa riittää.Jos ylität paljon resulssejasi,voit löytää itsesi höyrähtäneiden paratiisista hoitoa saamassa.Mutta jos kapasiteettisi on sopivaa,voit elää vapaata uskonnollista elämää ja laulella toreilla ja teltoissa kuten saleissakin Jeesuksesta joka pelasti kaiken silloin ja silloin.

    Äänestä

valtameressä.Maapallolla on niin paljon asukkaita ja osalla uskonvapaus.Jos olet homo tai lespo,on se myös oma asiasi.Jos taas tartutat tieten aidsia tietämättömään,on asia kai toinen.Olet tartuttanut silloin toiseen kuolemaan ehkä päättyvään tautiin.Kuoleman aiheuttaminen kielletään raamatussa 10:ssä käskyssä kuten Suomen Laissakin.

Äänestä
  • ihmisillä homopelon syynä aidsin pelko? Vai tietääkö tämän kirjoittaja, että hänen vastaamansa viestin kirjoittajalla on hiv? Vai luuleeko että kaikilla tai edes useimmilla on? Vai miksi se pitää tässä mainita? Helpommin sen saa vaikka venäläiseltä huoralta. En tunne montaa homoa, joka kulkisi niillä asioilla...

    Äänestä

  • hirveä pelko kirjoitti:

    ihmisillä homopelon syynä aidsin pelko? Vai tietääkö tämän kirjoittaja, että hänen vastaamansa viestin kirjoittajalla on hiv? Vai luuleeko että kaikilla tai edes useimmilla on? Vai miksi se pitää tässä mainita? Helpommin sen saa vaikka venäläiseltä huoralta. En tunne montaa homoa, joka kulkisi niillä asioilla...

    Pitääkö kaikesta ottaa itseensä?Kai itse tiedät onko sinulla aids vai ei,ja levitätkö sitä vai ei?Eikö asia ole aivan selvää sinulle? ei kai siitä tarvitse enempää rautalangasta vääntää?On toinen asia miten kumppanuksiasi valistat?Aivan kuin olisi jokin rikos puhua sukupuoli elämän vaaroista?

    Äänestä

  • aidsista? kirjoitti:

    Sulla oli kysymysmerkki joka virkkeen lopussa, niin että vastaan siihen mitä luulen sinun kysyneen.

    Ei, ei se ole väärin valistaa sukupuolielämän vaaroista. Kuten klamydiasta, genitaaliherpeksestä, ei-toivotusta raskaudesta - ja hivistäkin.

    Oliko se tämän aloituksen aihe tai erityisesti läheltä liippaavaa? Vai ajatteletko, että noi varoitukset on aiheellisia joka tapauksessa seksiin liittyvissä keskusteluissa, aivan kuin tupakoinnin ja keuhkosyövän yhteys, eikä vain homouden yhteydessä?

    Siinä tapauksessa pyydän anteeksi etten liittänyt kaikkia muita vaaroja jonon jatkeeksi. Minusta vaan tässä ketjussa ei puhuttu seksistä vielä mitään, mutta heti tulee joillekin aids ja muut kamaluudet mieleen.

    Juu, kyllä itse tiedän terveydentilani. Ja sinä varmaan valistat jokaista seurustelun aloittavaa paria ja kaupungille lähtevää sinkkua ja kaikkia muitakin uhan alaisia, eikä vain homojen lähellä liikkuvia.

    Kyllä tämmöisellä palstalla kaikki mahdolliset asiat ja asian vieret tuppaa olemaan kysyttyjä, kun homoseksuaalien elämää pääsee tölvimään. Siinä olen kyllä kokemuksen vuoksi hiukan asenteellinen. Saa osoittaa käsitykseni vääräksi.

    Äänestä

  • aidsista? kirjoitti:

    Pitääkö kaikesta ottaa itseensä?Kai itse tiedät onko sinulla aids vai ei,ja levitätkö sitä vai ei?Eikö asia ole aivan selvää sinulle? ei kai siitä tarvitse enempää rautalangasta vääntää?On toinen asia miten kumppanuksiasi valistat?Aivan kuin olisi jokin rikos puhua sukupuoli elämän vaaroista?

    Totta kai saa varoitella riskeistä. Täytyy kuitenkin pitää mielessä tosiasiat. Hyökkäätkö heteroille heti ensimmäiseksi varoittelemaan sukupuolitaudeista, vaikka puhe on uskon asioista? Jos et, miksi teet niin homoille? Se on paitsi syrjivää ja loukkaavaa myös täydellisen harhateillä itse keskustelun aiheen suhteen. Ja osoittaa vain oman asenteellisuutesi kertomatta mitään homoista.

    Ja ihan vain tiedoksi: yli 97% maailman hiv-tartunnoista on heteroiden levittämiä ja sama luku pätee myös aids-potilaisiin. Olisi ehkä järkevämpää, tässä valossa, hyökätä heteroiden kimppuun

    Äänestä

  • ippi69 kirjoitti:

    kumallakin kolikon puolella varmasti omat ongelmansa mutta jos kaikki noudattaisi sääntöä että vain avioliitossa seksiä niin ei olisi koko HIV juttua olemassakaan.

    Äänestä

  • gsgfs kirjoitti:

    kumallakin kolikon puolella varmasti omat ongelmansa mutta jos kaikki noudattaisi sääntöä että vain avioliitossa seksiä niin ei olisi koko HIV juttua olemassakaan.

    Lisäksi tietysti edellytettäisiin, että kaikki menee vain kerran naimisiin ja silloinkin neitsyen kanssa. Ei olisi myöskään raiskauksia (edellyttäen tietysti, ettei puolisot raiskaa toisiaan), lasten hyväksikäyttöä eikä prostituutiota. Jos seksiä harrastettaisiin vain silloin, kun aiotaan siittää lapsi, ei olisi aborttejakaan.

    Harmi ettei ihmiset osaa. Huonoa ainesta.

    Äänestä

Tämä kertoo vastauksen asiaan kuin asiaan.

Tunnetko/tunsitko koskaan huonoa omatuntoa/katumusta homoudesta?

Äänestä
  • itsekkin tunnen joskus homo-halua tai mitä se onkaan. omatunto/pyhä henki kertoo minulle itselle ainenkin että se ei ole oikein ja pyristelen jatkuvasti omaa homouttani vastaan.

    Äänestä

  • weqweq kirjoitti:

    itsekkin tunnen joskus homo-halua tai mitä se onkaan. omatunto/pyhä henki kertoo minulle itselle ainenkin että se ei ole oikein ja pyristelen jatkuvasti omaa homouttani vastaan.

    Sä oot niin paljon parempi ihminen. Mä en tunne huonoa omatuntoa siitä että rakastan kumppaniani.

    Ajattele, silloin kun olin heteroavioliitossa, tunsin itseni koko ajan likaiseksi väärintekijäksi. Ja puolisokin kärsi. Miksei omatuntoni voinut antaa sen jatkua... Kävi niin sääliksi viatonta heteropuolisoa... heikkouttani erosin ja heikkouttani nyt elän liitossa rakastamani ihmisen kanssa, onnellisena vielä. Olen paatunut.

    Äänestä

  • huono ihminen kirjoitti:

    Tuo ei ole heikkoutta vaan suunnatonta vahvuutta. Muuttaa kaikki ja aloittaa alusta asetelmasta, jonka tietää aiheuttavan vastareaktioita. Rehellisyys maan perii. Onnea sinulle!

    Äänestä

  • huono ihminen kirjoitti:

    Sä oot niin paljon parempi ihminen. Mä en tunne huonoa omatuntoa siitä että rakastan kumppaniani.

    Ajattele, silloin kun olin heteroavioliitossa, tunsin itseni koko ajan likaiseksi väärintekijäksi. Ja puolisokin kärsi. Miksei omatuntoni voinut antaa sen jatkua... Kävi niin sääliksi viatonta heteropuolisoa... heikkouttani erosin ja heikkouttani nyt elän liitossa rakastamani ihmisen kanssa, onnellisena vielä. Olen paatunut.

    ollakkin minkä hemmetin takia edes yritit olla hetero,olisit tehnyt itsellesi selväksi että sinä olet sinä ja sinulla on lupa rakastaa ja nauttia elämästä.onnea teille.

    Äänestä

käynyrt. Vau! Är det verkligen mögligt?

Äänestä

Jos vastauksia haluaa etsiä Raamatusta,niin vastaus on se,että homosuhteita on mahdotonta tehdä hyväksyttäviksi Raamatun opetusten mukaan.

Toisaalta,jos haluat pitää kiinni homoudestasi,niin se on sinun valintasi,enkä lähde sitä enempää ruotimaan.

Äänestä

lukenut viimeisintä raporttia aids sairaudesta ja miksi se aina yhdistetään homoihin, se on yhtä paljon heterojen sairaus. Mutta kun siitä on niin monta eri myyttiä mistä aids on saanut alkunsa niin nämä homofobikot ovat omaksuneet myytin että se olisi homoseksulisien alkuun panema sairaus.Entäs raportti apinoista jotka ovat sen tartuttaneet ihmisiin,voi raukkoja kun tuomion kelloja soittavat jumalan nimissä. Jos minulla on usko jumalaan niin luulisin että hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen ihan kaikkine vikoineni. Olis kiva olla kärpäsenä katossa kun nämä homo vihaajat uhoavat ja ovat maailman parhaita ihmisiä. Halleluja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ent helluntailainen homo kirjoitti:

Jotenkin tuntuu niin merkilliseltä, että ns. uskovaisina itseään pitävät takertuvat homouteen, ihan niin kuin se olisi elämän ja kuoleman ksyymys koko uskossa.

Minä uskon 10 käskyyn (jossa ei puhuta homoudesta mitään) ja uskontunnukseen. Koen, että kristinusko antaa tai voi antaa iloa, sisältöä ja turvallisia rajoja elämälleni. En ole uskoani mitenkään muuten muuttanut, kuin siten, että homous ei ole uskossani se pointti eli ongelma. Kun en ole toisenlaiseksi tullut tai kenties syntynytkään, tärkeintä on kaikki muu elämässä.

Harmi, vaan että esim. helluntailaisuudessa tämä yhtälö tehtiin mahdottomaksi. Luterilaisessa kirkossa, vaikka sitä julkisuudessa parjataan melkein taholta kuin taholta on minusta sopivassa määrin pysytty uskon peruasioissa ja toivottavasti pysytään edellen. Äänekäs joukko radikaaleja nostaa siitä vaan kovaa metekkaa aika ajoin.

Kommentoikaa ja taas, ei (please),ei käännytystä eikä haukkumisia tai uhkailuja, vaikka kuinka tekisitte ne rakkauden nimessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu