Teemmekö talon 140m2 n. 200000e:lla?

asiallisia vastauksia pls

   Hei,

Olemme muuttamassa työn vuoksi kaupungista toiseen. Nyt asumme 2 vuotta vanhassa 141m2 1-kerroksisessa talossamme, minkä budjetti oli jotakuinkin 210000e (pihat mukana: kiveystä reilut 100m2 ja istutukset suunnitelman mukaan sekä lasiterassi) luokkaa ilman tonttia. Harkitsemme 67000e tonttia ja aikomuksemme on rakentaa vastaava talo uuteen kaupunkiin. Talotehtaan edustaja laski, että pitäisi onnistua samaan hintaan, ja jopa alle sillä nykyinen talo rakennutettiin valmiiksi ja nyt aiomme itsekin osallistua jonkin verran. Miltä kuulostaa? Tontti tasainen ja helppo, ei paljoa maansiirtotyötä. Tai ihan perus, mutta ei pitäisi olla kivikkoa tms. niin kuin nykyisessä oli, missä taisi lähteä 60 kuorma-autollista kiveä ja maata pois talon alta.

Entäpä toinen kysymys. Onko 1-kerroksisen talon tekeminen halvempaa kuin 1 1/2? Näin sanoi meille erään talotehtaan edustaja vedoten kattopinta-alan pienuuteen verrattuna 1krs talossa. Ja myös kattoristikoiden pienuuteen. Kuinka on?

Vinkkejä otetaan vastaan pohjaratkaisuista, missä olisi alakerrassa oh, kt, khh, saunaosasto sekä mielellään pari makkaria. Yläkerran tekisimme myöhemmin, siellä olisi oltava kolme makkaria ja mielellään jonkinmoinen aula.

Perustasoinen, mutta silti kaunis tavoitteena :)

11

4064

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puheita

      ei kannata ottaa kovin vakavasti. Faktahan on se, että rakentamisen hinnat ovat nousseet n. 3-5 prosenttia vuodessa, joten tuosta tulee n. 8-10 prosenttia 2 vuoden ajalta. Ajattelepa nyt järjellä, onko samankokokoisen talon rakentaminen pienemmällä summalla mahdollista nyt, ottaen huomioon hintojen nousun? Tai edes samalla summalla, tuolle jonkin verran osallistumis panokselle ei hirveää painoa kannata laittaa. Tässäpä hieman miettimisen aihetta...

      • vähäisellä työllä

        Kun ei onnistu edes kovalla työllä ja pimeällä.


      • kapitalismi
        vähäisellä työllä kirjoitti:

        Kun ei onnistu edes kovalla työllä ja pimeällä.

        parhaan tilin tekee ku ottaa töistä vapaata ja rakentaa ite talon jos on mahdollista. Rakenne ratkaisut pitkästä tavarasta jos itse rakentaa kilpailuttaa rakennus tarvikkeet. jos ystäviä on rakennus kaupan alalla tai isä sähkömies tai äiti timpuri ni neuvvot tulis ystäviltä eikä rakennusfirman loppaajalta ku ne osaa lypsää. ni johan tippuu rakennuskustannukset. esim omalla kohallani Talon ulkovuoren teko vieraalla n. 20000 e ite ku tein 3800e. talojen lupakuvia arkkitehtooniset kuvat saa halvallakin jos jaksaa kysellä esim. yit insinöörit piirtää iltahommiks.


    • Rauno Kangas

      ...hieman tiukahkolta tuo budjettipuoli. 1500 euroa asuinneliölle teetättää kyllä omaa työtä pikkasen "vähäistä enemmän".

      1½-kerroksinen tulee halvemmaksi silloin, kun talon koko puoltaa kahteen tasoon menemistä. 5 h k 125...140 neliötä saattaa vielä olla paremmin 1-tasoinen - siitä isommat kallistuu 2-tasoisen puolelle.

    • rakentaa...

      Tuntuu yleensä näitä viestejä lukiessa, että ihmiset laittaa aivan järkyttäviä summia rakentamiseen! Melkein kaikki on sitä mieltä, että kyllä nyt ainakin 200 000 euroa tarvitaan 120-neliöisen talon rakentamiseen. Ei voi sanoa, kun että huh huh... Vaikka riippuuhan se toki siitä, että paljonko tekee itse, mutta silti...

      • olla mitään

        käsitystä sitten näistä rakentamisen hinnoista tai muutenkaan tavaroiden hinnoista. Ei ne ihan halpoja ole tänä päivänä! Harva niitä puoli-ilmaiseksi ostelee, vaikka noita kummin kaiman serkkuja jokaisella tuntuukin olevan. Itse rakentamalla kyllä säästöä tulee, harva kuitenkaan pystyy leipää ansaitsemaan ja vasaraa hakkaamaan samaan aikaan kovin tehokkaasti. Jompi kumpi kärsii. Yleensä se on sitten tuo rakentaminen, jolloin vuositolkulla pystytetään sitä kämppää. Liekö sekään nyt mitään järkevää touhua kun joutuu asumaan puoliksi kaatopaikalla monta vuotta (suurin osa näistä työmaista näyttää just tuolta, kaatopaikalta, tavaraa lojuu miten sattuu joka paikassa).


      • juuri raksaillaan...
        olla mitään kirjoitti:

        käsitystä sitten näistä rakentamisen hinnoista tai muutenkaan tavaroiden hinnoista. Ei ne ihan halpoja ole tänä päivänä! Harva niitä puoli-ilmaiseksi ostelee, vaikka noita kummin kaiman serkkuja jokaisella tuntuukin olevan. Itse rakentamalla kyllä säästöä tulee, harva kuitenkaan pystyy leipää ansaitsemaan ja vasaraa hakkaamaan samaan aikaan kovin tehokkaasti. Jompi kumpi kärsii. Yleensä se on sitten tuo rakentaminen, jolloin vuositolkulla pystytetään sitä kämppää. Liekö sekään nyt mitään järkevää touhua kun joutuu asumaan puoliksi kaatopaikalla monta vuotta (suurin osa näistä työmaista näyttää just tuolta, kaatopaikalta, tavaraa lojuu miten sattuu joka paikassa).

        Siis itse juurikin tehdään työn ohessa (1kk:n ajan on oltu palkattomalla). Hyvältä näyttää ja hyvä tulee. Joitain juttuja olisi voitu miettiä etukäteen, eli esim. kylpyamme jää saamatta =( Hyvin on sujunut, ei ole kärsinyt työ, rakentaminen tai parisuhde. Ja ei todellakaan mene yli sitä 200 000€ vaikka asuin neliöitä lähemmäs 200.
        Kaikkein halvinta ei aina ole valittu, mutta paljon on töitä tehty. Ja kyllä kehrataan sanoa että me ollahan tämä tehty =)


    • Puuhis

      että 1 1/2 kerroksisessa talossa on melkein kaks kertaa enemmän hommaa ku 1 kerros ratkaisussa. Ja sitä kautta vie eurojakin enemmän, ei kuitenkaan tuplasti. Riippuu paljon siitä kuinka paljon itse osallistut, kuinka paljon on suhteita rakennuspiireissä jne. Itsellä onnistui rakentaa reilu 170m2 talo, 1 1/2 kerrosta, alle tuon hinnan. Tinkiä ei tarvinnut mistään. Laatua talontäydeltä. Kovaa kilpailuttamista, kovaa työntekoa. Suhteitakin oli ja ammattilaisia löyty sopuhintaan ku sellasia tarvi. Runko-, lvi-, sähkö -ja maansiirtotyöt teetätin ulkopuolisilla. Muun tein suurinpiirtein itse.

      • noinkaan jos

        samat neliöt tehdään yhteen tasoon niin on siinä salaojista kattotiiliin tuplasti enemmän tavaraa ja hintaa voi tulla 50 % enemmän kuin kahteen tasoon tehdessä. Telinekulut tasoittaa vähän tilannetta.


      • ulkopuolisella

        eli Runko 60.000, lvi 20.000, sähkö 10.000,
        maansiirto 5.000 ja jäljelle jäi 85.000.
        Tällä teit loput no hyvä!


    • julle1190

      Laskin uuden ok-talon urakkatarjouksen hieman isommalle talolle "avaimet käteen periaatteella" hyvillä tekijöillä ja suhteellisen perustalolla pääsette. Jos saatte palkattua itse kaksi hyvää timpuria, siis oikeasti hyviä, jää alvitkin pois. Silloin pääsette mielestäni varmasti alle arvionne. Lisäksi teillä on valmiiksi sävelet, mitä haluatte´, eli suunnitelmat valmiit ennen tekemistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe