Pakko purkautua jonnekin. Olen potenut vauvakuumetta parisen vuotta ja silloin tällöin asiasta miehelle maininnutkin. Nyt olen loppu kesästä lähtien yrittänyt kaikkeni. En vain kestä enää. Olen aivan raivoissani, kun toinen ei halua vielä. Sitten kun en saa edes perusteluja, miksi ei vielä. Pari vuotta sitten olen perusteluni kyllä saanut, mutta nyt kun ne perustelut eivät enää ole paikkaansa pitäviä, ei hän uusiakaan keksi. Ärsyttää.
Eilenkin hän sanoi, että kyllä sinä vielä sen lapsen saat. Ei kaikkea voi saada heti. Älä viitsisi haastaa riitaa. Ja v...t riidan haastamisesta! En mielestäni ole ollut kaikki tänne heti -tyyppiä, kun olen kaksi vuotta nöyränä odotellut. Alkaa mitta täyttyä.
Ja sitten vielä se, että pari sukulaistyttöä, juuri ja juuri parikymppisiä on alkanut miestensä kanssa yrittämään lasta. Alkaa hiukan kiehumaan. Ympärilläni suurin piirtein joka toinen ihminen kulkee maha pystyssä, lastenvaunuja työntäen tai kertoo ainakin, että heillä on nyt yritys päällä. En vaan voi mitään kateudelleni. Onhan se selvää, että kaikki saa tehdä lapsensa, kun siltä tuntuu. Silti tulee aina paha mieli, kun näen jonkun raskaana olevan tm.
Kiitos, kun sain purkautua. Eipä se silti helpottanut.
Eilenkin hän sanoi, että kyllä sinä vielä sen lapsen saat. Ei kaikkea voi saada heti. Älä viitsisi haastaa riitaa. Ja v...t riidan haastamisesta! En mielestäni ole ollut kaikki tänne heti -tyyppiä, kun olen kaksi vuotta nöyränä odotellut. Alkaa mitta täyttyä.
Ja sitten vielä se, että pari sukulaistyttöä, juuri ja juuri parikymppisiä on alkanut miestensä kanssa yrittämään lasta. Alkaa hiukan kiehumaan. Ympärilläni suurin piirtein joka toinen ihminen kulkee maha pystyssä, lastenvaunuja työntäen tai kertoo ainakin, että heillä on nyt yritys päällä. En vaan voi mitään kateudelleni. Onhan se selvää, että kaikki saa tehdä lapsensa, kun siltä tuntuu. Silti tulee aina paha mieli, kun näen jonkun raskaana olevan tm.
Kiitos, kun sain purkautua. Eipä se silti helpottanut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sanasi olivat aivan kuin minun suusta! Kirjoitin juuri tänne oman tarinani, heh. Tiedän todellakin miltä susta tuntuu. En ole koskaan ollut mikään kateellinen ihminen, mutta nyt en kestä kuulla sanakaan esimerkiksi serkkuni tulevasta vauvasta kun jo tunnen räjähtäväni kateudesta. Niiiiiiiin epäreilua. Ja ehkä lapsellistakin, en tiedä, mutta en vain voi sille mitään. Saanko kysyä minkä ikäinen olet ja kauan teillä on suhdetta takana?
Moip.
Hienoa, siis kanssaheimolaisia löytyy. Kun luin näitä teen kirjotuksia, niin tuli "ahaa-elämys", niinku mun elämästä olisi ollut. Mä oon kanssa juuri valmistumassa, tosin miehelläni on yksi vuosi vielä enemmän opiskeluja edessä kuin mulla. Suhdetta meillä on takana 3 vuotta. Vauvakuume on suuri ja haluaisin niin lapsen, huoh. Mutta tosiaan mieheni ei kuulemma vielä ole valmis, ja saadaan hyvä riita aikaseksi kun mieheni sanoo samoja oauseita, kuin alkuperäisenkin kirjoittajan mies....huuuh..:)
Moi Saara :)
Sielunsiskoja siis on olemassa. Joskus tuntuu että on ihan yksin näiden vauvahaaveiden kanssa, kun mies on vastaan ja kaikki kaverit on vasta biletys-elämänvaiheessa. Mua taas ei vois vähempää kiinnostaa mikään bilettäminen vaan perhe-elämä on se mikä saa mut onnelliseksi. Me ollaan siis molemmat 23v.
Meillä ei niinkään enää synny riitoja vauva-aiheesta, kun mies on ilmeisesti huomannut miten kipeäkin paikka se on mulle. Osaa ihmeen rauhallisesti puhua asiasta (vaikka muutoin saattaa hermostua helposti), joten pidän sitä jo positiivisena merkkinä. ;)
Mikä teidän mielestä olisi paras ratkaisu, antaa ajan kulua ja odottaa että mies on valmis vaiko yrittää pehmetellä ja suostutella miestä? Itse en tiedä mitä tekisin kun halu päästä hoivaamaan omaa pientä on niin suuri, mutta toisaalta haluan kunnioittaa miestänikin.
Mä olen 23v. ja mies 24v. Eli siis tiedänhän minä, että onhan tässä vielä aikaa, mutta olen halunnut aina, että saisin olla nuori äiti. Yhdessä olemme olleet 6 vuotta. Valmistumme molemmat puolen vuoden sisään.
Meillä ei ainakaan ole mikään saanut miehen päätä kääntymään. En tiedä mitä tekisin. Vauvakuumeilu on noussut jo sille tasolle, että se vaivaa mieltä päivittäin ja tulen huonolle tuulelle, kun tiedän ettei vielä. Ja se kateus on tuskallista. En vain voi sille mitään.
Vaihtakaa äijää jos tämän hetkinen ei lasta halua. Ei ketään voi pakottaa siihe.
Mies ei ole valmis ottamaan sellaista vastuuta/pelkää. Ja te vain raivoatte siitä.
Nainen on kamalan itsekäs kun sattuu vauvakuumeen saamaan. Pitäisi ajatella sitä toistakin osapuolta.
Älkääkä sanoko että ei sekään ajattele minua kun ei lasta minun kanssa tee.
Ytittäkääs vähän itse ajatella itseänne tilanteessa että toinen haluaa koko elämän kestävän vastuun ja itse pelkäisi eikä olisi valmis.
Itse olen siirtänyt vauvakuumeet jo pois niin kauaksi kun mies vain haluaa. Ja jos ei koskaan halua lasta niin ok, miksi väkisin.
"Ytittäkääs vähän itse ajatella itseänne tilanteessa että toinen haluaa koko elämän kestävän vastuun ja itse pelkäisi eikä olisi valmis."
Niin ja ajatteles itse sitä, että jos haluaisit sen koko elämän kestävän vastuun ja et sitä saisi. Eläisit mahdollisesti jopa 70 vuotta tai enemmänkin ilman sitä vastuuta, josta olet parikymppisestä asti haaveillut.
Ymmärrän kyllä pointtisi siinä asiassa, että ketään ei voi pakottaa, mutta muuten kirjoituksesi oli aika ikävää luettavaa.
Ei ketään toki voi pakottaa, mutta jos seurustelun alusta asti on molemmat olleet sillä mielellä, että perhettä ollaan sitten myöhemmin perustamassa, niin kyllä sitä lasta saa sitten vaatiakin. Sitä paitsi onhan se tutkittu juttu, että nainen on hedelmäisimmillään 25v paikkeilla ja mitä nuorempana raskaus/raskaudet koetaan, sen helpommin se sujuu. Ja kun tuo ikä alkaa pikku hiljaa lähestyä niin ei se mun mielestä ole millään lailla itsekästä ottaa asiaa puheeksi ja yrittää suostutella miestä.
Onko se sitten oikein mieheltä vaatia naista alkamaan yrittämään ensimmäistä lasta vasta kolmenkympin tienoilla, jolloin viimeinen raskaus (jos useamman lapsen haluaa) saattaa osua jo keski-ikään, jolloin voidaan jo puhua kaiken maailman riskeistä saada terve lapsi?
Mies on halunnut vauvaa ties kuinka kauan. Itse en vauvoista juuri välittänyt, kunnes nyt jostain syystä pamahti aivan armoton vauvakuume. Tässä kuumeillessa mietin vain mitä tekisin jos nyt norkoilisi sellaisen kanssa joka ei vauvaa halua... pistäisin varmaan pihalle. Biologinen kelloni käy kuin hyrrä, syykin siihen on, olen 28v.
tunne siltä kateuden osalta todella tuttu. meillä mies on ihan pelissä mukana mutta pitkän yrityksenkään jälkeen vauvaa ei kuulu eikä näy.... tulee todellakin kauhee olo kun joka paikassa mahat pystyssä eikä itsellään tapahdu mitään. ei sille kateudelle vaan voi mitään.
... mutta tsemppiä kuitenkin teille. Kyllä se oma vuorokin luultavasti jossain vaiheessa koittaa ja sitten saa itse kulkea maha pystyssä ja muut ovat kateellisia!
Huoh. On se niin, että ketään ei voi pakottaa, kyllä tiedän sen, mutta...naiselle raskautuminen ei oikeesti ole ees mikään "varma-juttu", mitä jos tosiaan aletaankin yrittämään vasta n.8 vuoden päästä jolloin ite olisin 30...ja en voisikaan saada lapsia, mä en oikeesti henkisesti sitä kestäisi...ja jos kaikki hoidot yms..hmm...niin nojoo...mutta kumminkin, mä en voi vauvakuumeelleni mitään ja mä tiedän, että on vaikeeta olla poainostamatta ja kuunnella miestä.
Meidän perheessä ei oikeestaan ees keskustella ku mun ehdoilla...siis mun mies ei ota koskaan puheeksi lapsia...ei siis koskaan, muutakun sitte ku mä otan puheeksi aiheen...niin ja siis...mua harmittaa se, että kun ollaan jossakin kylässä missä on lapsia, ja kysyn että oliko ihania lapsia, niin mies vaan mutisee jotakin..siis mä en ymmärrä miksi mun pitää ymmärtää jos mun mies ei ymmärrä...