mietityttää

Rampou

Tässä muutama päivä sitten tutkiskelin naaras- ja koirasundulaattini touhuja, ja hoksasin koiraan lauleskelevan innokkaasti naaraalle. Alussa naaras istui pesäpöntön "lauluorrella" ja nakerteli pesäpöntön sisäänmenoreiän reunoja. sitten ne lensivät toiselle orrelle ja koiras alkoi laulamaan vielä innokkaammin, laittoi jalkansa naaraan kylkeen ja oksensi sille. En ole ennen huomannut että se laittaisi jalan sen kylkeen kiinni. Naaras ei varmaan oikein pitänyt siitä kun nousi niin korkealle. Pesäpönttö on ollut niiden häkissä jo varmaan n. 3kk. Undulaatit itse ovat nyt n. 3 vuotiaita.

1. Vaikka nyt ei olekaan kevät,
voivatko undut pesiä ihan mihin vuodenaikaan tahansa?
2. Tarkoittaako se jotain kun naaras nakertelee pesäpöntön sisäänmenoaukon reunoja? Undut eivät aiemmin ole pöntöstä kiinnostuneet.
3. Kun aukaisen undueni häkin ovet ja tutkailen niitä, ne eivät tee elettäkään tullakseen ulos häkistä. Miksi ne eivät tule ulos, vaikka voisi kuvitella niiden innostuvan kun pääsevät lentelemään vapaana huoneessa?
4. Undut istuivat erään hyllyn päällä rauhallisesti kylki kyljessä. Yhtäkkiä naaras aukaisi nokkansa koiasta päin ja ne alkoivat nokkimaan toisiaan. Naaras muutenkin pomottaa koirasta, usein myös ovat soovussa ja rapsuttelevat toisiaan. Onko normaalia?
5. Onko myös normaalia jos koiras istuu peilin edessä ja laulelee innokkaasti ja keikuttelee päätään peilikuvalleen ja vieläpä tökkii sitä nokallaan, vaikka naaras on ihan vieressä? Onko sillä käytöshäiriöitä vai onko normaalia?

ohhoh, tulipas pitkä, mutta toivon todella että joku asiantunteva osaisi vastata näihin! :) Kiitos!

2

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Sisällä elelevällä häkkilinnullahan olot ja ravintotilanne yms tekijät pysyvät suunnilleen samana joten ne voivat periaatteessa pesiä milloin vain. Käytännössä tavallisimmat häkkilinnut tulevat usein meikäläisissä oloissa pesimävireeseen keväällä ja syksyllä jolloin päivänpituus vastaa niiden luontaisia kotioloja, päiväpituutta voi toki sisätiloissakin säätää pimennysverhojen ja oikean valaistuksen avulla linnuille sopivaksi ympäri vuoden (10-14 h päivänpituus).

      Nakertelu on usein merkkinä siitä että pesäkoloa ollaan vailla tai ainakin pesänrakennusta harjoitellaan tulevaa varten...

      Ovatko linnut sitten jo aiemmin tottuneet lentelyyn? Jos ovat niin voi olla että niillä on pesimävire käynnistymässä eivätkä halua poistua pöntön läheltä, tai eivät vain halua tunkea ovelle samaan aikaan kun itse siinä hääräät.. Jos taas linnut ovat uusia tulokkaita tai niitä jostain kumman syystä ei vaan ole aikaisemmin lennätetty niin kaikki uusi on linnuille aina vähän pelottavaa ja häkistä poistumistakin pitää harjoitella!

      Pikku nahistelu rakastavan parinkin kesken on ihan normaalia eikä siitä kannata huolestua niin kauan kun ei selvästi ole vahingoittamismeininki päällä ja veri ja höyhenet pöllyä. Undumaailmassa vallitsee akkavalta ja naaras voi välillä aika tuimastikin pistää koirasta ojennukseen jos sen lähentely-yritykset eivät juuri sillä hetkellä miellytä. Koiraan lirputtelu kaikelle elolliselle ja elottomalle on sekin vallan normaalia touhua, johonkinhan se into on purettava jos kaveria ei aina kiinnosta jutut. Yksinäiselle linnulle peili on usein turhankin kiehtova ja voi saada aikaan ihan sairaalloistakin peilifiksaatiota, mutta useamman linnun asuttamaan häkkiin sen yleensä voi laittaa ilman ongelmia.

      Pönttö undulaateille laitetaan vain jos on tarkkaan harkittu että niitä halutaan pesittää ja vain ja ainoastaan sen pesinnän ajaksi. Ovatko emot varmasti terveitä ja pesimään soveliaita eivätkä ole sukua toisilleen? Poikaset ovat toki söpöjä, mutta kai olet perehtynyt pesitykseen ja esim siihen miten emojen ruokinta muuttuu poikasaikana ja mahdollisesti jo pesintää suunnitellessa? Entä onko jo selvillä mihin mahdolliset poikaset laitetaan kun ne kasvavat, voitko pitää ne itse jos eivät menkään kaupaksi?
      Ylipäätäänkin pesitys kannattaa harkita huolella ja miettiä miksi juuri tämän parin pitäisi pesiä.

    • vähän myös

      Tuossa tuli aika hyvin vastaukset, mutta haluaisin tuohon peili juttuun vielä.. Olen kuullut, että häkissä ei ole hyvä pitää peiliä, jos siellä asustaa koiras ja naaras undulaatti, varsinkin, jos ne ovat pesintä puuhissa. Koiras nokkii peilikuvaansa, se ei ymmärrä, että se on vaan peilikuva, vaan luulee sitä kilpailevaksi koiraaksi. Olen kuullut, että joskus koiraat ovat satuttaneet itsensä pahoin, kun ovat kilpailleet peilikuvaansa vastaan :s suosittelisin ottamaan peilin pois häkistä, ettei satu vahinkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      276
      3924
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      78
      3540
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      159
      2553
    4. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      61
      2318
    5. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1912
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1727
    7. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      30
      1288
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      33
      1275
    9. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      48
      1199
    10. Uskotko että vielä

      Kohtaisimme?
      Ikävä
      25
      1178
    Aihe