minun esikoiseni voitti tänään koulussa olleissa yleisurheilukisoissa mitalin, jippii ja hän on niin onnessaan kun heti 1.luokalla kisat ja voittaa. olen niin onnessani myös :) varsinkin kun en itse ikinä vastaavissa voittanut mitään. ihanaa, pitää mennä maanantaina koululle ottamaan kuvia kun mitalit jaetaan kolmelle parhaalle 1.luokan tytöille ja oma tyttö joukossa!!!!!
tuuletusta
äiti kertaa kolme
5567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi!
Kyllä oman lapsen voitto on hieno asia.
Suomalaiset osaa muudenkin lapsia kannustaa urheilun kisoissa vaikka eivät sitten pärjäkään.
Mutta valokuvia kannata otta aina, niitä on kiva sitten isompana katsoa.
Meidän poika voitti 13v Hopesompan hiihtokisat. Oli todella hieno tunne.
lapset voittavat yleensä joka kerta omissa sarjoissaan mitalit,MUTTA...toiset jotka sijoittuvat kolmannen sijan jälkeiselle sijalle saavat lohdutuspalkinnoksi jonkun IHANAN pikkujutun,vihkon,kynän tms..tyttäreni on erittäin katkera joka kerta kun hän saa "vain" mitalin.:):)
Meillä näitä mitaleja onkin vaikka kaupan perustaisi kun käymme myös koulun ulkopuolella paljon kaikissa kisoissa mitä kylällä järjestetään...arvatkaas onko karkkikisat suositut niiden "tylsien" mitalien jälkeen...:):)
Kyllä toki kuitenkin kisojen jälkeen niitä mitaleja esitellään ei ne ihan arvottomia ole,ja joistain kisoista saa sitten pokaaleja ja laattoja ne on ihan kivoja vaihteluja...
mulla erittäin lahjakas tyttö liikunnallisesti. vasta tokaluokkalainen ja sujuu hiihto, juoksu millä matkalla vaan ja yleisurheilu ja telinevoimistelukin. kisoja on kierretty kauan ja kaappiin on kertynyt pyttyä ja vaikka mitä.
minä olen jo pienestä opettanut tytölleni, että kisaan lähdetään kilpailun takia, ei palkinnon. edes voiton takia ei lähdetä vaikka tyttöni useimmiten hvyin pärjääkin. tyttöni lähtee ensisijaisesti osallistumaan ja edustamaan seuraa, toissijaisesti tekemään omaa tulosta ja parantamaan omaa ennätystä. viimeisellä sijalla on se pärjääminen ja palkinto!
Meilläkin tyttö on lahjakas liikunnallisesti, mutta todella arka.
Kilpailuja on käyty ja pärjätty on, joka on tuonut tytölle rohkeutta, myöskin sosiaalisesti. Kisaan ei todellakaa lähdetä kilpailun takia, ei voiton, ei edustamaan tai palkintoa hakemaan, (joka toki on iloinen plussa.) Kilpailuihin lähdetään pitämään hauskaa ja pitämään arvotonta säpinää yllä, yhdessä.
Valittettavasti kentällä näkee vanhempia, jotka ovat lähteneet kilpailuttamaan lapsiaan, oman kunnianhimon(joka on viimeinen selitys epäonnistumiselle) palkitsemiseksi, vain voitto kelpaa. Mutta hei, vanhemmilla on oikeus olla ylpeitä lapsistaan, kunhan muistaa, että harrastukset on lapsen tahdon asia, vanhemmat pitäköön motiiviinsa ihan omanatietonaan.
tyttönen myös nauttinut kilpailemisesta, Tuskin nimittäin muuten lähtisikään.Olen samaa mieltä hänen kanssaan että kisaan todellakin lähdetään ensisijaisesti edustamaan seuraa ja tekemään omaa tulosta. Ja sinun kanssasi olen samaa mieltä, että siellä pitää olla myös hauskaa. Useimmiten onkin - on kavereita, mukavaa tekemistä ja toivottavasti onnistumisen iloa.
En ymmärrä noita ensimmäisiä kirjoittajia, joille se palkinto tuntui olevan hirmu tärkeää. Palkinto on toki kiva saada joskus, mutta suurin osa sitä ei saa ja siihekin pitäisi oppia. Surullisen paljon näkee lapsia ja vanhempia, jotka ensimmäiseksi kysyvät mitä on palkintona ja seuraavaan hengenvetoon, että kai kaikki saa... Ja jos ei kaikkia palkita, niin ei lähdetä ollenkaan. Olen nähnyt sellaisiakin vanhempia, jotka esim ilmoittavat 11-sarjalaisen 13-sarjaan siksi, kun siellä on mahdollisuus saada se palkinto.
Olet myös oikeassa noista kunnianhimoisista vanhemmista, jotka sekuntikello kädessä juoksevat radan vartta ja kertovat paljonko on aikaa piirinennätykseen tai laittavat lapsensa heittämään satoja ja taas satoja kertoja keihästä, että se pm tulisi tms...