katselen, koskettelen
kirjavia kukkia
kun taivas on pudonnut päähän
kuin peltiämpäri,
ja pilvet tihkuvat sadetta
sääriä pitkin
lammikosta kasvaa kirjavia kukkia
kaikki sanat,
ne ovat kirjavia kukkia, tunnustelen
ja havaitsen
että taivas on pudonnut päähän
on kukkia, ja peltiämpäri on
kukkia
ja pilvet tihkuvat sadetta sääriä pitkin
on kukkia, ja ne ovat
kirjavia kukkia
kas - kukatkin ovat kukkia - mikä oivallus -
verbaalinen ilotulitus - neronleimaus
tällä tavalla
ojennan sinulle koko kimpun
sanojen tahrimaa paperia
enhän osaa muuta
ja
olen hahmo näyttöruudulla, tahra itsekin
päässä kumisee
näppäin näppäimeltä
vuorosanojen
polveileva rivistö,
katso
minä tulen luoksesi
kuin ruusujen tuoksu keväisenä aamuna
sateen tauottua
yö oli ihana,
täynnä musiikkia,
entä nyt
kuinka me jatkamme?
pissaan tien vierelle, maailma huojuu
ja pusikosta nousee
höyryä
hätkähdän, hei senkin roisto, älä kuse ruusupuskaan!
huusit mökin ovelta
vastasin
tällainen runo tällä kertaa,
rakkaani rakkaani
gulp
hyvää yötä, muistithan laittaa tekohampaat vesilasiin,
lopuksi vielä poikamainen hetkutus:
lastenlasten rippikuvat lipaston päällä nyökkäävät,
vuorokausi on kiertynyt lähtökohtaansa,
pure minua
pure minua ;-)
vuodet kuluivat puhuessani kasvojesi ohi
ja mitä jäi jäljelle,
anna ryppyisten sormieni tapailla sinua kuin aakkosia,
puhu sormiani vasten kaikki se läsnäolo, anna sydämeni tyyntyä
tässä
kirjavia kukkia
kirjavia kukkia
kun taivas on pudonnut päähän
kuin peltiämpäri,
ja pilvet tihkuvat sadetta
sääriä pitkin
lammikosta kasvaa kirjavia kukkia
kaikki sanat,
ne ovat kirjavia kukkia, tunnustelen
ja havaitsen
että taivas on pudonnut päähän
on kukkia, ja peltiämpäri on
kukkia
ja pilvet tihkuvat sadetta sääriä pitkin
on kukkia, ja ne ovat
kirjavia kukkia
kas - kukatkin ovat kukkia - mikä oivallus -
verbaalinen ilotulitus - neronleimaus
tällä tavalla
ojennan sinulle koko kimpun
sanojen tahrimaa paperia
enhän osaa muuta
ja
olen hahmo näyttöruudulla, tahra itsekin
päässä kumisee
näppäin näppäimeltä
vuorosanojen
polveileva rivistö,
katso
minä tulen luoksesi
kuin ruusujen tuoksu keväisenä aamuna
sateen tauottua
yö oli ihana,
täynnä musiikkia,
entä nyt
kuinka me jatkamme?
pissaan tien vierelle, maailma huojuu
ja pusikosta nousee
höyryä
hätkähdän, hei senkin roisto, älä kuse ruusupuskaan!
huusit mökin ovelta
vastasin
tällainen runo tällä kertaa,
rakkaani rakkaani
gulp
hyvää yötä, muistithan laittaa tekohampaat vesilasiin,
lopuksi vielä poikamainen hetkutus:
lastenlasten rippikuvat lipaston päällä nyökkäävät,
vuorokausi on kiertynyt lähtökohtaansa,
pure minua
pure minua ;-)
vuodet kuluivat puhuessani kasvojesi ohi
ja mitä jäi jäljelle,
anna ryppyisten sormieni tapailla sinua kuin aakkosia,
puhu sormiani vasten kaikki se läsnäolo, anna sydämeni tyyntyä
tässä
kirjavia kukkia
Vastaukset 2
Vanhimmat
ilman tätä parta, ilman tätä;
> pissaan tien vierelle, maailma huojuu
ja pusikosta nousee
höyryä
hätkähdän, hei senkin roisto, älä kuse ruusupuskaan!
huusit mökin ovelta <
Runossa olisi kaikki, mistä pidän, tuo sökerrys
tuolla välissä sotkee sulavasti kulkevan runosi.
Mun ei edes pitänyt tulla tänne, mutta kun
silmiini osui kirjoituksesi, niin en malttanut
sitten sulkea luukkua.
Hmmmm ...
Pilvet tihkuvat sadetta sääriä pitkin
ja niistä muodostuu puro
kasvaessaan pisaroiden valtameri
johonkin kohtaan meistä.
Niin.
Täytän valkoista arkkia,
kukin ja suolaisin vesin
Sinun lukeaksesi, Sinun tunteaksesi
vuorosanoitta.
Kuinka jatkamme siitä ?
Tunnustellen,
tunnustellen toisiamme
vuosikymmenten muistojen kirjoa käyden
huikaiseva onnen täyttämä hetki.
Kiitos rakkaani kirjavista kukista
kiitos.
***
Hyvää yötä parta :)
Yritän taas kirjoittaa kauniin runon,
paljastamatta sieluani
Aikaisin keväällä
kun kahvila avattiin
varpuset olivat kesyjä,
tai ehkä nälkäisiä
Katseeni harhaillessa
huoneen sekavissa pinoissa
kirjoja ja paperia,
en näe kaaosta
kirjoittaessani sinulle
Verhot heiluvat tuulessa
yön kosteudessa
alkava syksy
ja tuhannet muistot
tuoksuvat raparperilta ja
kanelilta
Nähdäänkö samassa paikassa,
tiedät kyllä missä
yleensä aina
istun
Nokkivat sormieni välistä
sokeripullaa,
odotan haudutetun teen valmistumista:
tämä on harvinaista
Kirjoitan oikeista tapahtumista
Pitäisikö runoon
sotkea hauras ja hento muistikuva
kuinka pissasin tien sivuun
mökin ovi narahti
Tähänkin runoon:
Rakkaani
En asettele todellisuuksia vieretysten
mutta päällekkäin,
katselen kirjoitettua ja
mietin
Kuuluuko tekstissä samanaikaisesti
minähenkilön
ja vielä kirjoittajankin ääni
Sitten, jos kirjoittajakin on fiktiota,
osa runon rakennetta, kieltä,
kolmas henkilö äitiparta, faktinen tekijä
Katso runon yläpuolelle, kirjoittavaan käteeni
Kirjoitan hänestä:
äitiparta kätkeytyy sanojeni taakse
Niinkö
Kauneudesta en tiedä
mutta jonkinlainen kokeilu
sanon, katso runon yläpuolelle
lukevaan mieleesi
Viserrys!
No ainakin sirkutus, jonkinlainen:
nokat auki ne hyppivät
etsien maasta ruokaa kuka mitäkin murusia
kohta laitan silmät kiinni
Olinhan jo menossa nukkumaan,
tulin vain sulkemaan
tietokoneen ja ajattelin
jos nopeasti jotain
kyhäisin
Jonkinlaista tajunnanvirtaa
Yritän taas kirjoittaa kauniin runon,
paljastamatta sieluani
Jne.
Lopuksi väistyn sivummalle,
annan faktiselle tekijälle suunvuoron:
Hyvää yötä
Linda
Haa, se on äitipartaa!
Kolme sanaa toiseksi viimeisessä kappaleessa
- -
;)
Tulin noin puolitoista tuntia sitten Ulvilasta, tuolta muutaman kilometrin päästä, erään ystävän luota saunomasta, erittäin mukava ilta. On tutustuttu tässä lähiaikoina. Kun pikkupoikana (asuin Ulvilassa) kuljin lähes päivittäin vanhan, punamullalla maalatun talon ohi, eipä olisi juolahtanut mieleen että noin 40 vuotta myöhemmin istun siellä teellä ja juttelen mukavia asukkaan kanssa, jonka isovanhemmat asuivat talossa tuolloin, siis 30 - 40 vuotta ennen tätä hetkeä. Talon toinen pääty, se missä istuttiin rupattelemassa, on rakennettu 1600-luvulla. Ystävä viittasi ikkunaan päin ja sanoi: tuosta ikkunasta isovanhempieni isovanhemmat katselivat Krimin sodan aikaan kun Ulvilan porvarit läks Nakkilaan sotaa pakoon. Niin se aika vierähtää. Siis 40 vuotta. Ei uskois, että niinkin pitkä aika on menny näin nopeasti!
Tämäniltaisessa runossa muuten on ainakin kaksi ihan oikeasti faktista kohtaa, siis mitkä ei oo ainoastaan minähenkilön faktisia kokemuksia tai runon kuvitteellisen tekijän faktisia kokemuksia eli sisäkkäisiä fiktioita, vaan minun, runon ulkopuolisen henkilön eli oikean tekijän, äitiparran faktisia kokemuksia.
- Tulikohan tämä nyt tarpeeksi monimutkaisesti sanottua?
"Aikaisin keväällä
kun kahvila avattiin
varpuset olivat kesyjä
tai ehkä nälkäisiä...
Nokkivat sormieni välistä
sokeripullaa"
ja
"Olinhan jo menossa nukkumaan,
tulin vain sulkemaan
tietokoneen ja ajattelin
jos nopeasti jotain
kyhäisin"
Niin, ja tietysti tämä - laitanpa uusiksi:
Hyvää yötä
Linda