Voisitko seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jos hänellä olisi jkin seuraavista sairauksista, vammoista yms. ? Olisiko hänen vamma tms. esteenä suhteelle vai oletko valmis hyväksymään sen hänessä?
Jos kävisi esim. niin, että tutstuisit Internetissä mukavaan tyttöön, mutta sitten selviäisi, että hänellä on jokin listalla luetelluista sairauksista ynnä muista sellaisista. Mitä ajatuksia se sinussa herättäisi?
Tämän tarkoituksena ei ole loukata ketään. Tässä tulee lista:
- Kuurous tai sokeus
- CP-vamma
- Aspergerin oireyhtymä (tai muu autistisiin häiriöihin kuuluva)
- Hän olisi jollain muulla tavalla vammainen
- Hänellä olisi pyörätuoli
- Laaja-alainen sosiaalisten tilanteiden pelko (joka olisi esteenä myös kaikelle suhteen intiimille kanssakäymiselle yms.)
- Jokin vakava mielisairaus
- Jokin persoonallisuushäiriö
Tai jokin seuraavista "ominaisuuksista":
- Hän olisi syvästi uskonnollinen
- Hän olisi absolutisti
- Hän jostain syystä kieltäytyisi kokonaan harrastamasta seksiä eli ette koskaan voisi harrastaa sitä.
Jos kävisi esim. niin, että tutstuisit Internetissä mukavaan tyttöön, mutta sitten selviäisi, että hänellä on jokin listalla luetelluista sairauksista ynnä muista sellaisista. Mitä ajatuksia se sinussa herättäisi?
Tämän tarkoituksena ei ole loukata ketään. Tässä tulee lista:
- Kuurous tai sokeus
- CP-vamma
- Aspergerin oireyhtymä (tai muu autistisiin häiriöihin kuuluva)
- Hän olisi jollain muulla tavalla vammainen
- Hänellä olisi pyörätuoli
- Laaja-alainen sosiaalisten tilanteiden pelko (joka olisi esteenä myös kaikelle suhteen intiimille kanssakäymiselle yms.)
- Jokin vakava mielisairaus
- Jokin persoonallisuushäiriö
Tai jokin seuraavista "ominaisuuksista":
- Hän olisi syvästi uskonnollinen
- Hän olisi absolutisti
- Hän jostain syystä kieltäytyisi kokonaan harrastamasta seksiä eli ette koskaan voisi harrastaa sitä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Niin, ja nuo lopussa olevat ominaisuudet laitoin siksi, että ne ovat ihan oikeasti olleet syy siihen, miksi yksi tuttuni jätettiin.
Se riippuu ihan ihmisestä. Mikään noista ei estäisi minua seurustelemasta, jos ihminen olisi muuten kiva. Kokonaisuus ratkaisee, ei jokin yksittäinen sairaus tai elämänkatsomus. En tiedä sitten, jos jollakulla henkilöllä olisi nuo kaikki ominaisuudet... voisin ehkä silti haluta ainakin tutustua.
Aika mahdoton pohtia tällaista kysymystä abstraktilla tasolla. Kuten Mathilde tuossa edellä kirjoitti kyse on kokonaisesta ihmisestä. Jokainen on jonkun asian suhteen marginaalissa. Jokaisesta meistä voisi irrottaa ominaisuuksia, jotka listattuina voisivat saada meidät kuulostamaan tavalla tai toisella problemaattisilta kumppaneilta. Kohtaamme kokonaisia ihmisiä, emme listattuja ominaisuuksia irrallaan katseista, läsnäolosta, keskusteluista.
Noista viimeisistä määreistä voin sanoa, että kumppanin voimakas uskonollisuus voisi olla este. Etenkin jos se yhdistyisi siihen, että hänen kanssaan en voisi jakaa seksielämää. Voisin rakastaa, mutta haluaisinko sitoa itseäni seksittömään elämään, jos itse en ideologisella tasolla usko sellaiseen? Luultavasti en, varmuudella en voi sanoa, koska kyse on taas abstraktion kuvittelemisesta.
Minulle suhde rakentuu sille pohjalle, että koen jakavani samantapaisen elämänkatsomuksen kumppanini kanssa. Kyse ei siis välttämättä ole siitä, että ihmiset eivät hyväksy uskonnollisuutta, vaan kyse voi olla siitä, että on vaikea jakaa arkea ihmisen kanssa, jonka elämänkatsomus on erilainen.
Siitä että on vaikea jakaa arkea ihmisen kanssa jonka elämänkatsomus on erilainen. En usko, että kohdallani mikään sairaus vaikuttaisi siihen seurustelenko ihmisen kanssa vai en. Ok, kokemuksesta tiedän, että esimerkiksi vaikeasti skitsofrenisen ihmisen kanssa eläminen on todella vaikeaa. Kyllä pystyisin tällaiseen, mutta en tiedä kauanko jaksaisin tosi paikan tullen...
elämänkatsomus on tärkeä asia. Ja juuri se että toisen seurassa on hyvä olla.
Tuo mielenterveys.. Joku sanoikin omaavansa kokemusta asiasta ja minä liityn samaiseen joukkoon. Silloin kun sairaus on niin vaikea että oma henki on jatkuvasti vaarassa lähteä, on viimeinen keino pelastaa itsensä.. Eli ainakin minun suhteeni ei tulisi onnistumaan tälläisen ihmisen kanssa enää, mutta niitäkin on niin monia, noita mielenterveys sairauksia.Se on uskomattoman rankaa, ja voi pudottaa itsensäkin monta kertaa toivottomuuden kaivoon. Ystävyys kyllä, siinä kaikki ei kuitenkaan ole kaikki niin särkyvää, mutta suhde..
Tämä lienee minun tietoni omalta kohdaltani.. Joskus tuntuu että vaadin ihmisiltä hyvin paljon, mutta ennen kuin kukaan pystyy minua siitä moittimaan, ennen sitä hän jo tuntee minut, ja ehkä näkee minut myös.
Mutta kuka tietää, jos oma enkeli, missä muodossa hän tulee ?
En minä ainakaan.. =)
voi luoja minulla on ikävä herkkyyttä..
on erittäin helppo sanoa, että mikään näistä ei haittaisi suhteen syntymistä. Mutta väitän, että suhteet kuitenkin loppuvat paljon vähäisemmistä ja vähemmän dramaattisista syistä. Mitä siis voimme tästä päätellä? Emme mitään, there is no moral in this story.
Vähäisemmätkin syyt usein johtavat eroon :(
Mikään ruumiinvamma, siis sokeus, kuurous, liikuntaesteisyys ei olisi este, jos siitä ei sellaista tehtäisi.
Kysyt kyllä vaikeita. Vaikka se toinen ihminen, luonne ja persoona onkin se tärkein, ihminen on kuitenkin kokonaisuus jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. kyllä kaikki mainitsemasi asiat ovat jossain mielessä tärkeitä.
Pyörötuoli ei minua estäisi mitenkään. Mutta sitten nämä muut...seksittä en voisi elää, saati sitten voimatta olla hänen lähellään...
Persoonallisuushäiriöisen kanssa olen seurustellutkin. Ihan oikeasti todetun maanis-depressiivisen ihmisen kanssa jolla oli muitakin luonnehäiriöitä. Rakastin häntä paljon, mutta suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa. Hän ei kyennyt suhteeseen. olen ylpeä, että edelleen olemme ystäviä.
Luulen, että absolutisti ei haluaisi minua...en minä mikään juoppo ole, mutta käyn ulkona. Ei hän ainakaan minusta raivoraitista saisi tehtyä. Uskonto ei olisi este, mutta käännytettyä minua ei saisi. Uskon siihen mihin uskon ja piste.
Eli yhteenvetona voisi sanoa, että riippuu tilanteesta. Olisi kiva kuulla miksi kysyt tätä?
maanis-depressiivisyys eli kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole persoonallisuushäiriö, vaan kuten nimikin sanoo, mielialahäiriö, vaikka saattaakin kulkea käsi kädessä esim. epävakaan (rajatila-) persoonallisuuden kanssa.
ja täytyy nyt oikein kiittää kun sait päteä ja korjata kammottavan virheeni.
:-D
Kuurous, sokeua, pyörätuoli yms. ruumiilliset vammat, tuskin olisivat mikään este.
Vakava mielisairaus, persoonallisuus häiriöt yms. voivat olla este. Eli ei edes kiinnostu liian "vaikeasta" naisesta tai ainakin suhde päättyy ennemmin tai myöhemmin, kun asia paljastuu ja ei enää jaksa toisen oikkuilua (kokemusta on).
Myöskään minä en voi ajatella suhdetta itseäni selvästi "tyhmemmän" kanssa, koska minulle ulkonäköä tärkeämpää on tietty älyllinen keskusteluyhteys, jota ei voi syntyä, jos toiselle pitää kaikki "vääntää rautalangasta". Tiedostan myöskin sen, että olen varmasti monien mielestä se tyhmä ja suhteeseen kelpaamaton osapuoli, niin etten itsestäni mitään liikoja luule. Siis älykkyys- ja tietotason pitäisi olla kutakuinkin samalla tasolla, jotta suhde voisi toimia.
Olen seurustellut uskovaisen naisen kanssa, se siis sopii, mutta jos tyyppi on syvästi uskonnollinen (siis tiukkapipo ja käännyttäjä), niin sillon ei varmaan suhdetta synny. Ateisti tai vähintäänkin agnostikko kun olen.
Absolutistikin tyttöystävä saa olla, kunhen ei vaadi minulta täysraittiutta.
Ilman seksiä ei voi olla todellista aikuista seurustelusuhdetta, joten seksittömyys on este suhteelle.
Kun näitä kommentteja katselee, niin tunnen itseni hyvin pinnalliseksi... koska en pystyisi seurustelemaan ihmisen kanssa, joka on liikuntavammainen. Liikun niin paljon ja se on suuri osa vapaa-ajastani. Jos vammautuminen tapahtuisi seurustelun aikana, niin silloin se ei olisi syy lopettaa suhdetta. En kuitenkaan seurustele ruumiin, vaan mielen kanssa.
Sosiaalisista ongelmista (pelko, vakava mielisairaus) en usko kykeneväni olemaan oikea henkilö "terapiaan". Persoonallisuushäiriöisten kanssa on hyvin vaikeaa luoda normaalia kanssakäymistä ja keskusteluyhteyttä. Kuitenkin minulla on oma elämä. Pienet masennukset ei haittaa, enemmänkin vahvistaa.
Absolutisti saa olla, jos hän ei halua muuttaa totaalisesti tapojani. En kuitenkaan mikään loppasuu ole. Syvästi uskonnollisuuden uskon vaikuttavan suhteeseen. Tiedän, että siitä tulisi monia ristiriitoja. Esimerkiksi muslimimiestä en voisi kuvitella, koska en hyväksy naisten huonoa asemaa siinä uskonnossa/kulttuurissa. Jos uskonto tuo rajoitteita suhteeseen (esim: ei saa katsoa televisiota, ei saa värjätä hiuksia) se on minulle este. Seksistäkään en luopuisi kokonaan.
Nää on vaikeita ja isoja juttuja, joista jokaisen on päätettävä, kuika tekee. Ei ole oikeaa vastausta.
Kuurous, sokeus tai pyörätuoli ei olisi este, sen pystyn sanomaan varmasti. Siis fyysinen vammaisuus ei haittaisi. Mutta henkinen taas... kyllä, ne luultavasti olisivat este. Haluan tasa-arvoisen, tasapainoisen ja vakaan suhteen, enkä usko että sellainen olisi mahdollista henkisesti tasapainottoman ihmisen kanssa. Ikävää, mutta minun osaltani totta.
Noista ominaisuuksista syvä uskonnollisuus ja seksittömyys haittaisivat kyllä, absolutismi ei. Jos kumppanini olisi syvästi uskonnollinen mutta minä en, siitä seuraisi automaattisesti se että arvomaailmamme olisi erilainen ja se taas tarkottaisi yhteentörmäyksiä pitkässä juoksusssa. Ja minusta seksi kuuluu parisuhteeseen, se ei ole tärkein osa sitä, mutta silti tärkeä.
Tuossa listassasi on paljon asioita, jotka olisivat esteitä sille, että alkaisin seurustelun.
Minä tunnen itseni kovin pinnalliseksi, kun tätä kirjoitan:(
Ystävyyteen nuo mitkään eivät olisi rajoitteita, melkein päinvastoin.
En voisi seurustella minkään mainitsemasi piirteen omaavan ihmisen kanssa. CP-vammainen heti pois laskuista, samoin pyörätuolia käyttävä, koska haluan liikkua luonnossa ja muutenkin urheilla yhdessä naiseni kanssa, kaikki vammaiset olisivat poissuljettuja.
Mielisairaudet tms. poissuljettuja myös. En voisi kuvitella suhdetta (järkevää ja vakaata) ko. henkilön kanssa. Kaikki pelot ja muut jotka vaikeuttavat elämää...ei kiitos!
Uskovaisen kanssa arvot menisivät liikaa ristiin. Eli ei käy. Alkoholistakin tulisi varmasti riitaa jos toinen olisi absolutisti. Sitäpaitsi haluaisin myös bailata naiseni kanssa. Eli ei käy. Ja seksittä en voisi elää. Se on parisuhteen piste iin päälle. Taas: ei käy.
Haluan siis terveen "normaalin" ihmissuhteen terveen ihmisen kanssa. Olen sen löytänytkin. Valitettavaa, mutta totta. Olen ehkä pinnallinen tai mitä tahansa, mutta myös rehellinen.
Surullista, mutta totta on nuo varsinkinnuo muutama edelläni oleva viesti.
Ihminen voi kuinka paljon tahansa kirjotiella olevansa suvaitsevainen asian suhteen, mutta totuus on se, että suhde kaatuu lähes poikkeuksetta jokaiseen mainittuun vikaan.
Itse omistan paljon vikoja, mm. laaja-alainen sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuushäiriö ja vahavasti piirteitä pakko-oireisesta persoonallisuushäiriöstä.
Ja onhan se ennenkin tiedetty, että kaltaisillani ei ole mitään mahdollisuutta suhteessa elämiseen. Siksi en enää edes viitsi elätellä toiveita seurustelusta, koska on se useasti saatu huomata, että minusta ei ole siihen ja sairauksieni takia kukaan ei voisi edes ihastua minuun, minkä voin päätellä jo teidän viesteistänne.
En kuitenkaan takroita, että teidän pitäisi elää tällaisten sosiaalivammaisten kanssa. Teillä on oikeus omiin mielipiteisiinne, eikä siinä ole mitään pinnallista. Eikä teidän tarvitse muuttaa näkemystänne.
Normaali ihminen on aina normaali ihminen ja vain normaali ihminen on kykenevä suhteessa elämisen. Tämä on fakta ja löytyy paljon omaa kokemusta.
Olkaa onnellisia, jos olette normaaleja ihmisiä, voitte kokea, että joku rakastaa teitä ja voitte elää suhteessa ilman tällaisia sairauksia ja vikoja, joille kyllä en itse voi mitään.
Ja nuo "mutta ei se ystävyyttä estäisi" kuulostaa lähinnä vittuilulta ja veitsen kääntämiseltä haavassa.
Kyllä, tämä on katkeran tilitystä.
Jaa ettei ystävyys ole muka minkään arvoista:(
Mietipäs nyt vähän uudestaan.
Tuskin itseäsikään lohduttaisi paljonkaan joku kaveruus, jos olisit rakastunut johonkin tyttöön ja hän voisi vikojesi/sairauksisi/vammojesi/yms. takia olla vain ystävä, vaikka ehkä kuitenkin myös pitäisi sinusta.
Etkö sinä kykene ylläpitämään ihmissuhteita? Missä ne isoimmat ongelmat ovat? Onko sinun vaikea luottaa ihmisiin? Miksi uskot, ettei sinuun voi ihastua? Luuletko, ettei sairasta ihmistä voi rakastaa? Pystytkö itse rakastamaan toista ihmistä? Seurustellahan voi ilman että elää yhdessä toisen kanssa. Pystytkö ystävystymään ihmisten kanssa vai onko sekin mahdotonta? Kiinnostaako toiset ihmiset sinua? Millainen sen ihmisen pitäisi olla, jonka kanssa voisit kuvitella normaalia suhdetta? Miten sinun itsesi pitäisi muuttua, että suhde onnistuisi? Onko sinulla enää minkäänlaisia haaveita? Mitä sinä toivot elämältä?
...sillä olen ihastunut ihan korviani myöten naiseen, jolla on sairaus joka todennäköisesti vie hänet pyörätuoliin jossain vaiheessa elämää?
Yksinkertaisesti tämä tyyppi on niin upea! Hän on positiivisin ikinä tapaamani ihminen ja pärjää hankaluuksista huolimatta hienosti. Hankaluudet tuntuvat ikään kuin olevan vain haasteita, jotka on tarkoitettu ylitettäviksi. Tietysti on synkempiäkin päiviä, mutta onhan niitä jokaisella...
Aika näyttää mitä tunteestani/mme kehittyy, mutta ei sairaudet ainakaan haittaa ihastumista, seksiä ja muuta vastaavia elämäniloja jos on vaan oikea asenne!
Tämä maailma on raadollinen, se on valitettavasti totta. Pakko myöntää että itsekkin olen joissain asioissa raadollinen ja ehkä pinnallinenkin, jos oma hyvinvointi on sitä. Kerron kuitenkin oman näkemykseni.
Fyysisistä vammoista kuurous ei estäisi seurustelua, tuskin sokeus tai pyörätuolikaan.
Cp-vammaisen tai vastaavan kanssa tuskin pystyisin seurustelemaan, minulla tuskin riittäisi kärsivällisyys siihen mitä semmoinen suhde vaatisi. Sama olisi vakavan mielisairauden tai persoonallisuushäiriön kohdalla. Olen seurustellut naisen kanssa kenellä kyseisiä ongelmia on, joten tiedän kokemuksesta ettei minusta ole siihen.
Syvästi uskonnollinen tuskin seurustelisi minun kanssani :)olisi elämänkatsomukset niin erilaisia ettei voisi toimia. Absolutistia vastaan ei olisi mitään, jos hän ei yritä tehdä minusta samanlaista, välillä otan alkoholia enkä aio siitä kokonaan luoppuakkaan. Seksi ei ole mielestäni suhteen tärkein osa, mutta niin tärkeä kuitenkin, etten seksittömässä suhteessa haluaisi olla.
Toivottavasti en tällä loukannut ketään, mutta kaunistellakkaan en halua.
Entä jos tyttöystävänne keksen seurustelun sokeutusi, kuutoutuisi, joutuisi pyörätuoliin, vammautuisi jollain muulla tavalla, sairastuisi mielenterveyshäiriöön yms. niin jättäisittekö te hänet sittenkin, koska nuohan ovat suurimman osan mielestä esteitä seurustelulle. Vai onko se niin, että olette nähneet hänet "normaalina", joten se ei haittaisi.
Entä jos hän vasta myöhemmin kertoisi esim, että hänellä on Aspergerin syndrooma, mikä ei näy ihmisen ulkonäöstä. Entä jos tyttöystäväsi saisi diagnoosin siitä vasta aikuisena (näinkin on käynyt, vaikka tietenkin se on elinikäinen vamma ja ihmisella syntymästä saakka, mutta esim. serkkujeni äiti diagnosoitiin vasta 32-vuotiaana) ? Olisiko se suhteenne lopun paikka?
Isälläni on parantumaton sairaus ja hän on rullatuolissa, joten tiedän minkälaisen kriisin parantumaton sairaus/vammautuminen/liikuntakyvyn menetys aiheuttaa niin vammautuneelle kuin vammautuneen lähipiirillekin. Valehtelisin jos väittäisin että nielisin sen purematta, mutta se vammautunut/sairastunut ihminen on silti se sama läheinen kuin ennenkin. Jos kyseessä on kumppani, se vaatii molemmilta työtä saada suhde toimimaan sen jälkeen, vammautunut/sairastunut joutuu käymään myös oman kriisinsä läpi (siihen voi kuulua kaikkea itseinhosta syvään pitkäaikaiseen masennukseen), ja toisille sen katsominen vierestä voi olla liikaa. Sanoisin kuitenkin että on eri asia olla suhteessa sellaisen kanssa jonka tuntee ja jota rakastaa jo entuudestaan ja joka sairastuu/vammautuu, kuin aloittaa suhde sellaisen kanssa joka on sitä jo ennestään. Mielestäni näitä kahta tilannetta ei voi oikein rinnastaa.
En tiedä Aspergerista paljoakaan, mutta se mitä tiedän kuulostaa sellaiselta että tällainen ihminen tuskin edes päätyisi loppujen lopuksi rakkaakseni tai ero tulisi ennemmin tai myöhemmin, oireet kuulostavat sellaisilta että ne saattaisivat käydä liikaa voimille. Mutta koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu, never say never...