ihmettelen monesti että miksi puhelin on keksitty kun toinen ei soita. kun kysyy että miksi et ilmoittanut että jäät niille teille, vastaus on että pitääkö aina ilmoitta ja soittaa. sitä kun on vaan huolissaan kun ei tulekaan kotiin suunnilleen siihen aikaan kun odottaa. ja kun itse soitan niin on ärtyisä kun hänen mukaan vahtaan. katselin kännystä milloinka hän on soittanut=9.7.2007. pitäisikö ajatella että minusta ei välitä. ja kun soitan ei monestikaan vastaa=puhelin oli joko äänettömällä tai jäänyt autoon, ja tulee(sentään) aamuyöllä, eri vaatteissa mitä lähti "töihin"??
puhumattomuus
pensasmarja
15877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
miehelläsi ihan puuhat olla rehellisellä pohjalla.
Lopeta odotus ja poista numero puhelimesta.
ajatella kuten minäkin. hetki sitten saapui ja meni olohuoneeseen nukkumaan, joten poistin hänen kännykästään oman numeroni. hän kun ei sitä olisi muuten muistanutkaan. paha asia on kun itse muistan hänen numeronsa vaikka unissani.
pitää sitä "rotjaketta" hereillä vielä pitkään.
Niin ehkä seuraavalta reissultaan palaa ajoissa
kotiin. Voimia arkeesi.
kalkattaja, sellainen konepuhuja. Olisihan minullakin puhuttavaa, vaan ei saa suunvuoroa.
Opin Shakespearelta: "kun sana niukkaa on se korviin ottaa". Sitä oppia olen sitten noudattanut.
Vaikka puheoikeutta ei paljon ole, kyllä sentään pussailen ahkerasti ja se rouvalle kelpaa. Kuin myös muu hyvänä pitäminen.
sen näköjään tiedät, taidat pitää "omaa" vaimoasi kynnysmattona. Ja kuitenkin kiitos kun otit kantaa. Sain hyviä ohjeita ja ajatuksia kaikilta muilta. Olen kuitenkin olemassa ja ajattelen asioita nyt eri kantilta sekä rupean arvostamaan itseäni.
pyyhkii jalkansa sinuun mennen tullen. Ei se susta piittaa,pitää vaan lämpimänä.
Mitä suotta, tyhjän saa pyytämättäkin.
Paa ulkoruokintaan moinen rotjake.
Kunnioita itseäsi äläkä enää alistu moiseen.
Rakkaus on molemminpuolista.
kun jaksatte edes te välittää. on vaan niin pahaolo kun on niin monet asiat käyty läpi.mm. minun oman poikani kuolema v. 2002. hänellä on kuitenkin omat lapsensa vielä olemassa edellisestä liitosta ja nuorempi astuu avioliiton pyhään satamaan 22.9.
mieheni sanoi että minulla ei ole häihin asiaa, vaan poikansa sanoi että marja, sä oot kasvattanut minua 17 vuotta, totta kai tulet. eihän mun oma äiti kasvattanut mua kun viisi vuotta. sä olet mulle enemmän kun oma äiti. poika ainankin välittää ja se on mulle todellinen ilonaihe. lapsi syntyy noin helmikuussa, joten tuleepahan minusta edes puolmummi.
Mitä hemmetin sanomist miehelläsi on ,keitä nuoret häihin kutsuvat ? Olisit kysynyt,KENEN kanssa olet menossa.....Ja seuraavan tekstiviestin tullessa pyydä saada lukea se,tai anna kenkää,se pettää sua !
"hyvän yön "toivotuksia ei lähetel,kuin "kullalle,
kyl niit saiskin lähettää kymmeniä,jos VAIN KAVERIL
pistäis.Taidat olla tosi SINISILMÄINEN,voivoi.
keskustella asiasta jonain hyvänä hetkenä ystävällisessä hengessä yhdessä. Kertoisit, kuinka huolissasi olet ja että miehesi on sinulle tärkeä. Ehkä hän ei ole ymmärtänyt asiaa, kun et ehkä itse ole antanut hänelle samanlaista huolen aihetta.
Ehdotan, että mietit mitä itse haluat ja toimit sen mukaan. Jos haluat jatkaa yhteiseloa, nosta kissa pöydälle ja sopikaa yhteisistä pelisäännöistä. Ehkä voisitte käydä käynnistämässä parisuhdekeskustelunne asiantuntijan kanssa ja yrittää parantaa suhdettanne. Mielenosoittaminen tuskin johtaa toivottuun tulokseen, mutta asioista rauhassa keskusteleminen saattaa auttaa, jos suhde on vielä pelastettavissa ja molemmat sitä haluavat.
Kerro miehellesi ajoissa, että olet vakavissasi.
Jaksamista ja voimia sinulle kurjassa tilanteessasi.
"mitä se sulle kuuluu" ja Älä kyttää" niin ei siinä taida enää keskustelut auttaa,kuollut mikä kuollut.
Taitaapa olla jo lopun alkua,ikävä kyllä.
Miehesi kävelee ylitsesi, tallaa jalkoihisi. Kävelee lävitsesi.
Sano miehellesi, että jos haluaa kävellä jonkun yli, menköön lähimmälle sillalle ja kulkekoot siellä edestakaisin, tyydyttääkseen "ylikävelyhalunsa". Etsiköön kodistanne suurimman maton, ja tallokoot sitä. Mutta ilmoita, että sinä olet kyllästynyt siltana olemiseen, etkä tahdo olla matto. Laita rajat.
Kyllä miehesi on nyt ylittänyt sen, mikä on sallittua.
Totta kai sinulla on oikeus kysyä, miksi hän ei vastaa puheluihin, tai miksi ei ilmoita tai miksi hän tulee niin myöhään kotiin jne...
Oletko kysynyt häneltä, että MIKSI ET saisi kysyä?
Miksi ET SAISI vahdata, jos sinulla on aihetta?
Ja MIKSI olisi epänormaalia kysyä omalta mieheltään syytä vasta aamuyöllä tulemiseen?
Siksikö, että on hyvin NORMAALIA tulla siihen aikaan kotiin.
Ajattele itseäsi. Onko parempi pistää mies matkoihin, kuin jäädä paikalleen ja katsella hänen käytöstään ja olla surullinen.
Voimia sinulle.
(Mene ihmeessä häihin)
Oli ihana yö,hän oli niin lähellä,niin kauniina.
Oli ihana yö,hän kuiskasi hellästi,mä olen
sulle valmiina.
Oli ihana yö,hän oli kuningatar sieluni,sydän
yön saattajani.
Oli ihana yö,tähdet ylläni,rakkaus,siinä
kokonaan on voimani.
Katson häntä,nukkuvaa,ihanaa unikuvaa!
Ei voi naisiin pieni poikanen luottaa, eikä isompikaan. Sellaisia ne ovat, ei sille kai voi mitään. Ala sinkuksi ja käytä irtomnaisia, se tulee halvemmaksikin...
marja olen kuitenkin,laitoin nimimerkin väärin. olen pahoillani kun olin marjapensas enkä pensasmarja. aika aikaansa kutakin. haluaisin että hän lähtee ja alottaa uuden elämänsä. niin paljon on tavaraa ja kaikkea yhteistä, ehkä hän saa uuden juttunsa kanssa paremman alun.
Ihmettelen,miksi naiset aina alistuvat,
sinä olet kasvattanut hänen pojastaan
kunnollisen nuorenmiehen,sinulla jos kenellä
on oikeus mennä pojan häihin, sano
sille ukonketaleelle,että jos uuden kanssa sinne
tulee,niin samalla reissulla saa hakea kaikki
kimsunsa ja kamsunsa pois luotasi.
Älä veikkonen alistu enää yhtään,saat toki
parempiakin,ja mummina pysyt myös sitä
osaa sinulta ei riistä mikään,jos olet
kerran hyvissä väleissä pojan ja hänen tulevan vaimonsa kanssa.
Ei tavaroitten vuoksi kannata jatkaa ja
pilata elämäänsä.