Anteeksi, tilasitteko ruokaa?

- hengenruokaa?

Jos haluatte kasvaa, tässä teille hyviä paloja Herman Hesse'ltä:

Hesse: "Hänellä ei ollut kykyä lujittaa ja edesauttaa sitä puolta
minussa, mikä oli elämäniloista ja väkevää, oh ei, päinvastoin!"

Hesse: "Sen sukupolven neuroosi ja jonka piiristä eivät useinkaan aina sorru
heikoimmat ja vähäarvoisimmat yksilöt, vaan nimenomaan voimakkaat,
lahjakkaimmat ja avarimmat henget."

Hesse: "Todellisen kärsimyksen helvettiin suistetaan ihminen vasta silloin
kun kaksi aikakautta, kaksi kulttuuria ja kaksi uskontoa leikkaa toinen
toistaan.

Hesse: "On aikakausia, jolloin kokonainen sukupolvi joutuu kahden ajanjakson,
kahden eri elämäntyylin murroskohtaan, niin että se menettää kaiken sen,
minkä pitäisi olla itsestään selvää, menettää moraalinsa, turvallisuutensa
ja syyttömyytensä tunteen."


Kiitos Hesse! Ruoka oli yllättävän tuoretta ja ravitsevaa.
7257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hessestä muistan aina itseni 17-vuotiaana maailmanparantajana. Hessen kirjat olivat kuin raamattu minulle siihen aikaan. Nyt sanoisin, että ei ole tarkoitettu välttämättä niin vakavasti otettaviksi... vaikka ihan ok.

Äänestä
  • Pidän ihmisistä, joiden elämänilo ja optimistisuus paistaa läpi joka lauseesta. Waltarikin, vaikka oli hieno kirjoittaja, oli liian masentunut minun makuuni. Jokainen elää omassa maailmassaan, oman maailmansa keskipisteenä. Omia ajatuksiaan voi hallita, ei muuta, ja ajatustensa voimalla voi muuttaa elämänsä.

    Hesse, Kafka, ja muut surkeilijat, pysyn erossa heistä.

    Äänestä

  • masentava kirjoitti:

    Pidän ihmisistä, joiden elämänilo ja optimistisuus paistaa läpi joka lauseesta. Waltarikin, vaikka oli hieno kirjoittaja, oli liian masentunut minun makuuni. Jokainen elää omassa maailmassaan, oman maailmansa keskipisteenä. Omia ajatuksiaan voi hallita, ei muuta, ja ajatustensa voimalla voi muuttaa elämänsä.

    Hesse, Kafka, ja muut surkeilijat, pysyn erossa heistä.

    meitä hengenravinnolla, ovat itsekin aliravittuja.

    Äänestä

  • klassikko tarkoittaa ikituoretta ja Hesse on yksi heistä. Nuokin mitä tuohon kopoin, pätevät oikein hyvin tähänkin aikaan.
    Sisäinen rehellisyys lämmittää Hessen kirjoissa.

    Äänestä

  • masentava kirjoitti:

    Pidän ihmisistä, joiden elämänilo ja optimistisuus paistaa läpi joka lauseesta. Waltarikin, vaikka oli hieno kirjoittaja, oli liian masentunut minun makuuni. Jokainen elää omassa maailmassaan, oman maailmansa keskipisteenä. Omia ajatuksiaan voi hallita, ei muuta, ja ajatustensa voimalla voi muuttaa elämänsä.

    Hesse, Kafka, ja muut surkeilijat, pysyn erossa heistä.

    Hesseä toisin. Minusta tuntuu, että hän tarkastelee ja toteaa, eikä surkeile.
    Ja oikean tilannearvion tehnyt tekee oikeita ratkaisuja useammin kuin huithapelit.

    Ei kenenkään elämä ole pelkkää iloa ja optimismia, ei edes lasten.
    Elämä on vivahteikasta. Ilon hetket korostuvat kun välillä on ongelmia ja muuta ajattelemisen aihetta.

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että ajatteleminen on tärkeää siinä prosessissa, jossa ihmisen elämä muuttuu.

    Äänestä

  • ruokkia kirjoitti:

    meitä hengenravinnolla, ovat itsekin aliravittuja.

    on aliravittu, on motivoituneempi etsimään ruokaa kuin se, joka odottaa muiden sitä hankkivan.
    Mutta hengenravintoa kannattaa ottaa aina vastaan, oli se sitten itse oivallettua tai tarjottuna muiden teoksista.

    Äänestä

  • masentava kirjoitti:

    Pidän ihmisistä, joiden elämänilo ja optimistisuus paistaa läpi joka lauseesta. Waltarikin, vaikka oli hieno kirjoittaja, oli liian masentunut minun makuuni. Jokainen elää omassa maailmassaan, oman maailmansa keskipisteenä. Omia ajatuksiaan voi hallita, ei muuta, ja ajatustensa voimalla voi muuttaa elämänsä.

    Hesse, Kafka, ja muut surkeilijat, pysyn erossa heistä.

    päinvastoin. Heillä on vaan vähän liian realistinen katsomus elämään. Hessen Lasihelmipelihän on varsinainen ylistys elämälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pinko kirjoitti:

- hengenruokaa?

Jos haluatte kasvaa, tässä teille hyviä paloja Herman Hesse'ltä:

Hesse: "Hänellä ei ollut kykyä lujittaa ja edesauttaa sitä puolta
minussa, mikä oli elämäniloista ja väkevää, oh ei, päinvastoin!"

Hesse: "Sen sukupolven neuroosi ja jonka piiristä eivät useinkaan aina sorru
heikoimmat ja vähäarvoisimmat yksilöt, vaan nimenomaan voimakkaat,
lahjakkaimmat ja avarimmat henget."

Hesse: "Todellisen kärsimyksen helvettiin suistetaan ihminen vasta silloin
kun kaksi aikakautta, kaksi kulttuuria ja kaksi uskontoa leikkaa toinen
toistaan.

Hesse: "On aikakausia, jolloin kokonainen sukupolvi joutuu kahden ajanjakson,
kahden eri elämäntyylin murroskohtaan, niin että se menettää kaiken sen,
minkä pitäisi olla itsestään selvää, menettää moraalinsa, turvallisuutensa
ja syyttömyytensä tunteen."


Kiitos Hesse! Ruoka oli yllättävän tuoretta ja ravitsevaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu