Heräsin unen murusiin sängyssäni
Ne painuivat ihostani sisään
keskeneräisinä.
Olit katsellut vierestä uniani.
Sanoit tuhisin hiljaa.
Olit niin lähellä, enkä pelännyt
näyttää sinulle painajaisiani.
Riippurintoja,
löysää nahkaa,
sitä mikä kuoriutuu esiin öisin.
Minä luotan sinuun,
niin ettei ole tarvetta peittää.
Sitä mikä on totta.
Ne painuivat ihostani sisään
keskeneräisinä.
Olit katsellut vierestä uniani.
Sanoit tuhisin hiljaa.
Olit niin lähellä, enkä pelännyt
näyttää sinulle painajaisiani.
Riippurintoja,
löysää nahkaa,
sitä mikä kuoriutuu esiin öisin.
Minä luotan sinuun,
niin ettei ole tarvetta peittää.
Sitä mikä on totta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä on taidokkaasti kirjoitettu runo,
on oivallusta ja hiljaa "tuhisevaa"
runon kirjoittelua.
Tuo viime säe, sitä ei kukaan koskaan sano
liian usein, ei koskaan.Herkkä ja kaunis loppu.
No turha sinua on kehua,
sulla on kirjoittajan sielu,
kirjaimissasi on sanomisen riemu.
Kiitos, matka on pitkä ja pimeä lauseiden sokkeloissa. Juuri kun luulee saavansa kiinni jotain, se katoaakin, ja runojen tekeleet putoavat unohduksiin. Rohkaisevaa on se, että joku tietä näyttää.