Anteeksipyyntö

Haluan pyytää anteeksi näistä ufo kielteisistä kirjoitteluistani, ovat jopa joskus olleet loukkaavia.Viime yönä todistin jotain ,niin järkyttävää mökilläni, etten epäile enään näitä ufo asioita.Pahoittelen etten vielä löydä sanoja miten kuvailisin yön tapahtumia.Heräsi tuossa jotain puolenyön jälkeen koirani hirvittävään meteliin ja ihmettelin että mitä se haukkuu keskellä yötä. Ajattelin ensi että jokin eläin liikkuu pihallamme,mutta järkytys oli suuri kun kurkkasin ulos.Katsoessani pohjoiseen päin ihmettelin metsästäni näkyviä kummalisia valoja.ensin ajattelin että siellä on jokin ihmisporukka ja meinasin jo lähtä jatkamaan uniani,kun mielenkiintoni kiinnittyi mitä merkkillisiin valon välähdyksiin.Ne nousivat puitten latvojen tasalle ja rupesi liikkumaan sivusuunnassa taas pysähtyien paikalleen.Valot kirkastuivat ja himmenivät välillä ja nämä värit vaihtelivat sinisen keltaisen ja punasen eri sävyissä.Noustuaan hiljaa ylöspäin näin että alis oli pyöreä. Yhtääkkiä aluksesta rupesi sammumaan toiselta puolelta valoja tai sanoisinko paremminkin peittämään toistapuolta aluksesta rupesi muotoutumaan kuunsirppi.Ja voitte olla varmoja että hämmästyin. Valot sirpissä rupesivat etsimään ns kuunvaloa.tässä kului aikaa sanoisinko noin tunti.Saatuaan valot "kuntoon" alus otti ja nousi taivaalle näyttäen kuunsirpiltä.Aivan kuin siinä aliksessa olisi ollut niitten valojen kanssa ongelmia kun välillä sirppiä muistuttavat valot muuttivat värejä ja kirkautta. Seurasin järkyttyneenä tapatumia kaukoputkella ja jäin odottelemaan mitä tapatuisi.Saatuaan valot vakaiksi alus asettui aivan kuin kuu taivaalle ja pysyi paikallaan yhtääkkiä huomasin että tätä "kuuta" lähestyy kolme samanlaista pyöreää (Peitettyä kuuta)ja aivan pimeänä nämä näyttivät siltä kuin ne olisivat pimeitä kuita vaan niistä loisti erittäin valjuna korona.(en osaa vielä oikeen selittä kunnolla)ensimmäinen ajtukseni oli ei ihme jossei niitä näe!niin hyvin ne oli naamioituneina.Nämä tulokkaat selvästikkin laskeutuivat tai liittyivät ensimmäiseen.Sitten meni noin tunti kun tästä kuunsirpistä alkoi näkyä mustia juovia jotka näkyivät erkanevan tästä "kuusta" yötaivaalle. enempää en jaksanut seurata tätä näytelmää ja menin nukkumaan kello oli silloin puoliviis. Näkikö kukaan muu tätä ja mitä tosiaankin on tapahtumassa??? Tämä on aivan totta ja pahoittelen etten osaa vielä oikeen kuvat tapahtumia mutta arvomaailman meni nyt kyllä täysin uusiksi.
313073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Näinhän se on. Pitää ensin kokea se, tavalla tai toisella.Kerro vielä missäpäin suomea olit silloin, kun tää tapahtui?

Äänestä
  • Pudasjärven Kipinässä mökilläni.Ois kiva tietää näkikö joku muu tämän saman ilmiön?

    Äänestä

Joo minä näin saman tapauksen kotoani lähellä pudasjärveä. minusta näytti että tämä vehje olisi ollut hirvisuon yllä!Ja todellakin se oli kuin kuu siinä loppuvaiheessa: En tiedä mikä oli mutten eläissäni ole moista enne nähnyt

Äänestä

Et sitten hoksannut valokuvia ottaa?

Äänestä
  • Minä yritin kuvata mutta minun vehkeet ovat liian alkeellisia ei tullut kuin epämääräistä suttua koko kuvista.Tapahtuma kyllä oli valtavan mielenkiintoinen ja kysymyksiä herättävä. Mitä tuolla on oikeen meneillään ja mitä varten?

    Äänestä

havaitsija tuskin tekee ilmoitusta ufotutkijoille tahi kertoo asiasta paikallislehdelle omalla nimellään.

Prööt prööt

Äänestä

Päätit kirjoittaa kaikki yhteen pötköön! Ei tuommosta pysty lukemaan ku kaikki on yhdessä pötkössä.

Enter näppäin antaa tämmösiä rivivälejä.

Näin.

Äänestä
  • Kuin paljon oli prommilleja????

    Äänestä

  • öhmönen kirjoitti:

    Kuin paljon oli prommilleja????

    En mä aliarvioi tai mitättele kenenkään UFO havaintoa.

    Näin meidän kesken niin mulla on yleensä promilleja ku kirjoittelen nettiin. Nyt on ainakin yli yksi.

    Kappalejakoa halusin.

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    En mä aliarvioi tai mitättele kenenkään UFO havaintoa.

    Näin meidän kesken niin mulla on yleensä promilleja ku kirjoittelen nettiin. Nyt on ainakin yli yksi.

    Kappalejakoa halusin.

    tarkoitin kuinka paljon aloittajalla oli promilleja "tapahtuman" aikaan. Sori väärinkäsitys

    Äänestä

  • öhmönen kirjoitti:

    tarkoitin kuinka paljon aloittajalla oli promilleja "tapahtuman" aikaan. Sori väärinkäsitys

    herja siitä että havaitsija olisi humalassa tai nähnyt hallusinaation ! Näitähän suunsoittajia valitettavasti näkyy vielläkin palstalla. Että jotkut jaksaa vääntää tuota samaa levyä vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • öhmönen kirjoitti:

    Kuin paljon oli prommilleja????

    näin:

    "Haluan pyytää anteeksi näistä ufo kielteisistä kirjoitteluistani, ovat jopa joskus olleet loukkaavia.

    Viime yönä todistin jotain ,niin järkyttävää mökilläni, etten epäile enään näitä ufo asioita.Pahoittelen etten vielä löydä sanoja miten kuvailisin yön tapahtumia.Heräsi tuossa jotain puolenyön jälkeen koirani hirvittävään meteliin ja ihmettelin että mitä se haukkuu keskellä yötä. Ajattelin ensi että jokin eläin liikkuu pihallamme,mutta järkytys oli suuri kun kurkkasin ulos.

    Katsoessani pohjoiseen päin ihmettelin metsästäni näkyviä kummalisia valoja.ensin ajattelin että siellä on jokin ihmisporukka ja meinasin jo lähtä jatkamaan uniani,kun mielenkiintoni kiinnittyi mitä merkkillisiin valon välähdyksiin.Ne nousivat puitten latvojen tasalle ja rupesi liikkumaan sivusuunnassa taas pysähtyien paikalleen.

    Valot kirkastuivat ja himmenivät välillä ja nämä värit vaihtelivat sinisen keltaisen ja punasen eri sävyissä.Noustuaan hiljaa ylöspäin näin että alis oli pyöreä. Yhtääkkiä aluksesta rupesi sammumaan toiselta puolelta valoja tai sanoisinko paremminkin peittämään toistapuolta aluksesta rupesi muotoutumaan kuunsirppi.Ja voitte olla varmoja että hämmästyin. Valot sirpissä rupesivat etsimään ns kuunvaloa.tässä kului aikaa sanoisinko noin tunti.Saatuaan valot "kuntoon" alus otti ja nousi taivaalle näyttäen kuunsirpiltä.Aivan kuin siinä aliksessa olisi ollut niitten valojen kanssa ongelmia kun välillä sirppiä muistuttavat valot muuttivat värejä ja kirkautta.

    Seurasin järkyttyneenä tapatumia kaukoputkella ja jäin odottelemaan mitä tapatuisi.Saatuaan valot vakaiksi alus asettui aivan kuin kuu taivaalle ja pysyi paikallaan yhtääkkiä huomasin että tätä "kuuta" lähestyy kolme samanlaista pyöreää (Peitettyä kuuta)ja aivan pimeänä nämä näyttivät siltä kuin ne olisivat pimeitä kuita vaan niistä loisti erittäin valjuna korona.(en osaa vielä oikeen selittä kunnolla)ensimmäinen ajtukseni oli ei ihme jossei niitä näe!niin hyvin ne oli naamioituneina.

    Nämä tulokkaat selvästikkin laskeutuivat tai liittyivät ensimmäiseen.Sitten meni noin tunti kun tästä kuunsirpistä alkoi näkyä mustia juovia jotka näkyivät erkanevan tästä "kuusta" yötaivaalle. enempää en jaksanut seurata tätä näytelmää ja menin nukkumaan kello oli silloin puoliviis.

    Näkikö kukaan muu tätä ja mitä tosiaankin on tapahtumassa??? Tämä on aivan totta ja pahoittelen etten osaa vielä oikeen kuvat tapahtumia mutta arvomaailman meni nyt kyllä täysin uusiksi."

    Ole hyvä!

    Äänestä

  • tyypillinen kirjoitti:

    herja siitä että havaitsija olisi humalassa tai nähnyt hallusinaation ! Näitähän suunsoittajia valitettavasti näkyy vielläkin palstalla. Että jotkut jaksaa vääntää tuota samaa levyä vuodesta toiseen.

    herjaaja ei näköjään ollenkaan ole tutustunut herjattavansa perin ufoskeptiseen historiaan.

    Äänestä

perusteella katson aiemmin, alla esittämäni tentin tulleen hyväksytysti suoritetuksi.
Omakohtainen empiirinen havaintosi korvaa tenttikysymysten teoreettisen oppimäärän.
--------------
Suomi24:ssä, 8.9.2007. klo 15:55

ufoäijä
--------
Alkuperäiset enttikysymykset:

Uskon esittämäsi varmat skeptiset mielipiteesi, jos pystyt selittämään 1) mitä on universumin pimeä aine? 2) miten vaikuttaa universumin pimeä energia? 3) millainen on painovoiman luonne ? 4) onko gravitonia, painovoiman välittäjähiukkasta, olemassa? 5) Testitehtävä: maapallolta lähtee oletettu avaruusalus, joka kulkee nopeudella 280000 km/s. Sen matkustajat reissaavat oman kalenterinsa mukaan 3kk, (parrankasvu todistaa, että myös biologia toimii samassa tahdissa).Paljonko maapallolla olevat ihmiset vanhenevat tänä aikana? (vastauksessa riittää yhden viikon tarkkuus)
Kun olet vastannut näihin, esitän tentin toisen, laajan oppimäärän kokeen.
Jos siihenkin osaat antaa oikeat vastaukset uskon varauksetta, että sinulla on edellytykset tehdä luotettava , tietoon perustuva arvio aurinkokuntien välisistä avaruusmatkoista.

Äänestä
  • Olin, niin kiihdyksissäni aamulla ,etten tainnut välittää miten kirjoitin. On vieläkin hyvin epätodellinen olo siitä mitä näin.
    Itse pidin aina ufo ja muita paranormaaleja ilmiöitä huuhaana, mutta en pidä enään!!
    Mökin-Ukko olisi hyvä jos sinäkin kertoisit mitä sinä näit ?

    Äänestä

koko juttu. Kohta tämä henkilö kirjoittaa suurin piirtein näin:

Olettepa te ufouskovaiset perin tyhmiä ja hyväuskoisia kun näin herkästi sain teitä huijattua!

Selvähän se, kaikki mikä liittyy vähänkään ufoihin on täyttä totta ufouskiksille, tällainen diibadaaba myös.

Äänestä
  • mikä sitten sinut ajaa tälläiselle diibadaaba palstalle?

    Äänestä

  • Aloittaja kyllä puhuu totta.
    Itse seurasin kyseistä UFOA ainakin kahdentunnin
    ajan.
    Merkillistä tässä ufossa oli sen valtava koko joka pani minutkin hämmästymään, vaikka olen elämäni varrella nähnyt monen moista .

    Äänestä

  • ettänäintaas kirjoitti:

    mikä sitten sinut ajaa tälläiselle diibadaaba palstalle?

    ufouskovaiset, jotka uskotte ihan kaiken potaskan mitä ufoista kerrotaan, kuten tämän Mies 65:en "tositarinan".

    Äänestä

"enempää en jaksanut seurata tätä näytelmää ja menin nukkumaan"

Siis oikeesti?

Jos itse pääsisin joskus todistamaan ufon leijumista taivaalla niin en todellakaan lähtisi NUKKUMAAN kesken "esityksen"!!????

Äänestä

"aluksesta rupesi muotoutumaan kuunsirppi.Ja voitte olla varmoja että hämmästyin. Valot sirpissä rupesivat etsimään ns kuunvaloa.tässä kului aikaa sanoisinko noin tunti"

Eikö tuona aikana tullut mieleesi soittaa jonnekin ja ilmoittaa ilmiöstä, tai yrittää ottaa kuvia siitä? Tunti on erittäin pitkä aika seurata mitä tahansa ilmiötä ja normaalisti jossain vaiheessa tulee mieleen että se pitäisi taltioida jotenkin tai saattaa muidenkin ihmisten tietoon.

"Sitten meni noin tunti kun tästä kuunsirpistä alkoi näkyä mustia juovia jotka näkyivät erkanevan tästä "kuusta" yötaivaalle. enempää en jaksanut seurata tätä näytelmää ja menin nukkumaan kello oli silloin puoliviis"

Ainakin kaksi tuntia oli kulunut, eikä sinulle tullut tämän ajan kuluessa vieläkään mieleen ilmoittaa havainnostasi tai kuvata sitä. Ja sitä paitsi, Oulussa (ja myöskin pudasjärvellä jossa Mökin ukko näki saman ilmiön) aurinko nousee klo.06.21 ja noin puolisen tuntia ennen auringon nousua on jo lähes valoisaa.

http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html?kunta=Oulu

En henkilökohtaisesti usko sanaakaan tästä yli kaksi tuntia kestäneestä "ufohavainnosta".

Keksikää edes vähän parempia juttuja, tätä ei usko kukaan täysjärkinen.

Äänestä
  • Aika moni uskoi kuitenkin.Ufoja ei ole olemassakaan tajuatteko!

    Äänestä

  • Mies 65 kirjoitti:

    Aika moni uskoi kuitenkin.Ufoja ei ole olemassakaan tajuatteko!

    lekkeriksi.Minä näin saman tapauksen kotoani lähellä Kilpisjärveä. Minusta näytti että tämä vehje olisi ollut Kaurauon yllä!Ja todellakin se oli kuin kuu siinä loppuvaiheessa: En tiedä mikä oli mutten eläissäni ole moista enne nähnyt

    Äänestä

  • nyt lyö kirjoitti:

    moni näki toispäivänä samanlaisen!

    Äänestä

  • Mies 65 kirjoitti:

    Aika moni uskoi kuitenkin.Ufoja ei ole olemassakaan tajuatteko!

    puhuu sontaa! Kuunsirppiuhvo nähtiin tänään Imatralla!

    Äänestä

  • vitonen kirjoitti:

    puhuu sontaa! Kuunsirppiuhvo nähtiin tänään Imatralla!

    ameriikassa

    Äänestä

  • ja tietenkin kirjoitti:

    ameriikassa

    sinnepäin on menossa. Kanarian saarilla luotettavia havaintoja juopuneilta turisteilta!

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    sinnepäin on menossa. Kanarian saarilla luotettavia havaintoja juopuneilta turisteilta!

    tuli havainto jo Alaskastakin!

    Äänestä

  • Mies 65 kirjoitti:

    Aika moni uskoi kuitenkin.Ufoja ei ole olemassakaan tajuatteko!

    Käytä omaa merkkiä ! Olen itse ollut epäiliä pahimmasta päästä ja tiedän varmasti epäilynne, mutta se on näköjään sillälailla, ettei kyseiseen

    Kysyjälle miksi menin nukkumaan...
    Pitää jaksaa lähteä tuonne työhommiinkin
    eikä koko yön valvominen hirveesti auta asiassa..

    Kulkee niin paljon autoja esim rekoja yön aikana niin nekö eivät ole mitään nähneet????????? Vain nämä kaksi (?) tyyppiä, jotka kuitenkin epäilen yhdeksi ja samaksi henkilöksi, jotta tarinasta saisi vähän uskottavamman. Rekkakuskit ovat hirvisuon kohdalla ilmeisesti nukkuneet.

    Oikeesti jos tuollainen tapahtuma olisi ollut ja kestänyt monta tuntia niin jompi kumpi olisi todennäköisesti soittanut naapurilleen ainakin ja kysynyt näkeekö saman? Sekä ilmoittanut havainnoistaan myös muualle esim hätäkeskukseen.

    Ei kukaan lähde tuollaisen esityksen aikana nukkumaan ehei. Mökin ukolla oli alkeelliset vehkeet. No olisi nyt mennyt naapuriin lainaaman kameraa.

    Äänestä

  • Mies 65 kirjoitti:

    Käytä omaa merkkiä ! Olen itse ollut epäiliä pahimmasta päästä ja tiedän varmasti epäilynne, mutta se on näköjään sillälailla, ettei kyseiseen

    Kysyjälle miksi menin nukkumaan...
    Pitää jaksaa lähteä tuonne työhommiinkin
    eikä koko yön valvominen hirveesti auta asiassa..

    menikö mökin ukkokin nukkumaan samaan aikaan vai miten tämä vehje katosi????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies 65 kirjoitti:

Haluan pyytää anteeksi näistä ufo kielteisistä kirjoitteluistani, ovat jopa joskus olleet loukkaavia.Viime yönä todistin jotain ,niin järkyttävää mökilläni, etten epäile enään näitä ufo asioita.Pahoittelen etten vielä löydä sanoja miten kuvailisin yön tapahtumia.Heräsi tuossa jotain puolenyön jälkeen koirani hirvittävään meteliin ja ihmettelin että mitä se haukkuu keskellä yötä. Ajattelin ensi että jokin eläin liikkuu pihallamme,mutta järkytys oli suuri kun kurkkasin ulos.Katsoessani pohjoiseen päin ihmettelin metsästäni näkyviä kummalisia valoja.ensin ajattelin että siellä on jokin ihmisporukka ja meinasin jo lähtä jatkamaan uniani,kun mielenkiintoni kiinnittyi mitä merkkillisiin valon välähdyksiin.Ne nousivat puitten latvojen tasalle ja rupesi liikkumaan sivusuunnassa taas pysähtyien paikalleen.Valot kirkastuivat ja himmenivät välillä ja nämä värit vaihtelivat sinisen keltaisen ja punasen eri sävyissä.Noustuaan hiljaa ylöspäin näin että alis oli pyöreä. Yhtääkkiä aluksesta rupesi sammumaan toiselta puolelta valoja tai sanoisinko paremminkin peittämään toistapuolta aluksesta rupesi muotoutumaan kuunsirppi.Ja voitte olla varmoja että hämmästyin. Valot sirpissä rupesivat etsimään ns kuunvaloa.tässä kului aikaa sanoisinko noin tunti.Saatuaan valot "kuntoon" alus otti ja nousi taivaalle näyttäen kuunsirpiltä.Aivan kuin siinä aliksessa olisi ollut niitten valojen kanssa ongelmia kun välillä sirppiä muistuttavat valot muuttivat värejä ja kirkautta. Seurasin järkyttyneenä tapatumia kaukoputkella ja jäin odottelemaan mitä tapatuisi.Saatuaan valot vakaiksi alus asettui aivan kuin kuu taivaalle ja pysyi paikallaan yhtääkkiä huomasin että tätä "kuuta" lähestyy kolme samanlaista pyöreää (Peitettyä kuuta)ja aivan pimeänä nämä näyttivät siltä kuin ne olisivat pimeitä kuita vaan niistä loisti erittäin valjuna korona.(en osaa vielä oikeen selittä kunnolla)ensimmäinen ajtukseni oli ei ihme jossei niitä näe!niin hyvin ne oli naamioituneina.Nämä tulokkaat selvästikkin laskeutuivat tai liittyivät ensimmäiseen.Sitten meni noin tunti kun tästä kuunsirpistä alkoi näkyä mustia juovia jotka näkyivät erkanevan tästä "kuusta" yötaivaalle. enempää en jaksanut seurata tätä näytelmää ja menin nukkumaan kello oli silloin puoliviis. Näkikö kukaan muu tätä ja mitä tosiaankin on tapahtumassa??? Tämä on aivan totta ja pahoittelen etten osaa vielä oikeen kuvat tapahtumia mutta arvomaailman meni nyt kyllä täysin uusiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu