Ei mitään vikaa...

Moi

Ollaan yritetty melkein kaksi vuotta lasta, ja nyt ollaan käyty väestöliitossa tutkimuksissa. Vikaa ei ole, mutta raskaaksikaan en ole tullut. Kaikki arvot kohdallaan,munatorvet auki,sperma käyttökelpoista jne jne..
Ajateltiin miehen kanssa yrittää lasta vielä ihan itse, jos ei kuulu ensi vuoden alussa vielä mitään, sitten mennään inseminaatioon.
Vai kannattaisiko mennä sittenkin pikimmiten?
Toisaalta helpotti suunnattomasti saada tieto, ettei vikaa löydy, mutta sitten miksei vauvaa kuulu?! Turhauttavaa...
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
5681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meistä ei vika löydetty, kehotetti odottamaan ja kyllä se tulee kun ei niin paljon sitä ajattelee. Häh!
Nyt on tehtyy 3 inseminaattiota ja kaksi mikrohedelmöitystä, kolmas menossa. Onnistuuko edes se?
Älä ehkä enää odottaa, jos ikä alkaa jo olla lähellä 30 niin menee mieluummin heti apua hakemaan. Ikinä ei tietä, tärppääkö ekalla kerralla tai meneeko monta vuotta niin kuin meillä ja aikaa vaan kuluu.
Kaikkea hyvää Sinulle ja toivottavasti se vauveli sieltä vielä tulee...

Äänestä

Hei, kyllä meitä selittämättömästi lapsettomia on aika iso osa lapsettomista. Eli mitään varsinaista vikaa ei löydy.

Se, kannattaako hoitoihin lähteä heti taitaa riippua lähinnä sinun iästäsi. Jos olet vielä nuori, on teillä aikaa kokeilla vielä ilman hoitoja. Jos taas alat lähennellä 30:a, ei hoitoihin hakeutumisessa kannata viivytellä.

Hoitojen edetessä saattaa löytyä syitä sille, mikset ole tullut raskaaksi. Esimerkiksi IVF-hoidossa (jos sinne asti joudutte, toivon tietysti, että ette joudu!) saa selville, kypsyykö munasolut oikeasti, hedelmöittyvätkö ne miehesi siittiöillä, lähtevätkö alkiot jakautumaan jne.

Meillä vika alkion kiinnittymisessä (joska IVF-hoidoissa siihen asti kaikki menee ok) ja minulla on ohut kohdun limakalvo, joka vaikuttaa juuri tuohon kiinnittymiseen.

Äänestä
  • Ollaan molemmat 26vuotiaita,joten ollaan lähempänä 30v kuin 20v..Mulla on lekuri parin viikon päästä joten sielä varmaan sitten selviää kuinka kannattaa toimia. Ajattelin vaan, että jos lääkäri heti määrää inseminaatioon. Toivoa kun on, niin haluaisin vielä kokeilla ihan luonnollisesti. Rahaa vaan on palanut aikas paljon, kun 1.5 kuukauden sisällä ollaan tehty kaikki mahdolliset tutkimukset tähän asti. Väestöliitossa käydään. Mutta rahaahan se vaan on..
    Kiitoksia vinkeistä ja ohjeista! ja Onnea teillekin yritykseen!

    Äänestä

Meilläkään ei ensimmäisissä tutkimuksissa Väestöliitossa löydetty mitään vikaa.Minulle tehtiin keskenmeno tutkimukset.
Vaihdoin sitten Naistenklinikalle, jossa heti todettiin tukostaipumus, joka osaksi vaikuttaa minulla toistuviin keskenmenoihin.Tähän olemassa lääke, jonka aloitan heti kun positiivinen raskaustesti.
Muutakin häikkää on myöhemmin löytynyt.
Nyt kuitenkin 3v lapsettomuus hoitojen jälkeen olen onneksi raskaana ja tämä on pisimmälle tähän asti jatkunut raskaus.Paras osaaminen on ollut Felicitaksessa ja kadun vähän etten mennyt sinne heti kun hoidot aloitimme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


H&M kirjoitti:

Moi

Ollaan yritetty melkein kaksi vuotta lasta, ja nyt ollaan käyty väestöliitossa tutkimuksissa. Vikaa ei ole, mutta raskaaksikaan en ole tullut. Kaikki arvot kohdallaan,munatorvet auki,sperma käyttökelpoista jne jne..
Ajateltiin miehen kanssa yrittää lasta vielä ihan itse, jos ei kuulu ensi vuoden alussa vielä mitään, sitten mennään inseminaatioon.
Vai kannattaisiko mennä sittenkin pikimmiten?
Toisaalta helpotti suunnattomasti saada tieto, ettei vikaa löydy, mutta sitten miksei vauvaa kuulu?! Turhauttavaa...
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu